Kirjoittanut
Kahden taiteentekijän kirjoituksia maan ja taivaan väliltä, suurinpiirtein ihmisen kohdalta.Syksy on säilömisen aikaa. Säilöessä pyrimme laittamaan talteen pienen palan kesää ja sen tuoreutta nautittavaksi myöhemmin talven pimeänharmaina päivinä.
Säilyttäminen on myös konservatismin ytimessä. Olen miettinyt, että se jakautuu karkeasti kahdenlaiseen säilyttämiseen. Toinen puoli säilyttämisestä on vähän samanlaista, kuin vaikka arvokkaan taulun säilyttäminen museossa. Säilytettävä asia pyritään silloin pitämään muuttumattomana, turvassa pölyltä, valolta, kosketukselta, käytöltä ja elämältä. Tarvittaessa korjataan varovasti takaisin mahdollisimman samanlaiseksi, kuin alkuperäinenkin. Tällainen säilyttäminen perustuu pelkoon, pelkoon menettämisestä ja pelkoon siitä, että koskaan ei enää tehdä yhtä hyvää tai samanlaista uutta, kuin mitä säilytettävä teos oli aikanaan – huolimatta siitä, että se olisi aikanaan ollut radikaaliakin uutta.
Toisenlainen säilyttäminen perustuu toivoon. Tällaista säilyttämistä on esimerkiksi ihmisen hyvinvoinnin ylläpitäminen. Kuolevaisuutemme tiedostaen voimme silti toimia itsemme parhaaksi liikkumalla, nukkumalla, huolehtimalla hyvästä ravinnosta, ihmissuhteista ja luovuuttamme toteuttaen. Tämä on aktiivista toimintaa, jonka avulla voimme kohdata erilaiset tilanteet ja eletyn elämän toivon näkökulmasta. Ilman toivoa ja luovuutta ei synny niitä asioita, jotka ovat säilyttämisen arvoisia.
Säilykkeet voivat olla maukkaita, mutta harvoin vetävät vertoja tuoreille hedelmille. Pelkän säilömisen sijaan meidän tulisi huolehtia itse puutarhasta, että se tuottaa hedelmää ensi kesänäkin.
