Kirjoittanut
Jaakko Pirttiaho on Yksin armosta ry:n toiminnanjohtaja, raamattunopettaja, kirjailija ja blogisti - www.yksinarmosta.fi”Vielä ei viinipuu ole kukassa, viiniköynnöksissä ei ole rypäleitä, vielä ei oliivipuu kanna hedelmää, eikä pelloilla kypsy vilja, vielä ei aitauksessa ole lampaita eikä karjaa tarhassa. Mutta jo nyt minä riemuitsen Herrasta, iloisen Jumalastani, joka pelastaa.” (Hab:3:17-18)
Eikö olisi paljon helpompaa uskoa Jumalaan, jos näkisimme Hänen toimintansa elämässämme? Jos saisimme tänään kokea puutteidemme keskellä Hänen uutta luovaa voimaansa, voisimme luottavaisesti turvautua Häneen ja uskoa elämämme Hänen käsiinsä.
Mutta miten silloin, kun kaikki elämässämme osoittavat aivan päinvastaista? Onko naiivia ja katteetonta uskoa Jumalaan pimeyden keskeltä, ilman järkeämme tyydyttäviä todisteita? Onko hullua uskoa Jumalan tarkkaan johdatukseen, kun elämämme vierii yhtä alamäkeä? Kysyn vielä: onko järjetöntä uskoa Jumalan näkevän meidät vanhurskaina, kun ”elämämme puussa” ei ole yhtään lehteä eikä hedelmää näkyvissä?
Habakuk joutui jäämään Jumalan lupauksen varaan. Hän huusi, missä Jumala on kaiken väkivallan ja kärsimyksen keskellä. Hän itki, miksi Jumala vaikenee, kun hänen kansansa hätä oli suurin. Sitten Hän tyytyi siihen, mitä Jumala hänelle lupasi. Toisin sanoen: Hän ymmärsi sen, että Jumala on aina hänen yläpuolellaan, viisaudessaan ja suunnitelmissaan hänen ymmärryksensä tavoittamattomissa. Mutta samaan aikaan Jumala oli läheinen ja turvallinen; Hänen lupauksiinsa kannatti luottaa.
Jos emme näe itsessämme viheriöivää elämää, emme kauniita uskon hedelmiä emmekä pysty iloitsemaan helpottuneista olosuhteista, Jumalaan kannattaa silti uskoa. Jeesus sanoi apostoli Tuomakselle, että autuaita ovat ne, jotka uskovat, vaikkeivat näe.
Jaksetaanhan siis uskoa vastoin kaikkea järkeä ja inhimillisiä todennäköisyyksiä? Jumalan lupaukset ovat totta. Hän on tänään kanssamme ja tulee vielä muuttamaan kuivat erämaamme lähteiden maaksi.
Julkaistu myös Yksin armosta -sivustollani.
