Kirjoittanut
Kirjoittaja on kasvatustieteen tohtori ja Ristin Voitto -lehden emerituspäätoimittajaMarkku Veilo herätti pari viikkoa sitten laajan julkisen huomion You Tube -tallenteella, jossa hän opetti tatuointien olevan demonien portti ihmiseen. Videoklippiä jaettiin ahkerasti sosiaalisessa mediassa, ja pelkästään viiden ensimmäisen päivän aikana sen oli katsonut jo yli 70 000 ihmistä. Veilon puheet herättivät muutenkin laajan mediakohun, jonka seurauksena häntä pyydettiin vierailemaan myös Radio Cityyn, Radio Rockiin, Yle Puhe -kanavalle sekä televisioon MTV3:n Enbuske & Linnanahde -ohjelmaan. Lyhyessä ajassa mies tavoitti satoja tuhansia suomalaisia.
Pastori Esa Hyvönen puolestaan käsitteli blogissaan syyskuun lopulla Seinäjoella tapahtunutta nuorisopastoreiden irtiottoa ja heidän suunnitelmaansa perustaa uusi seurakunta. Blogia luettiin sen julkaisun jälkeen jo ensimmäisen tunnin aikana lähes tuhat kertaa. Julkinen kommentointi alkoi välittömästi sekä blogin kommenttiosiossa että sosiaalisessa mediassa. Muutamassa päivässä blogia luettiin noin 13 000 kertaa ja Hyvönen sai kirjoituksestaan useita satoja palautteita.
Nämä pari tuoretta tapausta ovat vain pieniä esimerkkejä siitä, miten kristilliseen uskoon, seurakuntien toimintaan ja hengellisyyteen liittyviä kysymyksiä nykyisin käsitellään. Yhä useammat ihmiset seuraavat ja kokevat uskontoon liittyviä asioita median kautta ja osallistuvat keskusteluihin sosiaalisessa mediassa. Perinteiset lehdet ja kirjat ovat enää vain pieni osa kristillistä mediasisältöä. Nyt monet kokevat hartaushetkensä esimerkiksi TV7:n, Alfa-tv:n, Radio Dein, Patmos Radion tai netissä toimivan UskoTV:n äärellä. Myös seurakuntien jumalanpalveluksia seurataan entistä useammin netin streaming-palvelun kautta sen sijaan, että mentäisiin paikan päälle yhdessä toisten seurakuntalaisten kanssa.
Kokonaan oma juttunsa on sähköistä mediaa hyödyntävä medialähetystyö. Se tavoittaa jo miljoonia ihmisiä. Näin evankeliumin sanoma menee median kautta myös muslimimaihin ja tekee siellä maailmankatsomuksellisia vallankumouksia. Esimerkiksi medialähetysjärjestö Avainmedian satelliittitelevisiokanava Al Hayat on saanut ohjelmien sisällöstä islamilaisesta maailmasta vuoden aikana noin kymmenen miljoonaa yhteydenottoa.
Usko medialisoituu kiihtyvällä vauhdilla. Kaikkien avoin osallistuminen julkiseen uskonnolliseen keskusteluun ja vaikuttamiseen tulee entistä paremmin mahdolliseksi. Ja tämä vaikuttaminen ylittää kaikki perinteiset kontrollin rajat. Uskontoon liittyviä käsityksiä, teologisia oppeja ja Raamatun tulkintoja ei hallita enää seurakuntien saarnapöntöistä – ei myöskään piispojen paimenkirjeillä tai muilla ohjaavilla julistuksilla.
Samalla kun media on kristityille suurenmoinen mahdollisuus, medialisoituva uskonnollinen kulttuuri herättää myös syviä periaatteellisia kysymyksiä: Miten terve ja epäterve hengellisyys erotetaan mediatulvassa toisistaan? Millaisia vaikutuksia median suurella roolilla on uskovien seurakuntayhteydelle? Ja pitäisikö yksittäisiä kristittyjä varustaa elämään medialisoituvan hengellisyyden keskellä?
Joka tapauksessa medialla on entistä suurempi merkitys kristittyjen uskossa ja elämässä.
