Kirjoittanut
Vuokko Vänskä on pitkän linjan journalisti, jolla on myös kahdenkymmenen vuoden kokemus lähetystyöstä Japanista.Edessämme on vilkas vaalivuosi niin yhteiskunnassa kuin kirkossakin. Poliittisesti painavimmat vaalit ovat tammikuun 22. päivä toteutettavat presidentinvaalit, syksyllä äänestetään kuntavaaleissa. On tärkeää tutkailla, millainen arvomaailma kullakin kahdeksalla ehdokkaalla on, sillä päätöstä ei pidä tehdä kravatin värin tai sympaattisen esiintymisen perusteella. Kirkollisella puolella seurakuntien luottamushenkilöt valitsevat helmikuun 13. päivä uudet edustajat kirkolliskokoukseen seuraaviksi neljäksi vuodeksi. Piispojen ohella tämä kokoonpano näyttää suuntaa kirkkolaivalle. Samaan aikaan ovat myös hiippakuntavaalit.
Presidentinvaalit ovat yleiset, yhtäläiset ja salaiset. Saamme olla kiitollisia, että meillä toimii demokratia. Ja sitä paremmin se toimii, mitä useampi kansalainen käyttää oikeuttaan äänestää. Me voimme olettaa, että vaalit toimitetaan rehellisesti ja tulos on teknisesti oikea.
Viime vuonna alkanut kansannousu islamilaisissa maissa, niin sanottu arabikevät, osoitti, mitä tapahtuu, kun ihmisillä ei ole mahdollisuutta vaikuttaa. Vaikka vanha hallinto kaatuikin ja hallitsijat kansannousun maissa syrjäytettiin, demokraattisen valtion ja sen mukaisten käytäntöjen luominen on vaikeaa. Rauha ja järjestys eivät koittaneetkaan. Tyytymättömyys ja vapauden kaipuu voi saada aikaan kansannousun, mutta sen jälkeen on vielä pitkä matka yhteiskuntaan, jossa toteutuu sanan- ja uskonnonvapaus kaikille kansalaisille, eikä ainoastaan lain kirjaimena vaan myös käytännössä.
Joitakin poikkeuksia lukuun ottamatta demokratia on toteutunut parhaiten maissa, joissa kristinusko on tai on ollut valtauskontona. Raamatun mukainen ihmiskäsitys jokaisen ihmisen arvosta sukupuoleen, varakkuuteen tai yhteiskuntaluokkaan katsomatta on tehnyt tietä yhdenvertaiselle koulutukselle, tieteen ja taiteen harjoittamiselle ja antanut kaikille vaikutusmahdollisuudet.
Maallisen ja hengellisen lainkäytön yhdistävän islamin perustalta on melko mahdotonta synnyttää sellaista demokratiaa, jonka me tunnemme kristinuskon hapattamissa maissa, sillä terveessä kristinuskossa ei islamin tavoin hengellistetä politiikkaa.
Politiikassa ei perustella asioita Raamatun sanalla, vaikka kristityn poliitikon ratkaisut voivat noustakin Jumalan sanan arvomaailmasta. Sen sijaan kirkolliskokouksessa oppia koskevissa kysymyksissä pitäisi Jumalan sanan olla ylimpänä auktoriteettina. Siksi olisi välttämätöntä, että kirkolliskokoukseen pyrkivät tuntisivat vähintäänkin Raamatun ja kirkkojärjestyksen; eikä pahitteeksi olisi tuntea luterilaisia tunnustuskirjojakaan katekismuksesta puhumattakaan. Edellinen kirkolliskokous nimittäin teki kirkon elämää ja jopa oppia koskevia ratkaisuja liiaksi mukaillen vain yhteiskunnan virtauksia. Raamatun sana ei ollut ylimpänä ohjeena, kuten kirkkojärjestys olettaa. Kirkolliskokouksen heikkoutena onkin demokraattinen äänestyskäytäntö, jonka mukaan enemmistön kanta voittaa, vaikka se ei välttämättä totuus olisikaan. Demokratia toimii yhteiskunnassa, mutta kirkossa sen yläpuolella tulisi olla Jumalan sana.
