Kirjoittanut
Kirjoittaja on teologian maisteri ja Lähetysyhdistys Kylväjän viestintäpäällikkö. Hän innostuu helposti ja ihmettelee armoa, ehkäpä koko elämän matkan.Heinrich ja Kurt Hupper, Georg, Jan ja Franz Olof Kollman, Hans Martin Korn, Elias Kopelowsky sekä Hans Szybilskij.
Vuonna 1942 Suomen valtiollinen poliisi Valpo luovutti kahdeksan juutalaista pakolaista Gestapolle Helsingin Eteläsatamassa. Luovutetuista kaksi oli lapsia. Pakolaiset ohjattiin Hohenhörn-laivaan, joka matkusti Tallinnaan ja edelleen keskitysleirille Auschwitziin. Vain yksi heistä selvisi hengissä.
Päätöksen näiden kahdeksan juutalaisen kohtalosta oli tehnyt Suomen hallitus iltakoulussaan 3.11.1942 ja täytäntöönpanoviranomaisena toimi Valpo. Kansalaisjärjestöt ja monet vaikuttajat vastustivat luovuttamista, siinä onnistumatta.
Tapahtumista oli kulunut viisikymmentäkahdeksan vuotta, kun Suomen valtion edustajana pääministeri Paavo Lipponen pyysi anteeksi juutalaiselta yhteisöltä tätä ”Suomen historian häpeän hetkeksi” nimittämäänsä tapahtumaa.
Todellisuudessa häpeätahra on suurempi, sillä jo vuonna 1938 Suomi esti 53 Saksasta paenneen juutalaisen pakolaisen maahanpääsyn. Heidät käännytettiin jo seuraavana päivänä 20.8.1938 eli tasan kahdeksankymmentäyksi vuotta sitten, takaisin natsi-Saksaan. Mitä ilmeisimmin Suomessa oltiin tietoisia niistä vaaroista, joita juutalaisiin Saksassa kohdistui. Silti heidät käännytettiin kylmästi takaisin.
”Milloin Suomen hallitus pyytää anteeksi sitä, että se petti nämä juutalaispakolaiset?” European Coalition for Israel -järjestön johtaja Tomas Sandell kysyi vuosi sitten järjestetyssä muistohetkessä.
Kysymys roikkuu ilmassa edelleen, sillä näiden 53:n juutalaisen kohtaloa ei vielä valtiovalta ole pyytänyt anteeksi.
On totta, että Saksan liittolaisista Suomi onnistui myös pelastamaan juutalaisia poikkeuksellisen laajasti. Kun natsijohtaja Heinrich Himmler kesällä vuonna 1942 Suomen vierailullaan koetti saada Suomea luovuttamaan juutalaiset Saksaan, pääministeri Jukka Rangell vastasi: ”Meillä ei ole juutalaiskysymystä”. Silti noiden 61 ihmisen kohtalo oli käsissämme.
Sardar,Hassan, Ebrahim, Nazar, Taher, Ahmed, Abdullah, Shirin.
Viime vuonna kirjoitin Uuteen Tiehen hädästä, jota Suomessa koetaan käännytettyjen turvapaikanhakijoiden puolesta. Monen suomalaisen oikeustaju on horjunut, kun ihmisiä käännytetään kuolemanvaaraan, vaikka perustuslakiin sisältyvä palautuskielto määrää, että ”ketään ei saa lähettää maahan, jossa häntä uhkaa kuolemanrangaistus, kidutus, vaino tai muu epäinhimillinen tai ihmisarvoa loukkaava kohtelu.”
Palautuskielto sisältyy perustuslain lisäksi ulkomaalaislakiin sekä Suomea sitoviin kansainvälisiin sopimuksiin. Maaliskuussa 2018 Maahanmuuttoviraston tulosaluejohtaja Tirsa Forssell totesi Helsingin Sanomien haastattelussa, että vaikka turvapaikanhakijan kääntyminen todetaan aidoksi, hänet voidaan silti palauttaa.
”On monia paikkoja, jonne voidaan palauttaa matalan profiilin kristitty. Esimerkiksi Iraniin voidaan. Myös joillekin alueille Pohjois-Irakiin on palautettu, mutta aika vähän. Afganistaniin ei ole palautettu”.
Todellisuudessa kristittyjä ex-muslimeja on käännytetty myös Afganistaniin ja tuota matalan profiilin kristityn perustelua käytti myös Helsingin hallinto-oikeus todetessaan, että iranilainen kristitty Sardar voisi elää maassa ”maltillisen kristityn elämää”.
Haastattelemani iranilaiset kristityt ovat kertoneet, että he pelkäävät maan uskonnollista poliisia. Sen otteeseen joutui myös Suomesta Iraniin käännytetty Sardar jo lentokentällä. Sardariin ei ole saatu yhteyttä lentokentällä suoritetun kuulustelun ja lyhyen perhetapaamisen jälkeen. Kukaan ei tiedä mitä hänelle on tapahtunut.
Valtakunnallista julkisuutta saanut iranilaisen Sardarin tapaus ei valitettavasti ole yksittäinen poikkeus. Hänen kaltaisiaan on monia muitakin, mutta heidän tapauksistaan ei ole turvallista kirjoittaa.
Miten nämä tapahtumat poikkeavat 30- ja 40-lukujen kauheuksista? Silloin Suomessa vedottiin ulko- ja sisäpoliittisiin syihin, keskusteltiin ja tehtiin päätöksiä, jotka sitten täytäntöönpanoviranomainen toteutti. Sitten ajateltiin, että ei kuulu enää meille.
Uskon, että joudumme vielä tekemään tiliä aikamme tapahtumista. Silloin meitä muistutetaan näistä nimistä: Sardar, Hassan, Ebrahim, Nazar, Taher, Ahmed, Abdullah, Shirin.
