Kirjoittanut
Vuokko Vänskä on pitkän linjan journalisti, jolla on myös kahdenkymmenen vuoden kokemus lähetystyöstä Japanista.Meillä Suomessa ei ole tiettävästi ollut näin suuren luokan skandaaleja. Samaa aihepiiriä sivuaa kuitenkin jokin aika sitten Helsingin Sanomien Kuukausiliitteen juttu Aslanin Elävät vedet -eheytymisseminaarista. Sen oli tehnyt toimittaja Antti Pikkanen soluttautumalla ryhmään ja salaamalla ammattinsa. Tähän tapaukseen viittasi Journalismin päivässä myös Helsingin Sanomien päätoimittaja Mikael Pentikäinen kertoessaan, että Aslan on kannellut asiasta Julkisen sanan neuvostoon.
Journalistin ohjeiden mukaan toimittajan on työtä tehdessään suositeltavaa ilmoittaa ammattinsa, ja tiedot hänen on pyrittävä hankkimaan avoimesti. Pikkanen on kuitenkin perustellut toimintaansa Journalistin ohjeiden kohdalla, jonka mukaan yhteiskunnallisesti merkittävissä asioissa hän voi tehdä haastatteluja ja hankkia tietoja myös tavallisuudesta poikkeavilla keinoilla.
Olemme kuulleet Neuvostoliiton maanalaisten seurakuntien kokouksista, joihin soluttautui urkkijoita, koska uskovia pidettiin vaarallisina silloiselle ideologialle. Tällaiseen ei kuitenkaan pitäisi olla tarvetta avoimessa suomalaisessa yhteiskunnassamme.
Aslanin toiminnasta vastaavat ovat olleet tyrmistyksissään ja hyvin pahoillaan siitä, että Pikkanen on ollut kuulemassa sielunhoidollisia keskusteluja tarkoituksenaan kirjoittaa niistä reportaasi.
Esimerkiksi kristillisten järjestöjen avioliittoleireillä on ryhmäkeskustelujen periaatteena niiden luottamuksellisuus. Näin kaikki voivat olla vapaasti avoimia ja saada vertaistukea samassa tilanteessa olevilta.
Arkkipiispa Kari Mäkinen kommentoi STT:n pyynnöstä Aslanin seminaaria Kuukausiliitteen kuvauksen perusteella ja piti järjestön eheytystoimintaa manipuloivana ja hengellisenä väkivaltana.
Arkkipiispalla on tietysti oikeus ja velvollisuus punnita hengellisen toiminnan raittiutta, mutta erikoista on se, että hän on valmis kommentoimaan näinkin vaikeaa kysymystä pelkän lehtijutun perusteella. Minua ihmetyttää eniten se, ettei arkkipiispa puuttunut julkisesti toimittajan epäeettiseen toimintaan lainkaan. Arkkipiispa, jos kukaan, tietää kirkon käytännön sielunhoidollisten asioiden arkaluontoisuudesta ja rippisalaisuudesta. Ei niistä revitellä lehtijuttuja.
