Kirjoittanut
Samuli Siikavirta on pastori Suomen evankelisluterilaisessa lähetyshiippakunnassa. Hän on väitellyt Cambridgen yliopistossa Paavalin kasteteologian ja etiikan suhteesta.Uskonnolliset ääripäät käyvät yhä äänekkäämmiksi. Britanniassa vastakkain tuntuvat olevan kristityt ja ateistit. Toki anglikaanikirkon sisältäkin löytyy eripuraa esimerkiksi naispiispuudesta ja sukupuolimoraalista, mutta brittimediaa kiinnostaa nyt eniten ateismi vastaan uskonnollisuus -väittely.
Monet kunnanvaltuuston kokoukset on Englannissa perinteisesti avattu rukouksella. Viime viikkoina uutisotsikoihin nousi ateistinen ryhmittymä National Secular Society (NSS), joka oli kannellut devonilaisen Bidefordin kaupungin valtuuston rukouskäytännöstä, jota se piti sekulaariin kontekstiin sopimattomana ja uskonnottomia loukkaavana. Oikeus ratkaisikin asian ateistiryhmän toiveen mukaan: viralliset rukoukset kiellettiin.
Tästä nousi kohu. Canterburyn entinen arkkipiispa Lordi Careykin innostui kommentoimaan, että tämä on esimerkki ateistisesta ”hölynpölystä”, ”kristillisen uskon vähittäisestä marginalisoimisesta” ja ”tarkoitushakuinen yritys ryhmiltä kuten National Secular Society ja muilta, jotka kampanjoivat päästäkseen eroon kristinuskosta julkisena uskona”. Emeritusarkkipiispan mukaan kristityt eivät voi karistaa uskoaan kotiovella, eikä positiivista uskonnonvapautta tulisi unohtaa tasa-arvoajattelun kustannuksella.
– Kristittyjen on nyt aika nousta jaloilleen ja tulla mukaan luetuiksi, Carey kommentoi BBC Radio 4:lle.
NSS puolestaan piti päätöstä tärkeänä voittona niille, jotka tahtovat maallista yhteiskuntaa, jossa uskonto tai uskonnottomuus ei haittaa tai hyödytä ketään.
***
Ei mennyt kuin muutama päivä, kun jo uutisoitiin, että Englannin yhteisöministeri Eric Pickles oli ryhtynyt toimiin peruuttaakseen oikeuden päätöksen nopeuttamalla jo valmistellun paikallisvaltaa lisäävän lain (Localism Act 2011) voimaan astumista. Sen tarkoituksena on siirtää päätäntävaltaa paikallistasolle ja sallia valtuustojen tehdä mitä tahansa, mitä yksilötkin saavat tehdä – esimerkiksi rukoilla.
Pickles pitää oikeuden päätöstä paljon Bidefordin kaupunginvaltuustoa suurempana uhkana uskonnonvapauden näkökulmasta eikä kaihda hätkähdyttävän suoria, kristinuskon asemaa puolustavia sanoja:
– Käytännössä peruuttamalla tuon vapauksia rajoittavan päätöksen me tuemme vahvasti paikallisuutta keskusjohtoista asioihin puuttumista vastaan, uskonnon harjoittamisen vapautta suvaitsematonta sekularismia vastaan, parlamentaarista suvereeniutta oikeusaktivismia vastaan ja pitkäaikaisia brittiläisiä vapauksia nykyaikaista poliittista korrektiutta vastaan.
– Julkinen sektori on liian pitkään tottunut marginalisoimaan uskoa julkisessa elämässä ja hyökkäämään sitä vastaan, vetäen maton koko Britannian kansakunnan perustusten alta. Mutta tällä viikolla osat ovat vaihtuneet.
***
Samalla viikolla uutisoitiin myös, että maan tunnetuimman ateistin, Richard Dawkinsin, teettämän gallupin mukaan yhä harvemmat kristityiksi itsensä väestölaskennassa ilmoittavista itse asiassa uskovat mitään kristinuskon perustotuuksia. Dawkins tietenkin käyttää tietoa vähätelläkseen kristinuskon merkitystä brittiyhteiskunnassa ja poistaakseen sen julkisen aseman. Kristityt eivät oikeasti olekaan kristittyjä edes kristinuskon itsensä määritelmän mukaan – ei heitä siis tarvitse kuunnella.
Uutisissa väläyteltiin myös mm. seuraavan vankilapappien päällikön aseman menemistä ei-anglikaanille – esimerkiksi muslimille. Toisaalta uskonnonopetuksen asemaa kouluissa puolustettiin parlamenttitasolla. Niin, ja Britannian ensimmäinen naispuolinen muslimiministeri, paronitar Warsi, hätkähdytti kirjoittamalla Vatikaanin-vierailunsa yhteydessä, että Euroonpan tulisi tulla ”itsevarmemmaksi ja tyytyväisemmäksi kristinuskossaan”, joka on hänen mielestään vaikuttanut erottamattomasti länsimaisen yhteiskunnan ja sen arvojen syntyyn. Warsi myös puolusti kristinuskon julkista asemaa militanttia sekularismia vastaan.
Viime vuoden lopulla samaisen konservatiivipuolueen pääministeri Davi Cameron yllätti luonnehtimalla Britanniaa ”kristilliseksi maaksi”.
Onko Englannissa siis nyt vihdoin herätty kristinuskonvastaisen poliittisen korrektiuden unesta? Jos on, herää kuitenkin kysymys, mihin on herätty. Ristin evankeliumin todellisuuteenko vaiko perinteisen valtionuskonnon vankan aseman yhteiskuntarauhaa lisäävän vaikutukseen?
