Vaihtelu virkistää

Olen tämän kesän aikana käynyt kahdesti jumalanpalveluksessa muualla kuin kirkossa. Heinäkuun alussa pidettiin gospelmessu Pirtinpuistossa. Puisto on keskellä Kangasniemeä lähellä kirkkoa ja rantaravintolaa.

Minusta paikkavalinta oli oikein onnistunut, vaikka ulkona pidettävissä messuissa onkin aina säävaraus. Pirtinpuistoon on sellaisenkin seurakuntalaisen helppo eksyä, joka ei tule tavallisiin kirkossa pidettäviin messuihin. Uskon myös, että osallistumiskynnys on matalampi, sillä itselleen voi vakuuttaa vain pistäytyvänsä: puistosta on helppo poistua, jos siltä tuntuu.

Toinen erilainen jumalanpalvelus sattui myös heinäkuulle: kävin kotini lähellä pidettävässä Suurolan metsäkirkossa. Sää suosi jälleen, ja oli tämän kesän harvoja aurinkoisia päiviä. Minun oli helppo kulkea kirkkomatka tällä kertaa jalan, mutta ne, jotka tulivat kirkonkylältä, pääsivät laivan kyydissä. Saarnan piti kirkkoherramme Matti Tolvanen, joka saarnan ohessa kysyi, mitkä paikat meille ovat sellaisia, joissa on hyvä olla. Monille juuri metsä on rauhoittumisen tyyssija.

Rakastan kirjallisuutta, ja minulle tulikin metsässä mieleen yksi lempirunoistani, jonka on kirjoittanut Aaro Hellaakoski (Huojuvat keulat, 1946) ja jonka olen murrosiässä jäljentänyt vihkooni:

Kesäyö

Kentillä kasteisilla

hämärä käy yli maan.

Valkea niittyvilla

vielä on valveillaan

katsoen kummissansa

kuinka rukoukseen

kaikkien kukkien kansa

kumartui hiljaiseen.

Kuusen latvasta ääni

pienoisen huilun soi.

Minäkin kumarran pääni.

Minunkin sisällä soi.

Vuosien saatossa monissa seurakunnissa on kokeiltu erilaisia paikkoja messun pitoon: täälläkin jumalanpalvelukseen on kokoonnuttu kirkon lisäksi muun muassa seurakuntatalolla ja kunnantalolla. Osa on saattanut päästä laivassa tai baarissa pidettävään messuunkin.

Messun uudistaminen on minusta todella tärkeää. Yksi keino on vaihdella paikkaa ja tuoda jumalanpalvelus lähelle seurakuntalaista. Mitä helpommaksi osallistuminen tehdään, sitä todennäköisemmin uusia kasvoja ilmestyy myös sunnuntain normaaleihin messuihin. Ja totisesti vaihtelu virkistää myös aktiiviseurakuntalaisia!

Olen useammassa blogitekstissäni kertonut iloiten siitä, miten Kangasniemen seurakunnassa puhaltavat säännöllisesti uudistuksen tuulet. Nyt, kun kesäjumalanpalveluksia on pidetty muuallakin kuin kirkossa, voisi miettiä uusia paikkoja myös talvikaudelle. Kuulin nimittäin eräältä metsäkirkossa kävijältä, että joskus sinne on kokoonnuttu myös hiihtäen juomaan nokipannukahvit.

Uudistuksissa on aina epäonnistumisen riski – siksi muutos usein pelottaa meitä. Mutta sellainen seurakunta, joka ei uudistu ja yritä, on pian kuollut seurakunta. Kuten 1. Tessalonikalaiskirjeen 5. luvun 21. jakeessa rohkaisevasti todetaan: ”Mutta koetelkaa kaikki, pitäkää se, mikä hyvää on.”