Uskon monet muodot ja markkinoijat

Neljäsataa viime vuotta ovat olleet kristinuskon historiassa uskontulkintojen pirstaloitumisen ja kirkkokuntien jakautumisen aikaa. Kun katolinen kirkko menetti 1500-luvulla monopoliasemansa ja reformaatio rohkaisi yksilöitä itsenäiseen Raamatun tulkintaan, myös uskonkäsitykset alkoivat nopeasti eriytyä.

Länsimainen ihminen hahmottaa nykyisin uskon enemmän subjektiivisena kokemuksena kuin kollektiivisena sitoutumisena johonkin yläpuolella olevaan auktoriteettiin. Uskonnollinen toiminta kirjavoituu ja kaupallistuu yhä kiihtyvämmällä vauhdilla.

Vaikka kristillinen usko muuttuu entistä monimuotoisemmaksi, se ei katoa. Hengellinen elämä hakee vain uusia uomia ja ilmaisutapoja. Medialla on siinä yhä näkyvämpi rooli.

Teologian tohtori ja filosofian professori Tommi Lehtonen on jäsentänyt nykyuskonnollisuuden muotoja kiintoisalla tavalla. Sovellan seuraavassa hänen ajatuksiaan.

Uskonnon valtasuuntana Suomessa on edelleen vankka tapaluterilaisuus, joka edustaa eräänlaista kivijalkakristillisyyttä. Toisen ison joukon muodostavat karismaatikot, joita on nykyisin lähes kaikissa kirkkokunnissa. Viime vuosina myös terapeuttinen hengellisyys on noussut näkyvästi esiin, ja uskon kysymyksiä lähestytään yhä enemmän psykologis-sielunhoidollisesti.

Aivan oma hengellisyyden muotonsa ovat erilaiset pienryhmät ja soluseurakunnat, joissa ihmisläheinen ajatusten ja tunteiden jakaminen on tärkeää. Näiden lisäksi on vielä joukko kristittyjä, jotka kaipaavat paluuta traditioon ja syvemmille hengellisille juurille. He hakeutuvat muun muassa hiljaisuuden retriitteihin.

Erityisesti älymystöä viehättää apologeettinen ja yhteiskunnallisesti keskusteleva kristillisyys. Siihen kuuluu eettinen puhe oikeudenmukaisuudesta ja ihmisoikeuksista, kuten ihmiskaupan vastustamisesta.

Kristinuskon pirstaloituminen tulee konkreettisesti esiin myös mediassa sekä erilaisten mainosten ja kampanjoiden tulvassa. Uskosta on tullut järjestöjen ja yhteisöjen kauppatavaraa, jota markkinoidaan kuin autoja, tietokoneita tai puhelinliittymiä. Ja ihmisille muistetaan vakuuttaa, että hekin voivat olla arvokkaassa työssä mukana soittamalla johonkin numeroon tai lahjoittamalla rahaa ruudussa näkyvälle pankkitilille.

Raamatun opetus ja rukoustilaisuudet eivät ole muodissa, mutta konsertit vetävät. Siellä saa olla omana itsenään menossa mukana, ja kaikilla on hyvä fiilis.

Näillä kristillisyyden markkinoilla monet innokkaat toimijat ennen pitkää uupuvat. Jatkuva keskinäinen kilpailu, näkyvyyden hakeminen ja varojen kerääminen vie voimat. Toiminnasta tulee helposti teknistä yrittämistä – ilo, vapaus ja uskon sisältö ovat vaarassa kadota.

Miten sitten Jeesus suhtautuisi näihin uskon moniin muotoihin ja markkinoijiin, joku huomaa kysyä.

Ehkä hän kaataisi kumoon uskonnon markkinapaikan pöydät, niin kuin hän teki muinoin Jerusalemin temppelissä. Tai sitten hän muistuttaisi uskon luovuttamattomasta ytimestä – siitä yhdestä ainoasta, mikä on tärkeää – kuten hän muistutti monitouhuista Marttaa tämän kodissa.

Tai ei ehkä sittenkään niin.

Ehkä Jeesus ymmärtäisi, että hyväähän ne hänen palvelijansa ovat tarkoittaneet, vaikka ovatkin uskon markkinoinnissa uuvuttaneet lopulta itsensä. Ehkä hän vain katsoisi meihin lempein silmin ja sanoisi kutsuvasti:

”Tulkaa minun luokseni, kaikki te työn ja kuormien uuvuttamat. Minä annan teille levon. Ottakaa minun ikeeni harteillenne ja katsokaa minua: minä olen sydämeltäni nöyrä ja lempeä. Näin teidän sielunne löytää levon.” (Matt. 11:28–29.)

Silloin me – yhdessä toisten kristittyjen kanssa – löytäisimme uskon pyhän yksinkertaisuuden. Sen äärellä me tuntisimme ylimaallista rauhaa ja iloa. Ja ymmärtäisimme, mikä uskossa on lopulta kaikkien tärkeintä.