Kirjoittanut
Kirjoittaja on ortodoksipappi, lähihoitaja ja teologian suurkuluttaja.Uskonnollisen väkivallan torjumisen lääke ei ole vähemmän, vaan enemmän uskoa.
Miroslav Volfin huomio kirjassa A Public Faith saattaa hämmästyttää monia. Yleisempi on näkemys, että mitä vähemmän uskontoa sen parempi.
Uskonnon nimissä on tehty paljon pahaa. Tätä ei käy kiistäminen, eikä tulekaan kiistää. Ehdottomat puheet totuudesta vaativat kykyä kohdata todellisuus rehellisesti. Ikäviä juttuja ei saa selittää pois.
Volf syntyi ja kasvoi Jugoslaviassa. Hän on kroaatti. Tuon maan hajoamiseen liittyy muun muassa raakaa uskonnollista väkivaltaa. Volf on syystä pohtinut paljon uskonnollista väkivaltaa, anteeksiantoa ja uskonnon paikkaa yhteiskunnassa.
Kristinuskon ydinkohdat ovat selkeästi väkivaltaa ja sortoa vastaan. Jeesus ja hänen opetuksensa on tällöin mittana.
Volf käyttää arvioinnissaan vastaparia paksu ja ohut usko.
Paksu usko on tuhtia tavaraa. Voisi sanoa, että se on täyteläistä tai tiheää. Se on siis laadukasta. Tällöin identiteetti, käyttääkseen hienompaa sanaa, on kunnossa ja tiedetään mitä ollaan. Eikä olla vietävinä.
Ohut usko sen sijaan on vain pinnallisesti kiinni perusteissa. Se saattaa toki näyttää pinnalta hyvinkin uskonnolliselta. Ulkokultaisuudella saatetaan jopa yrittää peittää omaa pinnallisuutta.
Usko on usein paljon esillä erilaisissa kiistakysymyksissä ja jopa väkivaltaisuuksissa. Volf kuitenkin toteaa, että määrällinen seikka on erilainen kuin laadullinen. Ohutta uskoa löytyy yllin kyllin.
Lause alussa liittyy tähän asetelmaan. Uskonnollisen väkivallan ja muun pahuuden torjumiseen tarvitaan lisää laadukasta uskoa.
Kirkkojen on syytä ankkuroida itsensä uskon ydinasioihin. Maailman menossa eräänlainen keskipakovoiman pyörre vie helposti niiden huomion pois Jeesuksesta.
Huomion voi ehkä viedä hurskaat aiheet, mutta ilman Jeesusta ne ovat tyhjän päällä.
Jos jossain Jeesus ei saisi tulla kiilatuksi on se kirkoissa. Paksussa, puhtaassa ja laadukkaassa uskossa Jeesus ei peity.
Paavali muuten puhui terveen uskon puolesta käyttäen kreikan sanaa hygienialle (kr. hygiaino). Uskon tulisi olla kirkas ja tulisi yrittää pitää puhtaana, tai siis hygieenisenä.
Vilpitön usko ei kuitenkaan saisi ulkoistaa pahaa. Eikä se saa kieltää pahan olemassaoloa keskuudessaan. Se ei ole uskon hygieeniaa. Se olisi teflon-teologiaa.
