Uskotko siihen, mihin uskontunnustuksessa sitoudut?

Taivas-sanaa käytetään paljon tavallisessa arkikielessä: Voi, taivas! Taivaallisen hyvää! Sitä käytetään myös kuvaamaan toimintaa: on suunnittelutoimistoa, karaokebaaria, hengellistä yhteyttä tarjoavaa sivustoa, sisutuskauppaa, kauneushoitolaa ja vaikka mitä firmaa ja sivustoa, jotka haluavat luonnehtia itseään taivas-sanalla.

Myös helvetti-käsite on suosittu. Milloin on helvetillinen olo, milloin helvetti on päässyt valloilleen. Taiteessa helvettiä on kuvattu sanoin, sävelin, kuvin ja tanssein.

Vuonna 1995 Uudessa-Seelannissa perustettu ja sittemmin ainakin Australiaan, Kanadaan ja Isoon-Britanniaan levinnyt Hell Pizza (Helvetti-niminen pitsaketju) on aiheuttanut pahennusta mainonnallaan. Yritystä on moitittu ja jopa vedetty oikeuteen siitä, että sen mainonnassa irvaillaan kristillisen uskon helvettikäsitykselle, kuvataan tunnettuja henkilöitä tanssahtelemassa haudoilla, muokataan Hitler tervehtimään pitsanpala kädessään ja niin edelleen. Pitsaketju ilmoittaa tavoitteekseen ”globaalin hallintavallan – sielu kerrallaan”. Hehkuvanpunaiset sarvipäät ovat ketjun tunnuksia.

Myös ateistit ovat olleet ahkeria kieltääkseen sen, mihin eivät usko, mitä siis ei heidän mielestään ole olemassa. Tulipa mieleen, että pitäisiköhän myös korottaa äänensä örkkejä, hobitteja, keijuja, maahisia ja muita satuolentoja vastaan, jos kerran pitää vastustaa äänekkäästi sitä, minkä ei usko olevan olemassa. Mutta ilmeisesti Jumala-usko on niin paljon vaarallisempaa, että sitä pitää vastustaa, vaikkei usko Jumalan olevan olemassakaan! Itse asiassa puhdasverinen ateisti näyttää uskovan Jumalan olemassaoloon. Kuka siis mahtaa nousta Rosinantensa selkään ja lähteä taistelemaan tuulimyllyjä vastaan kuin parahin Don Quijote?

Kristillinen usko, sen käsitteet ja Jumala-todellisuus häiritsevät usein siinä määrin, että jos ei Jumalaa ja hänen seuraajiaan pysty kokonaan vaientamaan, on ainakin yritettävä viedä uskottavuus, tehdä naurunalaiseksi tai on pyrittävä synnyttämään uudenlainen sisältö käsitteille, joilla on uskonnollista merkitystä.

Mutta eivät pilailijat ja ateistit ole suinkaan pahimpia kristillisen uskon turhentajia. Me kristityiksi tunnustautuvat olemme itse vetäneet kaikkein innokkaimmin mattoa uskomme alta. Vai mitä pitäisi ajatella vaikkapa Suvi Puhakan kotimaa24-blogissaan maaliskuussa 2010 kirjoittamasta saarnakokemuksesta, joka melkein sai hänet lähtemään kirkosta kesken kaiken: ”Pappi julisti, että kristityn ei tarvitse tietää Jeesuksen alkuajoista, ja että Markuksen evankeliumi ei kerro Jeesuksen alkuajoista kenties siitä syystä, ettei evankeliumin kirjoittaja pitänyt kertomusta neitseestä syntymisestä uskottavana. Hän kysyi, kuka uskoo neitseestä syntymiseen ja totesi, ettei ’voi ottaa näin uskovaa ihmistä vakavasti’, ja että tällaiselta ihmiseltä ’puuttuu tilanteen taju täysin’. Pastori myös kuulutti, että ’sellaista paikkaa ei ole kuin tuonela.'” Aiheellisesti Puhakka sitten kysyy: ”Miten tällaista voidaan saarnata evankelisluterilaisessa messussa?”

Puhakan blogipoiminta on vain yksi esimerkki, joka on osunut kohdalle. Tiedotusvälineet kyllä mielellään uutisoivat siitä, kun kristilliset vaikuttajat kertovat joko uskovansa toisin kuin Raamattu opettaa ja / tai kannattavansa suvaitsevaisuutta tulkinnoissa. Ja silti uskontunnustus toistetaan viikoittain yhteen ääneen.

Mutta mitäpä siitä. Vedetään vaan reippaasti matto uskomme alta, ennen kuin kukaan muu ennättää! Keretäänpähän ensin!