Kirjoittanut
Luin Ari Puontin katsauksen Vineyard -liikkeen historiaan. Aikamoista sekoilua matkan varrella. Mutta paljon Jumalan työtä ja herätyksiä. Olen itse kirjoittanut kirjan viidennen herätysliikkeen, oman liikkeeni, vaiheista. Aikamoista sekoilua ja riitaa matkan varrella, mutta myös paljon Jumalan työtä ja herätyksiä. Luin taannoin katsauksen katolisen kirkon pitkään historiaan. Kyllä oli välillä sekopäistä touhua. Ja Jumalan työtä maailmanlaajasti valtavan paljon.
Mikä tämä Kristuksen kirkko maailmalla siis on? Tarkistan asian Raamatusta. Siellä on Jumalan valittu kansa, pyhä ja hänelle erotettu. Ainoa sellainen kansa jonka oli tarkoitus kuljettaa Jumalan valtakuntaa aina sen täyttymiseen, Jeesuksen tuloon asti, ja tietenkin myös siitä eteenpäin.
Sehän vasta sekoilua on. Ei tarvitse kauas lähteä Egyptin orjuudesta, kun jo napistaan autiomaan kurjuutta. Kun sitten lopulta saatiin luvattu maa valloitettua, alkoi tuomarien ajan täyspäiväinen sekoilu. Kansan enemmistö valitsi Baalin oman Jumalansa asemasta. Israelin ja Juudan kuningaskuntien aika ei anna yhtään mairittelevampaa kuvaa. Maallinen ja hengellinen johto luopuu Jumalan tiestä ja tästä valittavat profeetat saavat surkean lopun.
Vanhan testamentin kuva Jumalan kansasta on siis noloa luettavaa. Uuden testamentin täytyy kyllä antaa parempi viesti. Mutta ei. Siellä valitaan kaksitoista miestä Valtakunnan ydinjoukkoon ja yksi näistä tekee törkeimmän kuviteltavissa olevan teon: kavaltaa Messiaansa. Toinen, joka sattuu olemaan joukon johtaja, mokailee aina kun saa siihen mahdollisuuden ja yrittää jopa torjua Messiaansa kulkemasta ristin tietä. Apostolien alkuaika näyttää valoisammalta, mutta sitäkin sävyttävät karmeat riidat. Näitä apostoleista suurin, Paavali, joutuu ojentelemaan. Häntä itseään raapii oma synnillisyys niin, ettei meinaa sen kanssa selvitä, vaikka osaakin muille saarnata.
Tällaistenko käsiin tämä Valtakunta uskottiin? Näinkö heiveröisiin kantimiin Jumala oman asiansa tässä maailmassa laski? Eikö mistään löydy sellaista täydellistä seurakuntaa, jossa armolahjat ja Hengen hedelmät kukoistavat, jossa kaikki rakastavat toisiaan? Sellaista missä uskonvanhurskaus on niin kirkkaasti esillä, että surkeinkin osaa siihen turvautua ja jonka kautta evankeliumi säteilee ympäröivään yhteiskuntaan kuin kauniin kesäpäivän kirkas valo?
Luulen, että Jumala toimii tässä maailmassa Vineyardin, muiden vapaiden suuntien, luterilaisen kirkon ja sen herätysliikkeiden sekä myös vanhojen kirkkokuntien kautta. Evankeliumi itsessään on kirkas ja maailmaa muuttava. Me sen asiamiehet kannamme mukanamme Aadamin lankeemusta ja siksi tuossa valossa on mukana aika paljon pimeyttä. Toisaalta, voiko valo kuitenkin näyttää kirkkaammalta juuri pimeää taustaa vasten? Onko evankeliumin vastaansanomaton voima väkevämpi silloin, kun sen sanansaattajat eivät ole erinomaisuudellaan sen esteenä?
