Väestöpommi! Onko meitä ihmisiä liikaa?

Meitä ihmisiä on nyt 7,7 miljardia. Vasta 1800-luvulla ylitimme miljardin ihmisen rajapyykin. 1930-luvulla meitä oli jo kaksi miljardia. 1960-luvulla meiltä oli kolme miljardia, ja vuosituhannen vaihteessa meitä oli jo tuplasti enemmän: kuusi miljardia. Englantilainen taloustieteilijä ja anglikaanikirkon pappi Malthus (1766–1834) väitti, että väkiluvun kasvaessa ruoka loppuu maailmasta kesken. Ei olisi viljelysmaata tarpeeksi ruokkimaan ihmisjoukkoja, nälkäisiä lapsia. Merestä loppuisivat kalat, metsästä riista. Edessä olisi nälänhätää, köyhyyttä, sairauksia ja sotia ruoasta.

Malthusin seuraajia on nykyäänkin aika paljon siitä huolimatta, että Malthusin näkemys ei ole vastannut todellisuutta juuri ollenkaan. Oikeastaan on käynyt päinvastoin. Kuuluisin Malthusin seuraaja on varmasti Paul Ehrlich. Hän kirjoitti vuonna 1968 kirjansa Väestöpommi. Ehrlichin kirja alkaa paatoksellisella tuomionjulistuksella (jonka rinnalla fanaattisimmat herätyssaarnaajatkin kalpenevat).

”Taistelu ihmiskunnan ruokkimiseksi on ohi. 1970- ja 1980-luvuilla sadat miljoonat ihmiset tulevat nääntymään nälkään, siitä huolimatta vaikka nyt aloitettaisiin mitkä tahansa pikaohjelmat.”

Ehrlichin suorastaan apokalyptinen tykitys teki hänestä varmasti aikansa ”superjulkkiksen”. Mutta varsinainen ennustus ei toteutunut. Kyllä, joitakin miljoonia ihmisiä on 1960-luvun jälkeen kuollut nälänhätään, mutta oikeastaan selvästi vähemmän, kuin aiemmin historiassa. Viime vuosisadalla oli pari historiallisen suurta nälänhätää, mutta nämä tapaukset olivat selvästi hirmuhallitsijoiden masinoimia (Stalin ja Mao). Ne eivät johtuneet siitä, että väkeä olisi ollut liian paljon ruokatuotantoon nähden. Stalin tapatti vuosina 1932–1933 viisi miljoonaa ukrainalaista nälkään, vaikka viljasta ei ollut pulaa. Tätä nälällä tappamista kutsutaan Holodomoriksi. Kiina loikkasi Maon kurituksessa ”Suuren harppauksen eteenpäin”. Tämän harppauksen, 1959–1961, seurauksena Kiina ajautui valtavaan nälänhätään. Tämäkin saatiin aikaan poliittisilla päätöksillä. ”Suuressa harppauksessa eteenpäin” kuoli nälkään noin 18 miljoonaa kiinalaista.

Aivan päinvastoin kuin Malthus oletti, samaan aikaan kun maailman väkimäärä on kasvanut valtavasti, niin nälkäkuolemien määrä on laskenut selvästi. Malthus ja Ehrlich, ja heidän opetuslapsensa, ovat olleet pahasti väärässä. Kun vertaamme nykypäivää aiempaan historiaan, niin piirtyy kirkas trendi: suuret nälkäkuolemat ovat nykyään paljon harvinaisempia, kuin aiemmin historiassa. Ja suuret nälkäkuolemat ovat entistä enemmän sodankäytön välineitä, eli diktaattorit järjestävät nälkäkuolemia ihan poliittisilla päätöksillä. Miten sitten on mahdollista, että ruokaa riittää, vaikka syöjät lisääntyvät?

Vuosina 1960–1985 tapahtui niin kutsuttu Vihreä vallankumous, jolla tarkoitetaan maatalouden suurta kehitystä. Enemmän maata saatiin viljelyskäyttöön. Saatiin entistä suurempia satoja. Viljalajikkeita jalostettiin. Torjunta-aineilla pelastettiin sato tuholaisilta. Kehittyneissä maissa maanviljelyn tuotanto tuplaantui, ja kehitysmaissa maanviljelyn tuotto yli kolminkertaistui. Eli kun ihmisten väkimäärä kasvoi kovaa, niin ruoantuotanto kasvoi vielä paljon kovempaa. Neljän eniten käytetyn viljalajikkeen – riisi, vehnä, maissi ja soija – tuotanto on kasvanut niin paljon 1960-luvulta alkaen, että maailman kyky ruokkia nykyiset 7.7 miljardia ihmistä ei ole ongelma. Emme ole nyt vuonna 2020 yhtään lähempänä maailman ruokintakapasiteetin rajoja, kuin vuonna 1960. Tämä siitä huolimatta, että maailman väkiluku on kasvanut tuona aikana kolmesta miljardista lähes kahdeksaan miljardiin.

Väestöpommi ei räjähtänyt. Sen sijaan käsissä on nyt ikääntymispommi. Siitä seuraavassa blogissa.