Välttämätön renki, huono isäntä

Kristityt on kutsuttu elämään Jumalaa ja toisia ihmisiä varten. Niinpä Jeesuksen seuraajat on alusta asti tunnettu siitä, että heikoimmista huolehdittiin, olivat he rikkaita tai köyhiä. Sairaat hoidettiin, lapsia ei jätetty heitteille, köyhiä autettiin. Jeesus itse ei torjunut heikkoa tai syrjään heitettyä, hän ei vältellyt syntiseksi luokiteltua tai jättänyt kohtaamatta sairasta. Hän ei tuominnut sokeita tai onnettomuuteen joutuneita muita syntisemmiksi. Kristityt tiesivät, että luonto ei tunne rikkaita, se synnyttää vain köyhiä. Kaikki on lainaa ja jaettavaksi tarkoitettua (kirkkoisä Ambrosius).

On mielenkiintoista havaita, että Jeesus puhui rahasta enemmän kuin mistään muusta aiheesta Uudessa Testamentissa. Se ei siis ole ihmisen elämässä marginaalinen asia, jotakin maallista ja toisarvoista. Raha on välttämätön renki, mutta toisaalta vaarallinen isäntä. Heprean kielessä epäjumalaa tarkoittava sana oli ”mamon”, rikkaus tai omaisuus. Jeesus varoittaa väärästä asenteesta välttämättömään mammonaan, ettei se astu isännän paikalle.

Hän ohjasi meitä kohtuullisuuteen ja varoitti kokoamasta aarteita maan päälle. Eihän sellaisen kokoaminen, ja sellaiseen sydämensä kiinnittäminen, mikä on katoavaa ja uhanalaista, ole yksinkertaisesti järkevää. Kuolinvuoteella varastojen suuruus ei paljoa lohduta. Niin kuin sanotaan: käärinliinoissa ei ole taskuja.

Varallisuus on itsessään kuitenkin neutraali asia. Rahaa ja omaisuutta voidaan käyttää oikein tai väärin ja siihen voidaan suhtautua oikein tai väärin. Kun Jeesus kehotti rikasta nuorukaista omaisuutensa myyntiin, jos tämä tahtoisi seurata Jeesusta, se ei tarkoita, että kaikkien seuraajien olisi myytävä omaisuutensa. Vaikkapa publikaani Matteuksen hyvittäessä taloudellisia vääryyksiään, häntä ei käsketty antamaan koko omaisuuttaan pois. Jeesus puuttui rikkaan nuorukaisen kohdalla ennen kaikkea siihen, että tämän sydän oli kiinnittynyt omaisuuteen Jumalan sijasta.

Kipeä kysymys ei silti taida useimmille olla niinkään se, mihin antaa tai kuinka paljon, vaan se, mistä itse saisi huomisen päivän tarpeisiin riittävästi. Moni joutuu kamppailemaan toimeentulon kanssa. Siihen tilanteeseen on saatettu joutua yllättäenkin. Itseäni on rohkaissut näitä asioita pohtiessa ensimmäisen käskyn sanoma. Kun meidän Jumalamme sanoo olevansa meidän Jumalamme, se tarkoittaa, että hän myös sitoutuu olemaan meidän Jumalamme. Isämme, jolta me saamme apua myös ajalliseen elämäämme. Vapahtaja kehottaa luottamukseen ja kärsivällisyyteen: ”Älkää siis murehtiko: ’Mitä me nyt syömme?’ tai ’Mitä me juomme?’ tai ’Mistä me saamme vaatteet?’ … Teidän taivaallinen Isänne tietää kyllä, että te tarvitsette kaikkea tätä.” (Matt. 6)

Apostoli Paavali kertoo tyytyneensä kaikkiin olosuhteisiin. Hän oli tottunut hyvinvointiin, jopa ylellisyyteen, ja hän oli tottunut köyhyyteen ja puutteeseen. Se ei ollut koskaan Paavalin keskeinen kysymys, vaan keskeinen kysymys oli evankeliumin vieminen kaikkeen maailmaan. Olisiko siis niin, että suhtautuminen omaisuuteen on kristitylle ennen kaikkea asennelaji?

Jos Jumala siunaa, vähän on tarpeeksi. Jos Jumala ei siunaa, mikään ei riitä.

Artikkeli on Elämä-lehden 11-12/2022 pääkirjoitus