Kirjoittanut
Evankeliumissa Luukkaan mukaan luemme: ”Kun tulette kaupunkiin ja teidät otetaan siellä vastaan, syökää mitä teille tarjotaan, parantakaa kaupungin sairaat ja kertokaa kaikille: ’Jumalan valtakunta on tullut teitä lähelle.’ Mutta jos teitä johonkin kaupunkiin tultuanne ei oteta vastaan, menkää sen kaduille ja julistakaa: ’Me pyyhimme pois pölynkin, joka teidän kaupungistanne on jalkoihimme tarttunut — pitäkää hyvänänne! Mutta tietäkää, että Jumalan valtakunta on tullut lähelle!’ Minä sanon teille: Sodomakin pääsee tuomiopäivänä vähemmällä kuin sellainen kaupunki.”
Saarna kirkolliskokouksen avajaismessussa oli rakennettu tämän tekstikokonaisuuden pohjalle ja ympärille. Tämä on toinen syy siihen, että viittaan raamatuntekstiin, jossa kirkon Herra Jeesus Kristus antaa selvät ohjeet opetuslapsilleen, miten lähetystehtävässä tulisi toimia. Toinen syy on, että katson aiheelliseksi kysyä, toimiiko tämän päivän kirkko annettujen ohjeiden mukaisesti.
Valitettavasti on vastattava: ei toimi. Kehitys on mielestäni mennyt ihan päinvastaiseen suuntaan. Jäsenkadon ja suosion menettämisen pelossa kirkko pyrkii enenevässä määrin tekemään ”korjausliikkeitä” lähtökohtana se, mitä ihmiset haluavat. Tai mitä kirkko kuvittelee heidän haluavan. Seurauksena on, että kirkko enemmän ja enemmän kysyy, mitä ihmiset haluavat tai toivovat ja vähemmän ja vähemmän, mitä kirkkona oleminen tarkoittaa.
Itse katson, että lainattu raamatunkohta ei millään siedettävällä tulkinnalla tue tällaista kehitystä ja toimintatapaa.
Tekstin sanoma on yksinkertainen ja selkeä: opetuslapsille on annettu tehtäväksi kertoa kaikille ihmisille iankaikkinen, pysyvä sanoma Jumalan valtakunnasta. Opetuslapsilla ei ole oikeutta muuttaa sanomaa vastaanottajien toivomusten mukaiseksi. Mutta opetuslapsilla ei myöskään ole vastuuta siitä, miten välitettäväksi annettu sanoma otetaan vastaan.
Minusta tämä vapauttaa ja rohkaisee toimimaan annettujen ohjeiden mukaisesti. Meitä ei vaadita tilille vastaanottajien valmiudesta tai halusta ottaa vastaan sanomaa Jeesuksesta Kristuksesta ja Jumalan valtakunnasta. Sen sijaan Raamattu todistaa, että joudumme vastuuseen, jos vääristämme välitettäväksi annetun sanoman tai jos emme sanoin ja teoin vie viestiä eteenpäin.
Kehitys kirkossamme on tässä(kin) asiassa esimerkki siitä, mihin joudutaan, jos poikkeamme Raamatun sanomasta. Kun olemme enemmän huolissamme ihmisten miellyttämisestä ja reaktioista kuin Jumalan tahdon toteuttamisesta, on jälki sen mukainen. Mitä enemmän yritämme ”maailmaa” miellyttää, sitä enemmän ”maailma” vaatii muutoksia kirkon sanomaan ja toimintaan. Sitä vähemmän annettavaa kirkolla on ”maailmalle” ja sitä vähemmän ”maailma” on kiinnostunut kirkon sanomasta. Kirkko kun ei enää ole kirkko. Ei ainakaan Kristuksen kirkko. Nyt on tunnustettava, että suosioon pyrkivä toiminta ei ole oikea lääke kirkon väsymykseen, voimattomuuteen ja näivettymiseen. Kasvavat, elinvoimaiset kirkot muualla maailmassa ovat osoittaneet Jumalan Sanan voimaa. Siihen olisi palattava myös Suomen evankelis-luterilaisessa kirkossa.
