Kirjoittanut
Olen seinäjokinen Vapaakirkon hallituksen puheenjohtaja. Kristillisiä harrastuksiani ovat mm. Israel-työ, jota teen oman kirkkokuntani ohella myös Israelin Ystävien liittohallituksessa sekä Kristillinen teatteriyhdistys Kristy, jossa olen pari kymmentä vuotta näytellyt ja pari näytelmää olen itsekin teatterille kirjoittanut. Siviilissä olen sairaanhoitopiirin johtaja, sairaalaneuvos, ns. soteveteraani, kymmenen vuotta soteuudistusta tehnyt ja siinä myös omat traumani hankkinut. Yhden vaimon mies, kahden aikuisen tyttären isä ja yhden tyttären tyttären ja yhden tyttären pojan ukki. 68-kertainen maratonin juoksija.Joku viikko sitten Pia Perkiö sanoi YLE:n aamuhartaudessa hengellisen kehityksensä jostain vaiheesta näin: ”Koin vapauden pohtia tiedon ja uskon rajaa: ovatko tieto ja usko sisäkkäisiä; ovatko uskon kokemukseni uskoa vai tietoa vai molempia.”
On ilahduttavaa huomata, että hengellisesti kypsät ja viisaat ihmiset ovat miettineet ihan samanlaisia asioita kuin itsekin on tullut miettineeksi – ja mietin yhä. Minulle opiskeluaikoina jonkunlaiseksi tunnuslauseeksi vakiintui Jobin huudahdus: ”Mutta minä tiedän lunastajani elävän, ja viimeisenä hän on seisova multien päällä. Ja sitten kuin tämä nahka on yltäni raastettu ja olen ruumiistani irti, saan minä nähdä Jumalan.” Itse asiassa erityisesti Händelin Messiaan tähän tekstiin sävelletty sopraanoaaria ”I know that my Redeemer liveth” sytytti: siinä ”I know” – ”Minä tiedän” – lauletaan erityisen painokkaasti. Jobille kysymys oli tiedosta ja tietona, varmana tosiasiana Job sen sanoi . Mutta kysymys oli myös uskosta: Job tiesi ja uskoi.
Ei tiedolla ja uskolla ole ristiriitaa: jotta voisin uskoa, minun on tiedettävä. Tokikaan en usko kaikkeen, mitä tiedän. On tietoa todellisuudesta ja tietoa epätodesta. Tiedän esimerkiksi koko joukon Harry Potterin koulunkäynnistä Tylypahkassa, mutta pätkääkään en siitä usko. (Toki monitasoissa kirjoissa on sellaista, jonka tietää keksityksi tarinaksi, mutta myös sellaista, joka kertoo ihmisyyden syvemmästä olemuksesta, ja siihen voi uskoa).
Minusta on vapauttavaa, että uskon perustuksena on tieto. Silloin, kun tunteeni ovat latteat ja kilvoitteluni heikkoa, on hyvä nojata siihen tietoon, mikä on Jumalasta, Jeesuksesta. Minä tiedän, Herrani, Lunastajani, että Sinä elät ja viimeisenä seisot multien päällä. Totta kai, epäuskoinen ystäväni, ”Sä kysyt, mistä tiedän sen” ja vastaan ”Hän on mun syömmessäin”. Tämä on pätevä ja adekvaatti vastaus, jonka miljoonat voivat omakohtaisesti antaa.
Minä tiedän, että Jeesus ”kärsi Pontius Pilatuksen aikana, ristiinnaulittiin, kuoli ja haudattiin, nousi kolmantena päivänä kuolleista, astui ylös taivaisiin, istuu Jumalan, Isän oikealla puolella, ja on sieltä tuleva tuomitsemaan eläviä ja kuolleita.” Tämän minä tiedän ja tähän minä uskon.
(Toki tieto häviää, se on vajavaista, mutta rakkaus ei koskaan häviä. Tämäkin meidän on hyvä tietää – ja uskoa.)
