Kirjoittanut
Kirjoittaja on Sana-lehden päätoimittaja.Korvamato voi olla myös jokin lause tai ajatus, jonka on jäänyt mieleen soimaan päästämättä kuulijaansa rauhaan. Kuulin muutama viikko sitten tällaisen lauseen, joka on siitä asti mietityttänyt.
Suomessa vieraili jokin aika sitten nuorten suuresti ihailema naispuolinen laulaja. En muista enää edes nimeä, mutta muistan, miten häntä luonnehdittiin. Hänen sanottiin olevan roisi, ronski, hävytön, seksikäs, rietas ja ties mitä. Ja sitä hän lienee lavalla myös ollut.
Yleisradion pääuutiset pitivät kyseisen henkilön vierailua sen verran merkittävänä kulttuuritapahtumana, että he olivat lähettäneet toimittajan haastattelemaan konserttiin menijöitä. Siinä sankan nuorisolauman keskellä eräs näistä tytöistä ihaillen kuvasi idoliaan. Hän lausui mieleenpainuneen ajatuksen: ”musta hän on aivan ehdoton, koska hän niinku uskaltaa niinku olla ihan oma itsensä” (muistinvaraisesti).
Tällaisen jo lievästi kyynisen mielessä syttyi heti pieni empatian liekki näitä nuoria kohtaan. Hän, joka jaksaa vielä uskoa, että Ameriikoista tänne tuotettu, miljoonia levyjä myynyt, tarkkaan suunnitellun julkisuuskuvan omaava nuori miljonääri ”uskaltaa niinku olla ihan oma itsensä”, olkoon uskossaan vilpitön. Ehkä tähän voisi jopa sopia tuo monesti väärin tulkittu lause ”jokainen tulkoon omalla uskollaan autuaaksi”.
Mutta mitä on olla niinku ihan oma itsensä?
Etsimättä tulivat mieleen ne lukuisat todistukset, joita ihmiset, nuoret yhtä hyvin kuin vanhemmatkin, ovat antaneet uskoontulostaan. Yksi keskeinen seuraus Jeesuksen seuraan lähtemisestä on ollut se, että saa niinku olla ihan oma itsensä. Nämä ihmiset ovat kertoneet, miten entinen elämä, jossa piti näytellä jotain roolia, on saanut muuttua aidoksi elämäksi. Paikka Jumalan lapsena ja osana Hänen luomistyötään on löytynyt – ja nyt saa niinku olla ihan oma itsensä.
Mitä silloin ollaan kun ollaan niinku oma itsensä?
Ihminen lienee oma itsensä kahdella eri tavalla. Ensin ollaan sitä luonnollisen, langenneen ihmisen niinku omaa elämää. Siinä elämässä kaikki se, mikä on vajaalle, rosoiselle ihmiselle tuttua ja omaa, on totta. Kun ihminen tässä mielessä on niinku oma itsensä, niin sen seuraukset näkyvät todella masentavalla tavalla maailmassa.
Kun luemme, kuulemme ja katselemme maailman menoa, niin joka päivä eteemme tuodaan kasoittain uutisia, joissa toden totta näkyy se, että ihminen on niinku oma itsensä. En tarkoita pelkästään sotia, levottomuuksia tai lööppejä mitä rankemmista tarinoista. Ei meidän tarvitse mennä kotipihaa kauemmaksi. Meissä kaikissa asuu tuo sama, langennut ihminen, joka sellaisena haluaa olla niinku oma itsensä.
Mutta on meissä muutakin. Meissä on edelleen Jumalan kuva, vaikka sitä lienee joskus vaikea kaiken roson alta löytää. Ihmisellä on edelleen kyky rakastaa. Meidän sisimmässämme syttyy sääli, halu huolehtia, nähdä vaivaa paremman elämän puolesta. Ja usein voi huomata, että tällainen uusi välittämisen elämä syttyy, kun ihminen löytää paikkansa Jumalan yhteydessä.
Yksi merkillisimmistä, mutta ennen muuta kokemuksen vahvistamista löydöistä ihmisen elämässä on se Jeesuksen esittämä ajatus, jossa omasta elämästä luopuminen lähimmäisten vuoksi tuottaa suurimman tyydytyksen. Siinä palveleminen, lähimmäisen rakastaminen ja vaivannäkö hyvän puolesta tuottaa hyvän mielen. Kristillisen uskon yksi monista paradokseista on, että itsensä unohtaminen, toisen puolesta vaivan näkeminen on paras keino olla niinku oma itsensä.
