Elämäntaito: Professori Lea Pulkkinen: Suomalainen kasvatuskulttuuri kaipaa enemmän hoivaa ja kiitoksen sanoja

Valta on kunnioitusta

 

”Se teistä, joka on kaikkein pienin, on todella suuri” – sanat Luukkaan 9. luvussa iskevät suoraan sieluun. Jeesus käytti sellaisia sanoja, jotka yhä 2024 tulevat kohti. Haluan selitystä, mitä tällainen elämänasenne merkitsee tänään. Mahdoton haaste! Kuuluu entisiin aikoihin, menneisyyden arvomaailmaan. Ei toimi tänään.

Maailmamme on vallankäytön taistelutanner. Sitä käydään parisuhteissa, perheenjäsenten ja sukujen kesken, kirkossa, kristillisissä järjestöissä, yhteiskunnassa ylipäätään. Valta voi merkitä fyysistä väkivaltaa, mutta toteutuu jopa kipeämmin salatusti katseiden, huomautusten, hymähtelyn ja pilkallisen hymyn välityksellä. Me aistimme herkästi toisen vallankäytön yritykset, osa pystyy sivuuttamaan, osa ei.

Parempi aviol. neliöb. 16.-22.9. (ilm.1/2)

Lapsiin kohdistuva vallankäyttö vanhempien taholta on tuhoavaa heidän tulevaisuutensa kannalta. Aikuisen kipakka sana, tönäisy, pilkallinen nauru tai huomautus sattuu syvälle pieneen sydämeen ja tajuntaan. Lapsi häkeltyy, yrittää mitätöidä naurulla tai vetäytyy sisäänpäin, katse jähmettyy. Tätä olen nähnyt ympärilläni näinä aikoina kaupan käytävillä ja toreilla, missä lapsiperheitä liikkuu. Saati sitten karummat tilanteet ja kohtalot. Onko niin, että mummon silmät ovat terästäytyneet ja huomaavat herkemmin kaiken väärän vallankäytön. Tai kenties oma käytös lasten ollessa pieniä muistuttaa ja sattuu.

Olemme kaikki syyllisiä, toisilla vain on enemmän vaikutusmahdollisuuksia ja toiset ovat sokeita omalle vallankäytölleen. Valta on myös kiusaus korostaa omaa asemaa. Jos on epävarma omasta itsestään ihmisenä, valta tarjoaa nostetta, varmuutta asettua yläpuolelle, olemaan tavoittamaton. Pelottava voima, jonka seurauksia selvitellään varmasti tarjolla olevissa terapiaistunnoissa. Aikuinen osaa hakeutua tuen piiriin, lapsi ei. Hän on meidän aikuisten armoilla ja se pelottaa. Mistä heille kertyy vahvaa omaa itsetuntoa, uskoa omaan lajiin ja tapaan olla olemassa?

Valta on myös kiusaus korostaa omaa asemaa.

Jeesuksen esimerkki kohdata lapsi eli heikko ja avuton, iskee aina ytimeen. Hänellä, jos jollakin, oli valtaa. Hän tiesi sen itsekin eikä langennut sen ansaan. Kun Herramme käytti valtaa, se tapahtui suoraan vastustajan ytimeen, kiusaajan tarjoamien ansojen mitätöimiseen ja voittoon. Hän teki niin meidän tähtemme. Meillä ei ole mitään keinoa vastustaa pahan ansaa ellemme ole Jeesuksen veren turvissa. Oma älykkyytemme ei riitä. Harvemmin tahtommekaan.

Hengellisissä ympyröissä käytetään valtaa hyvässä ja pahassa. Hyvässä se avaa toisille tietä, antaa mahdollisuuksia luottaa oman osaamiseen ja arviointikykyyn, sallii myös virheet ja tappiot. Kun kyse on ihmisistä, moni asia vinoutuu helposti. Jos joku saa aseman toisten paimenena tai esihenkilönä, se vaatii nöyryyttä. Vain siitä avautuu oikea näkökulma, toisen kuunteleminen ja todesta ottaminen. Jos valta ja raha liittyvät yhteen, ollaan heikoilla jäillä. Silloin on hyvä, että Herramme rikkoo jään ja pelastaa kaikki osapuolet kuiville.

Olen saanut seurata sekä hyvää että heikkoa vallankäyttöä. Olen itse käyttänyt valtaa toisiin nähden. Olen tukenut tai tukahduttanut, ollut hiljaa, kun olisi pitänyt puhua ja puhunut, kun olisi pitänyt olla vaiti ja rukoilla. Hyvä merkitsee tilan antamista toiselle, omien ajatusten peilaamista Jumalan edessä, peiliin katsomista ja anteeksipyyntöä, sovinnon merkillistä lahjaa. Ei ole mitätöntä rukoilla kansamme johtajien ja päättäjiemme puolesta. Kirkko ja järjestöt, oma hengellinen viitekehyksemme tarvitsevat jäsentensä rukousta. Herramm ei tullut hallitsemaan, vaan palvelemaan ja antamaan henkensä meidän puolestamme. Emmehän luovuta!