Uutta viiniä ja maalia

Kesälomani sujui hiukan toisin kuin olin suunnitellut. Olin kuvitellut lähinnä maalaavani taloa, ja saavani paljon kaunista aikaan. Mutta vasta työtä aloittaessani huomasin, että pitääkin mennä pari askelta taaksepäin: vanha maalikerros piti ensin poistaa.

Maalaamiseen varatut lomapäivät kuluivatkin vanhojen maalien pois rapsuttamisessa. Tehtävän laajuus yllätti ja se vei paljon enemmän aikaa kuin olin luullut. Sääkin vaikutti: ulkoseinien maalaaminen ei onnistunut sateella, rapsuttaminen taas on mahdollista milloin vain. Ei siis auttanut muu kuin laittaa skrapa ja käsilihakset hommiin, jos halusi jollain tavalla edistää asiaa.

Tuntikausien hikoilu oli paitsi hyvää liikuntaa myös hyvää aikaa pohtia asioita. Kun valmistelin vanhan talon pintoja uutta maalikerrosta varten, hakematta tuli mieleen Jeesuksen vertaus uudesta viinistä ja vanhoista leileistä. Tarkoittiko Jeesus, että uutta ja vanhaa ei voi sekoittaa? Ja miksi vertauksessa nostetaan ikään kuin arvokkaammaksi uusi eli nuori viini, joka on pahemman makuista kuin vanha ja hyvin kypsynyt viini?

Jos kuitenkin tätä uutta viiniä haluaa, ja yrittää välttää leilinsä hajoamisen, niin mistä uusia ja kestävämpiä leilejä sitten saa?

Jeesus puhui viinistä ja leileistä ihmisille, jotka kritisoivat häntä ja opetuslapsia siitä, että nämä eivät paastonneet samalla tavalla kuin fariseukset ja Johannes Kastajan opetuslapset. Jeesus oli siis erilainen.

Tarkoittikohan Jeesus vastauksellaan sitä, että hänet pitää olla valmis ottamaan vastaan juuri sellaisena kuin hän on ja kuka hän itse sanoo olevansa – vaikka se ihmisten mielestä olisikin liian kirpeän makuista? Me emme määrittele Jeesusta, hän määrittelee itse itsensä.

Ja olisikohan niin, että meidän ei tarvitse itse muokata itseämme vastaanottavaisiksi uudelle viinille, Jeesukselle, vaan että Jeesus uudistaa leilimmekin silloin, kun ymmärrämme tarvitsevamme häntä? Uuden leilin valmistelu vie usein aikaa, eikä ole täysin kivutontakaan. Se vaatii aika usein myös sitä, että hänen täytyy irrottaa meistä jotain vanhaa.

Me emme määrittele Jeesusta, hän määrittelee itse itsensä.

Irrotettavaa riittäisi. Fariseukset olivat kiinni omassa uskonnollisuudessaan. Minä huomaan olevani aivan liian kiintynyt siistiin ja mukavaan elämääni, jossa voin antaa sellaisen hengellisen panoksen kuin itse haluan. Moni nykyajan kristitty – minä muiden joukossa – näyttää olevan aika lujasti kiinni oman pärjäämisen kahleissa. Jeesus sanoi kuitenkin, että meidän pitäisi olla kiinnittyneitä ennen kaikkea häneen. Silloin mekin voisimme tuottaa hedelmää, josta tehdään uutta viiniä.

Heinäkuun lopun New Wine -tapahtumassa Samppa Lajunen mainitsi puheessaan, että saadaksemme uutta viiniä Jeesukselta meidän pitää viedä vanhat leilimme ristille. Kuuntelin hänen pitämänsä puheen netistä tapahtuman jälkeen, taas rapsutushommiin palattuani, ja skrapani pysähtyi tuossa kohtaa. Siinä oli sanottuna yhdessä lauseessa se, mitä olin itse paljon mutkikkaammin mietiskellyt. Todellakin: Jeesuksen risti on anteeksiannon, mutta myös uudistumisen paikka.

Jos olisin toteuttanut alkuperäisen suunnitelmani, eli jättänyt rapsutushommat sikseen ja alkanut vain maalata vanhojen maalien päälle, pian olisi uusi maalikerroskin alkanut hilseillä ja irtoilla. Meille ei tarjota vanhojen leiliemme päälle uutta kristillistä pintakerrosta, joka vanhan minän voimasta helposti alkaa rapista.

Jeesus haluaa uudistaa ja täyttää meidät kokonaan, sydänjuuriamme myöten. Hän haluaa antaa jotain todella pysyvää, joka kantaa meidät kuolemankin yli. Hän haluaa tehdä meistä temppelin, jonka voi täyttää Pyhällä Hengellään. Kestäviä leilejä, joita uusi viini saa muokata ja kasvattaa.