Valta ja identiteetti – luovutatko jotakin, mitä sinulla ei ole?

Kirjoittajan kuviot ovat vaihtuneet tyystin sitten viime näkemän. Kaupunki on vaihtunut Jyväskylästä Hangoksi ja pääasiallinen vaikutuspaikka Suomen Teologiseksi opistoksi. Tulin suurella innolla ja hyvässä uskossa tänne aloittamaan teologian opiskelun – ja aloitinkin – mutta lisäksi aloitin myös työt opiston toimistossa. ”Elämä on täynnä yllätyksiä”, kuten työnantaja työtarjousta tehdessään sanoikin. Tämä yllätys on itse asiassa tuntunut varsin hyvältä; näin yhden tutkinnon jo tehneenä se, että saa opiskelun lisäksi olla myös osittain mukana työelämässä, on mielekkäämpää kuin pelkkä opiskelu – toisin kuin kuvittelin. En olisi itse ikinä hakenut tällaista järjestelyä, tarkoitukseni oli opiskella nopeasti ja tehokkaasti, mutta onneksi Jumala tietää paremmin! On mahtavaa huomata, että kun olen antanut Hänelle täydet valtuudet elämääni, Hän myös käyttää niitä, tavalla joka on minulle kaikkein parasta.

Eräällä ensimmäisistä kursseistamme täällä olemme käsitelleet identiteettiä ja myös noita valtuuksia. Luennolla jossakin keskustelussa kerroin siitä, minkä olen todennut oman tutkimuksen ja käytännön kokemuksen kautta: että identiteetti on todella hyödyllinen lähestymiskulma silloin, kun ihminen haluaa käsitellä oman elämänsä historiaa ja nykyisyyttä. Omaan historiaamme ja olosuhteisiin, menneisiin, nykyisiin ja tuleviin, emme kaikissa tilanteissa voi vaikuttaa kovinkaan paljon. Valta meidän elämämme olosuhteiden suhteen ei aina ole meillä itsellämme, varsinkaan jos kyse on lapsuudesta. Luennolla puhuimme positiivisista ja negatiivisista leimoista, joita muut ihmiset meihin lyövät – eikä meiltä aina kysytä, millaisia leimoja haluaisimme kantaa. Hiljainen. Temperamenttinen. Ulkopuolinen. Tyhmä. Onnistuja. Pelle. Ristiriitojen aiheuttaja. Työtön. Kaunis. You name it.

Identiteetin näkökulma onkin hyödyllinen juuri siksi, että identiteetin ollessa kyseessä valta on aina ihmisellä itsellään – jos hän sen tajuaa ottaa. Meihin lyödyt leimat hallitsevat identiteettiämme vain niin kauan, kuin annamme niille tai ne lyöneille ihmisille vallan. Ihmiselle on voimakkaasti luontaista nähdä itsensä elämänkokemustensa ja muiden ihmisten sanojen ja tekojen kohteena ja niiden määrittämänä. Näin valta identiteetin suhteen on muiden ihmisten tai jonkin kosmisen kohtalon käsissä. Jotain hyvin perustavanlaatuista lähtee liikkeelle, kun ihminen tajuaa, että valta määrittää se, kuka hän on, kuuluu hänelle itselleen. Hän ottaa vallan identiteettiinsä omiin käsiinsä.

Opettajamme tähän huomautti, että ei pidä antaa sellaista kuvaa, että me voisimme tuosta vain muuttaa elämämme ja identiteettimme hetkessä millaiseksi tahansa. Kristittyinä meidän olisi varmaan helppo myöskin sanoa, että se valtahan kuuluu meidän Luojallemme. Että meidän kuuluu luovuttaa valta identiteettimme suhteen vain Hänelle, eikä ole oikein ”ottaa valtaa omiin käsiinsä”. Ongelma vain on se, että minä en voi luovuttaa Jumalalle sitä, mitä minulla ei ole. Jos olen antanut vallan identiteettini suhteen muiden käsiin – mikä taitaa olla tilanne hyvin, hyvin monen ihmisen kohdalla – minulla ei ole mitään, mitä Jumalalle luovuttaa. Jos yritän ikään kuin suoraan antaa vallan identiteettiini toisilta ihmisiltä Jumalalle, päädyn yleensä vain luovuttamaan sen joillekin muille ihmisille: ehkä hengellisille isille ja äideille, raamatunopettajille, kirjailijoille – kelle vain, jolla on tarjota minulle uusia, sinänsä hyviä ja raamatullisia identiteettejä, joista osa voi kyllä olla osuvia suhteessa siihen Jumalan luomukseen mikä olen, mutta osa ei.

Väitänkin siis, että suhteessa toisiin ihmisiin ja elämän olosuhteisiin ihmisen tulee ottaa valta identiteettiinsä omiin käsiinsä. Tietoisesti, päättäväisesti ja vaikka taistellen. Julistaa, että kellään muulla ei ole valtaa määrittää sitä, kuka ja millainen olen. Minulla on valta omaan identiteettiini, vaikka voinkin ottaa vastaan palautetta ja peilausta omasta persoonastani muilta. Tämä on myös sen prosessin alku, jossa ihminen ottaa vastuun omasta elämästään ja onnestaan: ei jää syyttelemään muita ihmisiä ja alistu olosuhteiden uhriksi (uhrin identiteetistä on syytä pyrkiä eroon kaikin keinoin!), vaan antaa anteeksi ja alkaa rakentaa itse omaa elämäänsä ja identiteettiään.

Mutta jos aidosti ja rehellisesti otan identiteettini omiin käsiini ja valitsen tulla siksi, mitä todella olen, joudun myös kohtaamaan Luojani – ja tunnustamaan, että Hänellä on täydet tekijänoikeudet minuun ja identiteettiini. Ja tässä kohtaa prosessissa tulee vallan luovuttamisen hetki. Minulla on vihdoinkin käsissäni jotakin todellista: tässä minä olen, tällaisenä minä itseni koen, tällainen minä haluaisin olla. Ja tämän minä haluan omasta vapaasta tahdostani antaa Sinun käsiisi. Haluan antaa Sinulle ylimmän vallan määrittää identiteettini ja muovata persoonaani. Pese minusta pois väärät leimat, muiden antamat ja itse lyömäni. Puhu minulle Sinun sanojasi, anna minun katsella Sinua ja muuttua Sinun kuvasi kaltaiseksi. Vaikka tietoni itsestäni on vielä vajavaista, kerran minä näen Sinut kasvoista kasvoihin, ja silloin tietoni on täydellistä, niin kuin Sinä minut täydellisesti tunnet.*

*1. Kor. 13:12