Kirjoittanut
Kiirastorstaina join pornokauppiaan tarjoamaa teetä hänen putiikkinsa hyllyjen välissä. Puhuimme taantuman vaikutuksista bisnekseen, ihmiskaupasta pornoteollisuudesta ja pääsiäisestä. Mies on tullut tutuksi jo aiemmilta käynneiltämme.
Kun ensimmäistä kertaa astuin tuohon liikkeeseen puolitoista vuotta sitten, olimme jakamassa käsin kudottuja villasukkia ja joulumuistamisia saman kadun varrella sijaitseviin thai-hieromoihin ja erotiikkaliikkeisiin. Päätimme, että poiketaan myös pornokauppaan, kun mukanamme sattui olemaan yhdet miehen sukat.
Siitä alkoi yhteytemme tuohon suomalaiseen mieheen. Ensimmäisellä kerralla hän kummasteli, kun nuoria naisia tupsahti hänen putiikkiinsa. Tarjotessamme hänelle joululahjaa, hän kysyi epäilevänä, keitä oikein edustimme. Eräs tiimistämme vastasi pilke silmäkulmassa, että: ”Suoraan sanottuna, edustamme Jumalaa”. Sekös sai miehen nauramaan ja jää oli murrettu.
Tuo ensimmäinen rupattelu venähti pitkäksi ja sen edetessä mies kertoi, että ”onhan noita uskovaisia täällä ennenkin käynyt, mutta te olette ensimmäiset, jotka ovat astuneet kynnyksen yli”. Oli kuulemma käynyt muutama virsikuoro laulamassa oven raosta ja heittänyt traktaatteja perään. Toiset olivat käyneet liimaamassa tuomiota julistavia tarroja kauppiaan oveen ja syljeskellyt päälle. Ei ollut kiva tulla aamulla töihin, kun oven kahva oli räässä.
Minua hävetti.
Joskus voi olla tervettä lähteä omista ympyröistä ja katsoa mitä omassa kaupungissa tapahtuu. Minun silmilleni on avautunut aiemmin peitossa ollut todellisuus kotikaupunkini katujen elämästä, kun olen vieraillut tapaamassa seksityössä olevia naisia ja tuota mainitsemaani miestä. Vastaan on tullut asiakkaitakin.
Tapaamiset ovat herättäneet monenlaisia tunteita, mutta ei tuomion halua. Pikemminkin olen syvästi ymmärtänyt, kuinka paljon murtuneita unelmia ja murtuneita elämiä nuo kadut pitävät sisällään. Lohtua ja aitoa kohtaamista kaipaa jokainen.
Miksi me sitten käymme silloin tällöin tapaamassa näitä naisia?
Tavoitteemme on osoittaa heille arvokkuutta ihmisinä, puhutella heitä omalla nimellään. Haluamme näyttää, että on olemassa ihmisiä, jotka muistavat, että nämä naiset ovat subjekteja, jotka eivät kutistu vain muiden halujen objekteiksi. Lahjan antaminen on pieni ele, joka osoittaa välittämistä. Kierroksillamme olemme kohdanneet eri ikäisiä ja eri maalaisia naisia. Monet heistä on äitejä ja isoäitejä. Jokaisella on oma tarinansa.
Brittipastori Annie Kirk opetti Luuk. luvusta 10, jossa Jeesus lähetti 72 opetuslastaan missiomatkalle kehottaen heitä ”menemään, julistamaan, parantamaan, jäämään, syömään ja juomaan”. Kirk havainnollisti, että Jeesus lähetti opetuslapset matkaan pareittain eikä mukaan saanut ottaa omia eväitä. Oli oltava itsekin sen verran tarvitseva, että jos joku ottaa julistajat vastaan, julistajakin ottaa vastaan mitä isäntäväki tarjoaa. Jeesus halusi lähettää opetuslapset riisuttuina turhasta rekvisiitasta matkaan, jotta he olisivat riippuvaisiksi johdatuksesta. Jeesus kehotti luomaan suhteita.
Kuunnellessani Kirkiä, mielessäni alkoi elää kuvaamani kohtaaminen pornokauppiaan kanssa. On kohteliasta ottaa vastaan, mitä tarjotaan. Samalla tulee asettuneeksi samalle viivalle ja keskusteluetäisyydelle. Jos evankeliumia yritetään huudella oven raosta, se tuntuu ylimieliseltä ja töykeältä. Siinä ei ole ilosanoman tuntua.
Jeesusta sanottiin syntisten ystäväksi. Ympärillämme on paljon elämän murjomia, jotka odottavat, että joku toisi lohdutusta, elämän antavaa sanaa, mutta jos seurakunta jää touhuamaan keskenään, Jeesuksen antama tehtävä jää toteuttamatta. Samalla uskon, että puolet seurakunnasta tylsistyy penkissä istumiseen. Jos uskon päämäärä typistyy uskossa sinnittelyyn, se näivettyy entisestään. Jos sen sijaan otamme Jeesuksen todesta, alkaa elämämme alkaa hehkua.
Usein hartauspuheissa muistutetaan, että jos pimeään huoneeseen sytyttää pienen kynttilän, valo voittaa, eikä ympäröivä pimeys ei saa valoa valtaansa. Kuulijat nyökyttelevät. Entäpä kun astumme arkeemme? Uskommeko, että näin on ihan konkreettisesti? Hän, joka on meissä, on suurempi kuin maailma. Otammeko sen todesta?
