Kirjoittanut
Kirjoittaja on Lähetysyhdistys Kylväjän pakolaistyön asiantuntija, joka haluaa haastaa käyttämään Jumalalta saatuja lahjoja lähetystyöhön. Siis pois omalta mukavuusvyöhykkeeltä, mutta ei osaamisalueelta.Kriisialueilla on menetetty monia tärkeitä taitoja, kun pitkittynyt sotatilanne ja yhteiskunnallinen epävakaus ovat estäneet osaamisen siirtämisen seuraavalle sukupolvelle. Meillä puolestaan poikkeuksellisen pitkä hyvinvoinnin jakso on heikentänyt kykyämme kohdata kriisejä. Olemme edeltäviä sukupolvia taitamattomampia elämään epävarmuuden keskellä. Kuluneina kuukausina uudessa roolissani esikoisen ajo-opettajana olen huomannut kiusallisen taipumuksen itsessäni: jalka hakeutuu jarrulle tarpeettoman usein, kun ei enää itse istu kuskin paikalla.
Voimme oppia heiltä, joita kuvittelimme ehkä vain opettavamme. Olen ihaillen seurannut yhteistyökumppanimme, Ateenassa kokoontuvan dynaamisen pakolaisseurakunnan elämää korona-aikana. Jarruttamisen sijaan he ovat iskeneet uuden vaihteen silmään ja vaihtaneet kaistaa. Seurakunta perusti keväällä virtuaalisen raamattukoulun, johon osallistuu opiskelijoita jo yli kymmenestä maasta, kansoista, joilla tähän asti on ollut hyvin rajallinen mahdollisuus kuulla evankeliumia. Sama pakolaisseurakunta lähetti perheen tavoittamaan toisia pakolaisia Lesvoksen saarella, ja me olemme työssä mukana tukemalla tätä lähettiperhettä. Inhimillisesti katsottuna epätodennäköiset toimijat ovat vieneet työn vaikuttavuuden aivan uudelle tasolle.
Olemme aina puhuneet paikallisten varustamisesta ja voimaannuttamisesta. Nyt käsillä oleva jakso, kenties uusi normaali, on ennennäkemätön mahdollisuus panostaa yhteistyötahojemme kapasiteetin rakentamiseen. Innolla odotan, miten perustamamme koulutus- ja tutkimusyksikkö lähtee edistämään luovia ratkaisuja tälläkin saralla. Huomionarvoista on myös se, että seuraavalle lähetyskurssillemme on hakenut etnisesti aiempaa monimuotoisempi joukko. Sitoudumme edistämään sitä, että kieli ja kulttuuri eivät olisi kenellekään esteenä lähetystehtävään osallistumiselle myöskään meidän kauttamme.
Uudet kansat ja kasvot rinnallamme tasavertaisina toimijoina pitävät meidät maailmanlähetyksen ytimessä länsimaiden hengellisestä kehityksestä huolimatta. Lisäksi se on elävä muistutus siitä, että kuvitelma laumaimmuniteetista evankeliumille ei perustu faktoihin, vaikka kokemusmaailmamme väittäisi toista. Herätykset ovat synnyttäneet lähetystyötä, mutta sama on totta myös toisinpäin: lähetys voi synnyttää herätyksen. Osallisuutemme lähetystyöhön luo myös meissä ja yhteisöissämme paljon kaivattua uutta elämää. Itsemme altistaminen kansojen tavoittamisen haasteeseen johtaa nöyrään radikaaliuteen, joka ei rajoitu retoriikkaan. Se pakottaa meidät itseriittoisuuden hylkäämiseen, yhteisöllemme annettujen lahjojen tunnistamiseen ja Jumalan voimaan turvautumiseen.
Kerrotaan, että 1800-luvun lopulla patenttitoimisto oli sulkemassa ovensa Yhdysvalloissa, sillä silloin oltiin vakuuttuneita siitä, että kaikki mahdollinen oli jo keksitty. Miten väärässä voimme ollakaan! Onneksi ihmisen kyky innovoida on lähes rajaton, ja kun teemme sen Jumalan kunniaksi, kaikki voittavat. Etsimme parhaillaan aktiivisesti ratkaisuja, jotta lähettimme voivat jatkaa kesken olevaa työtä maailmalla jatkuvasti muuttuvissa olosuhteissa. Ovi evankeliumille ei ole koskaan pysyvästi kiinni. Joskus pitää vain kiertää nurkan taakse ja löytää takaovi. Rukoilethan kanssamme, että valitsemme oikeat reitit.
”Olkaa kestäväiset rukouksessa ja siinä kiittäen valvokaa, rukoillen samalla meidänkin edestämme, että Jumala avaisi meille sanan oven puhuaksemme Kristuksen salaisuutta” Kol. 4:3.
