Kirjoittanut
Minulla on viisi lasta. He tulevat kirkkoon aina kun se on mahdollista. On hienoa ja ihmeellistä nähdä, miten luonnollinen asia usko heille on. He ovat jo pienestä asti laulaneet leikeissään virsiä. Monta kertaa kuuluu pienen tytön suusta nukkeleikin yhteydessä ”Isän ja Pojan ja Pyhän Hengen nimeen” Nukkumaan ei voi mennä ilman iltavirttä, rukousta ja siunaamista. Olen monta kertaa miettinyt, miten he kaikki voisivat säilyä Jumalan lapsina koko elämänsä ajan. Asia on jatkuva rukousaihe. Mitä voisin tehdä oikein kasvattajana ja isänä?
Kun pastorina kuuntelen ihmisiä ja heidän elämänsä tarinoita olen tehnyt erään havainnon. Monta kertaa samojen sukujen lapset pysyvät uskossa sukupolvesta toiseen. Usko siirtyy ja välittyy hämmästyttävän tehokkaasti ja aina uusi sukupolvi käy kirkossa sunnuntaista toiseen. Ihailen suuresti näitten sukujen kasvatustyötä. Sitten on niitten sukujen joukko, jotka eivät onnistu välittämään uskoa eteenpäin. On suuri joukko uskovia perheitä, joiden lapsista ainakin osa ja joskus kaikki ovat ”tuhlaajapojan tiellä”. Joku menee vikaan ja uskon välittymisen sijaan tulee vastareaktio.
Kuulin eräältä arvostamaltani piispalta hienon perusajatuksen, joka voisi selittää uskon välittymisen kysymystä. Hänellä on monta kristittyä lasta ja vielä enemmän kristittyjä lapsenlapsia. Hänen ajatuksensa menee seuraavalla tavalla.
Vanhemmat luovat aina lapsilleen hengellisen asetelman, jossa on Jumala, vanhemmat ja lapsi itse. Jos lapsi kokee, että vanhemmat ja Jumala ovat samalla puolella ja hän on yksin toisella puolen pohtimassa uskoa, on tilanne vaarallinen. Tällöin lapsi yhdistää luonnollisen kapinan vanhempiaan kohtaan myös Jumalaan. Lapselle ei ole mahdollista, että hän itsenäistyy ja terveellä tavalla eroaa vanhemmistaan ilman että eroaisi myös Jumalasta. Tällainen asetelma syntyy väistämättä, jos vanhemmat koittavat käännyttää lastaan tai syyttävät lasta Jumalan käskyihin vedoten. Kun lapsi lankeaa ja epäonnistuu, on hän yksin ja pahimmillaan vielä helvetinpelossa. On karmivaa kuulla kristityn perheen lasten todistus kokemastaan ”kristinuskosta”: ”En jaksanut sitä jatkuvaa helvetinpelkoa.”, ”En jaksanut enää yrittää.”, ”En koskaan kelvannut.”
Onnistunut hengellinen asetelma taas on se, jossa lapsi kokee, että vanhemmat ovat samalla puolella lapsensa kanssa ja Jumala toisella puolen. Tällöin lasta ei käännytetä, vaan hänelle kerrotaan Taivaallisesta Isästä, jonka lapseksi hän on jo kasteessa päässyt – huikea ero käännyttämiseen verrattuna!
Jumalan sana saa osoittaa myös vanhemmat syntisiksi ja erehtyviksi. Sitten Jumala antaa armonsa ja anteeksiantamuksensa koko perheelle. Lapsi ei jää yksin vaan oppii vanhemmiltaan armahdetun syntisen elämää. Ja mikä tärkeintä, kun lapsi kapinoi vanhempiaan vastaan, hänen ei tarvitse erota Jumalasta! Tällaisten perheiden lapset pitävät koko elämänsä ajan Jumalaa ja uskoa häneen itsestäänselvyytenä.
Ehkäpä helpoin tapa meille vanhemmille uskon välittämiseen on käydä kirkossa. Kun Kristus itse palvelee sanansa ja ehtoollisensa kautta ihmisiä. Näkevät lapset oman perheen ja koko seurakunnan aikuisista oikeanlaisen uskon mallin ja uskon asetelman.
”Mutta Jeesus kutsui lapset tykönsä ja sanoi: ’Sallikaa lasten tulla minun tyköni älkääkä estäkö heitä, sillä senkaltaisten on Jumalan valtakunta.'” (Luuk. 18:16)
