Kirjoittanut
Kirjoittaja on Lähetysyhdistys Kylväjän pakolaistyön asiantuntija, joka haluaa haastaa käyttämään Jumalalta saatuja lahjoja lähetystyöhön. Siis pois omalta mukavuusvyöhykkeeltä, mutta ei osaamisalueelta.Perinteisesti kristillinen kirkko on opettanut, että Jumala toimii meidän heikkouksiemme kautta viitaten muun muassa siihen, että ”voima tulee täydeksi heikkoudessa”. (2. Kor. 12: 9) Toisaalta kristillisissä piireissä puhutaan yhä enemmän myös vahvuuspohjaisen ajattelun puolesta. Vallitseeko näiden kahden välillä ristiriita? Vähätelläänkö vahvuuksia korostavassa johtamisajattelussa ihmisen heikkoutta ja jopa syntisyyttä? Onko tämä yksi sekulaarin bisnesajattelun huolestuttavista ilmenemismuodoista modernissa hengellisyydessämme, vai mistä on kyse?
Vahvuuksista puhuttaessa sekoitetaan helposti vahvuus ja voima keskenään. Tämä voi johtua osittain siitä, että englanninkielisellä sanalla ”strength” viitataan molempiin.
On hyvä tiedostaa, että vahvuuden vastakohta ei ole heikkous, vaan lahjattomuus. Ei ole olemassa todellista ammattilaisuutta, sitoutunutta suoriutumista tehtävistä systemaattisen hyvin, ilman että se rakentuisi vahvuuksille. Esimerkiksi ilmestysmajan rakentaminen on hieno kuvaus vahvuuksien identifioimisen ja käytön tärkeydestä. Vaativien ja seikkaperäisten ohjeiden jälkeen lausutut Herran sanat Moosekselle ovat lohdulliset. Hän oli jo valmistanut Besalelin toteuttamaan hanketta ja ”täyttänyt hänet Jumalan hengellä, niin että hänellä on viisautta ja ymmärrystä, tietoa ja taitoa suunnitella ja valmistaa taidokkaita töitä”. (2. Moos. 31:3-4). Oikeiden ihmisten löytyminen oikeille paikoilla on aina ollut välttämätöntä, kun on haluttu saada hyviä asioita aikaan. Lisäksi se tuottaa iloa. Vaihtoehtona on tekijän, työkavereiden ja koko ympäröivän yhteisön turhautuminen.
Meille jokaiselle on annettu vahvuuksia. Niistä huolimatta olemme heikkoja: Kompuroimme ja parhaimmillammekin jäämme vajaaksi siitä standardista, joka meille on asetettu. (Room. 3.23) Tästä ei pidä tehdä sitä väärää johtopäätöstä, että emme saisi tunnistaa ja tunnustaa olevamme joissain asioissa myös todella hyviä. Jumala kutsuu Besalelin tavoin myös meitä toimimaan erityisillä osaamisalueillamme hyödyntäen talentteja eli vahvuuksia, jotka hän on antanut meille. Vahvuuksistamme tietoiseksi tuleminen auttaa meitä löytämään palvelutehtävämme ja näkemään vahvuudet kanavana armolahjojemme toteuttamiselle. Esimerkiksi uskollinen opettaminen on vaikeaa ja joissain tapauksissa jopa haitallista, jos tällä alueella ei ole luontaisia vahvuuksia. Sama pätee tarmokkaaseen johtamiseen. (Room. 11:6-8)
Heikkouden vastakohta on voima. Käyttäessämme meille annettuja vahvuuksia olemme täysin riippuvaisia Jumalan antamasta voimasta, mikäli pyrimme edistämään toimillamme Jumalan valtakuntaa. Kutsumustietoisuutemme yhdistettynä talenttiemme kehittämiseen ja käyttämiseen vie meidät pois mukavuusalueeltamme ja saattaa meidät yhä uudestaan kipeällä tavalla tietoiseksi voimattomuudestamme. Kristilliselle kirkolle, ja jokaiselle meistä, annettu tehtävä on mahdoton ilman Jumalan voimaa. Lisäksi vahvuuksillaankin toimiva ihminen tarvitsee armoa, sillä heikkouden karuimmat esiintymismuodot, syntisyys ja synti, ovat elettyä ja koettua todellisuutta kaikista erityisominaisuuksistamme riippumatta. Onnemme lähde ei ole vahvuutemme vaan Jumala, joka antaa meille anteeksi ja voimaa: ”Onnellisia ne, jotka saavat voimansa sinusta, ne, jotka kaipaavat pyhälle matkalle. Kun he kulkevat vedettömässä laaksossa, sinne puhkeaa virvoittava lähde, ja sade antaa heille siunauksensa.” (Ps. 84:6-7)
Vahvuuspuhe ei itsessään ota kantaa ihmisen heikkouteen. Mutta vahvuuspohjainen retoriikka kumisisi tyhjyyttään, jos se ei nousisi raamatullisesta ihmiskuvasta. Siksi puhe vahvuuksista ja heikkouksista kuuluvat erottamattomasti yhteen, sillä ne kuvaavat luotua, langennutta ja lunastettua ihmistä. Jos keskitymme vain heikkouteemme, nöyristelemme sen sijaan että olisimme nöyriä, mikä johtaa itsemme asettamiseen huomion keskipisteeseen. On nöyryyttä tunnustaa vahvuuksiemme lähde ja riippuvaisuutemme Jumalan voimasta. Käyttäessämme vahvuuksiamme Jumalan mielen mukaisesti tuomme itsemme sijaan kunniaa hänelle. Vahvuuksista vaikeneminen tai niiden käyttämättä jättäminen ei puolestaan johda samaan. Omien vahvuuksien todesta ottaminen ja niiden harjoittaminen on vastuullisuutta Jumalan edessä.
Ihmisen turhautuminen tulee täydelliseksi lahjattomuudessa, mutta onneksi Jumalan voima tulee täydeksi heikkoudessamme – silloinkin, kun annamme parastamme.
