Uuden uskonpuhdistuksen aika?

Muutamia vuosia sitten vietettiin reformaation eli uskonpuhdistuksen 500-vuotisjuhlia.  Uskonpuhdistuksen taustalla oli jo pitkään jatkunut paaviuden alennustila ja laajalle levinnyt turmeltuneisuus kirkon piirissä. Aneita ostamalla luvattiin ihmisille pelastus. Onko koittanut uuden uskonpuhdistuksen ja uusien teesien naulaamisen aika?

Maallistumiskehitys on jatkunut voimakkaana jo pitkään läntisessä Euroopassa ja myös meillä Suomessa. Suomen evankelisluterilaiseen kirkkoon kuuluu enää noin 65 % väestöstä. Kristillisen kasteen saa vain noin puolet ikäluokasta. Suosittu rippikoulukin on saanut haastajan, mihinkään maailmankatsomukseen sitoutumattoman Prometheus-  eli protuleirin. Kirkollisen vihkimisen haluaa enää selvästi alle puolet avioliittoon aikovista.

Kirkot kumisevat tyhjyyttään. Jumalanpalveluksiin osallistuu vain muutama prosentti kirkkoon kuuluvista. Kirkkorakennusten käyttötarkoituksia muutetaan. Sekin päivä nähtäneen, kun kirkosta tulee moskeija tai hindutemppeli tai ne toimivat samassa rakennuksessa. Ei ole ihme, jos monet työntekijät ovat turhautuneita ja neuvottomia. Kirkon asema ja oppi on haastettu melkeinpä jokaisella elämänalueella. Se on joutunut altavastaajaksi. Ääni ei kuulu, sanoma ei puhuttele. Kristinuskon kirkas valo on himmentynyt.

Kirkolla ei ole ollut juuri mitään sanomista koulujen uskontokasvatukseen. Joulujuhlissa ei saa esittää jouluevankeliumia eikä kevätjuhlissa laulaa suvivirttä. Islamin uskoa saa kyllä opettaa ja Halloween-juhlia järjestää! Pyhäpäivän merkitys on häivytetty sallimalla kauppojen ympärivuorokautinen aukiolo. Jeesus halutaan marginalisoida. Hänestä ei saisi puhua esim. varhaiskasvatuksessa tai koulussa.

Kirkkotiloissa on sallittu erilaiset iskelmämessut, sambatanssit ja joogaistunnot. Samaan sarjaan kuuluvat kaljakuppilat, yksisarvinen alttarilla ja tunnustuksettomat seurakuntien kerhot. Seurakunnan jakaman joulukalenterin seimikuvassa Joosefin on korvannut nainen. Kirkko on saastunut. Tuntuu, että kaikki se, millä vain voidaan houkutella seurakuntalaisia, on mahdollista. On pappeja ja työntekijöitä, jotka käyttävät sielunhoitotyössä Tarot-kortteja.

Missä kulkee raja vai onko rajaa enää lainkaan? Mitä on tämän tien päässä, onko enää paluuta? Onko jo edetty niin pitkälle, että mitään ei ole tehtävissä? Kenen pitäisi huolestua? Vain eri tapahtumiin osallistujien määrää pidetään tärkeänä. Merkitystä ei näytä olevan sillä, miten sanoma puhuttelee, miten se vastaa ihmisen perimmäisiin kysymyksiin. Mikä on enää pyhää, puhdasta ja luovuttamatonta?

Kirkko on astunut arvoliberalismin ansaan.

Kristinuskon ja seurakuntien tilanne alkuseurakunnasta alkaen ei ole koskaan ollut vailla ristiriitoja. Painavatko tänään kristinuskon nimissä tehdyt virheet ja laiminlyönnit niin paljon, että ollaan hylkäämässä täysin ylivertainen sanoma  koko ihmis- ja luomakunnalle. Jeesus Kristus on maailman ainoa todellinen toivo ja pelastus.

Raamattu ja sen edustama arvomaailma halutaan syrjäyttää. Näin siitä huolimatta, että länsivaltioiden arvot ja sivistys pohjautuvat kristinuskoon. Puhutaan arvosodan aikakaudesta. Lännen kirkot ovat joutuneet sopeutumaan voimakkaasti tilaa ottaneen individualismin, materialismin, sekä islamin ja uususkontojen puristuksessa. Mihin on unohtunut opetus kymmenestä käskystä?

Vaikka kirkoissa on hyväksytty arvoliberaaleja näkemyksiä vedoten kirkon nykyaikaistamiseen, jäsenkato ei ole pysähtynyt. Kirkko menettää vielä jäljellä olevan identiteettinsäkin yrittäessään miellyttää kaikkia. Sen ääni heikkenee jatkuvasti. Kirkko on astunut arvoliberalismin ansaan. Lähimmäisen rakastaminen ja suvaitsevaisuus ovat aivan kristinuskon ydintä. Jos kuitenkin suvaitaan kaikki mahdollinen, mitä lopulta jää jäljelle kirkon sanomasta? Kirkko näyttää leijuvan kaiken kattavassa arvotyhjiössä. Onko kirkko enää Kristuksen kirkko? Jos suola käy mauttomaksi, millä se saadaan suolaiseksi? Pitäisi muistaa myös Raamatun ohje: ”Älkää mukautuko tämän maailman ajan mukaan”. Juuri näin on valitettavasti suuressa määrin tapahtunut.

Vastaus on Jeesus. Ihmisellä on Jeesuksen ikävä ja kaipaus.

Paljon on niitä, jotka ovat ahdistuneita, surullisia ja hämmentyneitä nykyisestä tilanteesta. Kysellään, onko edessä kirkon hajoaminen. Kun Raamatun täysin ylivertainen ja iäti kestävä sanoma ei kiinnosta, mitä on tullut tilalle? Ihmisen syvä ja ikiaikainen kaipaus ja tarve kiinnittyä johonkin suurempaan, itsensä ulkopuolella olevaan ja pysyvään, ei ole kadonnut mihinkään. Ihminen ei riitä itselleen, vaikka niin uskotellaan. Minkä varaan lapsi ja nuori rakentaa maailmankatsomuksensa, kun Jeesuksesta, lasten ystävästä, ei saa enää puhua. Näemme, mitä Ruotsissa tapahtuu, kun maa on hylännyt ja kääntänyt selkänsä Jumalalle. Elämän perimmäisen tarkoituksen etsintä ja onnen tavoittelu ovat ihmisyyden ytimessä. Kiinnostus uususkontoihin  on voimakkaassa kasvussa. Luullaan, että niistä löytyy vastaus. Ei löydy. Vastaus on Jeesus. Ihmisellä on Jeesuksen ikävä ja kaipaus.

Kirkossa on kyllä vielä paljon hyviä asioita ja tilaisuuksia. Suuri osa työntekijöistä ja vapaaehtoisista palvelevat antaumuksella. Moni ennen niin tärkeä työmuoto on kuitenkin useissa seurakunnissa hiipunut, esim. pyhäkoulut ja seurakunnan kerhot.

Kirkon johdon viesti kuuluu, että kaikki mahdollinen on tehty negatiivisen kierteen katkaisemiseksi. Onko sittenkään? Mielestäni jumalanpalveluksista puuttuu yksi olennainen osa. Kirkon keskeinen sanoma tulisi olla evankeliumin, ilosanoman välittäminen. Ristin evankeliumia ei tarvitse hävetä eikä piilotella. Kirkon tulisi nähdä nykyinen tilanne haasteena. Kuullaanko kirkoissamme täyttä evankeliumia, sanomaa evankeliumin muuttavasta voimasta ja pelastuksesta? Onko kirkolla hätä ihmisen sielusta, iankaikkisesta kohtalosta? Kirkon tärkein tehtävä ja olemassa olon oikeutus on johdattaa jäsenensä vastaanottamaan Jeesus ainoana tienä iankaikkiseen elämään. Nyt se ei sitä tee, ei ainakaan riittävästi siihen nähden, miten valtavat resurssit kirkolla on käytössään.

Kuulijoille tulisi kertoa, miten elää Jumalan sanan valossa. Jumalanpalveluksessa luetaan kullekin pyhäpäivälle omistettu teksti. Saarnoissa kyllä kerrotaan, mitä Jeesus teki ollessaan maan päällä. Tulisi kertoa myös, mitä Jeesus tekee tänään.

Luterilaisessa jumalanpalveluksessa ei kuulla kutsua henkilökohtaisen uskon  ratkaisun tekemiseen. Eikä siellä myöskään kuulla todistuspuheenvuoroja siitä, miten Jeesuksen vastaanottaminen omaan sydämeen on muuttanut elämää. Miksi ei? Jumalanpalveluksen tehtävänä on auttaa ja opastaa kristittynä kasvamiseen. Ne ovat kannatettavia asioita. Kirkon tulisi olla nimenomaan evankelioiva kirkko, joka johdattaa kuulijansa vastaanottamaan evankeliumin ydinsanoman pelastuksesta ja iankaikkisesta elämästä uskomalla Jeesukseen.

Haluammeko elävän ja elinvoimaisen kirkon? Jos niin on,  kirkoissamme tulisi rukoilla herätystä, Hengen sadetta niin Suomeen kuin maailmanlaajuisesti.

Tapani Leppänen

Tampere