Kirjoittanut
Kirjoittaja on Sana-lehden päätoimittaja.Sen verran olemme saaneet tietää, että Afrikassa Nigerissä muslimit polttivat vihassaan useita kristillisiä kirkkoja. Ja onhan sekin tiedossa, että Nigeriassa kauhua levittävä Boko Haram, joka nimensä mukaan vastustaa kaikkea länsimaista hapatusta, pitää tärkeimpinä kohteinaan juuri kirkkoja ja kristittyjä. Ne kun ovat heidän mielestään läntisen hapatuksen edustajia.
Nyt alkaa näyttää yhä ilmeisimmin siltä, että kristityt ovat jäämässä länsimaissa piikkipaikalle nousseen humanismin ja sitä seuranneen liberalismin panttivangiksi. Muualta katsoen kaikelle länsimaissa ilmenevälle vedetään yhtäläisyysmerkit kristinuskon kanssa. Yhä vahvemmaksi yltyvä yksilökeskeisyys, hyvinvointi ja sitä seuraava ylettömyyksiin kasvava nautinnoissa mässäily sekä kaiken mahdollisen ihmisen haluamisen julistaminen vapaudeksi ja sitä kautta oikeutetuksi – nämä kaikki luetaan muualla osaksi länsimaisuutta, ja siis osaksi kristinuskoa.
Milloin me heräämme ilmaisemaan selkeästi ja kirkkaasti sen, että tämä kaikki ei todellakaan nouse kristillisen uskon olemuksesta, vaan ja ennen muuta sen vastakohdasta. On erityisen epäreilua, että kristityt veljemme ja sisaremme muualla maailmassa saavat luvanmaksaa hengellään sen, että meidän muka kristillisyyttämme käytetään perusteena heidän vainoamisessaan.
Eihän eurooppalainen elämänmuoto ole monessa kohdin enää pitkään aikaan kulkenut samaan suuntaan kristinuskon kanssa. Tämä näkyy vaikkapa siinä, että yhä useammin niin kirjailijat ja filosofit kuin teologitkin ovat lähteneet analysoimaan vanhoja katolisen kirkon aikanaan vahvasti esillä pitämiä kuolemansyntejä. Yhä useammin on tunnustettu, että eurooppalainen ihminen elää juuri näiden syntien vallassa.
Ehkä on syytä mainita tuo lista tässäkin: ylpeys, viha, kateus, laiskuus, ahneus, ylensyönti, himo. Eikö meidän omaa aikaamme voida kuvailla juuri näillä? Mutta nämähän ovat syntejä, eivätkä suinkaan sitä, mitä kristityltä odotetaan.
Jos me emme kykene mitenkään osoittamaan, että kristillisyys on eri asia kuin länsimainen hedonismi, meidän uskonveljemme muualla maailmassa saavat kantaa seuraukset.
On siis mitä ilmeisintä, että kristillinen elämäntapa joutuu käytännön pakosta erottautumaan yhä selvemmin siitä yleisestä elämäntavasta, jonka mukaan täällä eletään. Ja itse asiassa juuri tällä olemme tavoittamassa jotain siitä, mitä alkuseurakunta sai kokea uskomme ensimmäisinä vuosikymmeninä. Se, mikä veti ulkopuolisia seurakuntiin, oli juuri kristittyjen erilainen elämäntapa. Siellä jokainen otettiin mukaan ainutlaatuisena, Jumalan rakastamana ihmisenä. Siellä ihminen ei ollut vain jonkinlainen ratas suuremmassa koneistossa, vaan itsessään arvokas. Ja mikä tärkeintä: monessa kohdin elämäänsä rikki repineellä ihmisellä on olemassa vielä yksi paikka, jonne hän voi mennä, toisten armoa tarvitsevien ja armosta elävien ihmisten rosoinen seurakunta.
Kristinusko ei ole sama asia kuin länsimainen arvomaailma. Kristinusko on koko maailman kattava liike, jossa kulttuuriset erot ovat sittenkin vain pintaa sen rinnalla, että meidät jokainen on luotu Jumalan kuvaksi ja lunastettu pyhällä ja kalliilla Jumalan pojan verellä. Siksi me emme saisi suostua olemaan länsimaisen maailmankuvan vankeja siinä, missä kaikki mitataan tehokkuudella, taloudella ja missä ihminen on parhaimmillaan silloin, kun hän kuluttaa ja auttaa näin pitämään talouden pyöriä pyörimässä. Että kansantuote kasvaisi.
Vapauden nimissä julistettu elämäntapa voi olla jotain aivan muuta kuin vapautta. Siksi on aina tarkkaan oltava itsekin hereillä, mitä on se vapaus, jossa haluaa itse elää.
