Uskon puhdistus

Edellisessä blogikirjoituksessa luin madonlukuja länsimaiselle luterikunnalle, koska sen upea sanoma on valunut kuin hiekka sormien välistä. Jäljellä on enää reformaation muistovuosi.

Se oli realistinen skenaario. Löytyisiköhän vastapooliksi uskon näkökulmaa, jonka vuoksi toivoa ei kannata vielä heittää? Jos hippasen jaksaa kaivella, niin löytyyhän se. Luola on tosin pimeä, mutta aarteet yllättävän lähellä. Kerran yhden miehen uskonkamppailu muutti koko Euroopan. Sen sai aikaan Jumalan sana, pimeyteen laskettu evankeliumin valo. Mitä löytyi?

Raamattu ei ole vain sanoja Jumalasta, vaan se on Jumalan sana, sillä koko Raamattu ajaa Kristusta. Jumalan sana on lakia, joka tuomitsee, ajaa Jeesuksen luokse, kehottaa uskovia oikeaan elämään, mutta se ei anna elämää. Evankeliumi jakaa ja lahjoittaa, antaa ja lupaa, synnyttää elämän – avaa Jeesuksen haavojen salaisuuden. Jumala lähestyy ihmisiä niiden välineiden kautta, jotka hän on itse sanassaan ilmoittanut l. sanan ja sakramenttien kautta. Ne kantavat Kristuksen sydämiin. Usko löytyy ja liikkuu synti-armo -akselilla, ei eheys-rikkinäisyys tai voima-heikkous -akselilla. Ihmisen ongelma on synti ja kuolema, Jumalan lahja on anteeksiantamus Kristuksen veressä ja sen hinnalla avattu taivas. Jumala ja ihminen ovat eri asioita. Jumala on pyhä ja pelottava, samalla Kristuksessa käsittämättömän armollinen ja hyvä. Ihminen on totaalisyntinen ja syntiin rakastunut, mutta Jumalan armosta Kristuksessa armahdettu. Jumala antaa pelastuksen lahjaksi, ja ottaa päälleen ihmisen synnit pelkästä armosta, rakkaudesta luotuihin.

Uskoa eletään todeksi kahden regimentin maailmassa. Hengellinen regimentti koskettaa omaatuntoa, uskoa ja autuutta. Hengellinen sääty vaikuttaa maalliseen säätyyn sanan voimalla. Maallinen regimentti hoitaa Jumalan määräämänä virkaansa, että oikeus, rauha ja järjestys säilyvät erityisesti heikkojen vuoksi. Luterilaisesta teologiasta löytyy paljon juhlittavaa, mutta suurin kaikista on evankeliumin puhtaus ja vanhurskaus Kristuksen veressä, ei ihmisen pyhässä olemuksessa tai uskonnollisissa suoritteissa. Uskosta vanhurskas saa elää! Pyhä Henki lahjoittaa syntiselle levollisen uskon, sille kaikkein heikoimmallekin kulkijalle. Onhan aarre Kristus, ei ihmisen teot; anteeksiantamus, ei ihmisen hurskaus.

Luterilaiset kirkot ja liikkeet saattavat menettää suolansa tai peräti kadota maailman tuuliin, mutta niin kauan kuin Raamattu on luettavana, voi evankeliumin ydin löytyä. Se, minkä Luther omien taisteluittensa kautta löysi räpiköityään henkensä kaupalla lakihenkisyyden ja mystiikan virroissa.

Vain evankeliumin varassa kestetään silloin, kun meitä riisutaan viimeiselle matkalle ja kaikki oma hurskaus osoittautuu vain likaiseksi vaatteeksi. Lahjavanhurskaus kantaa turvallisesti yli rajan.

Jos ei siis kuitenkaan vielä pidettäisi hautajaisia, vaan juhlittaisiin aarteita, joiden päällä jo valmiiksi seisomme. Siihen on ainakin 500 syytä.

“Minä annan sinulle aarteet pimeistä piiloistaan ja kalleudet kätköistään, jotta oppisit tietämään, että se, joka sinua nimeltä kutsuu, olen minä, Herra, Israelin Jumala.” – Jes. 45:3