Kirjoittanut
Kirjoittaja on Kansanlähetysopiston apologialinjan vastaava opettaja.
Rakas Mali,
Suomalaisessa kulttuurissa on mielenkiintoinen sekakäsitys vapaudesta. Toisaalta täällä on voimissaan ihanne alkukantaisesta metsänihmisestä vapaana vaeltavana salojen sankarina. Kesäisin se pääsee keskiäkäisessä konttorirotassakin irti, kun kesämökillä pienessä huppelissa pilkotaan tylsällä kirveellä halkoja ja uhotaan nuoruuden suuruudenpäivistä, noista ajoista ennen vatsakumpua ja välilevyvaivoja. Tämä mielikuva on surkeasta hupaisuudestaan huolimatta kuitenkin petollisen lähellä todellista vapauden määritelmää. Sitä tulee pitää vähän silmällä, jotta se pysyy syrjäseutujen korpikansan heininä.
Toisille taas – pääasiassa kaupunkilaisille – vapaus merkitsee valtiovallan edistämää kansalaisten irtiottoa perinteisistä kristillisistä arvoista samaan tapaan kuin talolle vapaus merkitsee irtiottoa perustuksistaan. Kauan se kesti, mutta tähän tilanteeseen päästäksemme kasvatimme sanan ”liberalismi” pois oikeistolaisen vapaan markkinatalouden juuristaan tarkoittamaan kaiken makuuhuoneen ulkopuolisen elämän sääntelyä ja rajoittamista. Voittomme on ollut suuri.
Tässä on kuitenkin eräs ongelma. Nimittäin kuinka kauan kulttuuri voi vielä vapautua jostain sellaisesta, josta päävapauttajilla itselläänkään on enää vain tiskivedenhaaleita muistikuvia? Ei kukaan esimerkiksi enää tiedä, mitä kymmenen käskyä kieltävät. Niin harvinaisia ovat vapautumisen hetket nykyään, että kukaties Taivaaseen asti kaikuvat ne riemastuneet kiljahdukset kun iltapäivämediassa äkätään yksikin alistumaton henkilö, – usein enempää ei löydetäkään – jonka vanhojen aikojen elämäntapa on mitättömän harvinainen mutta kuitenkin valtava uhka koko vapaan maailman sivistykselle.
Kun parrasvalot on suunnattu tällaiseen henkilöön, kärrää lehtien etusivuille kiireesti rivistö tärkeitä tätejä opettamaan nuorisolle kuinka outoja ovat käsitykset, joita suurin osa ihmiskuntaa on noudattanut suurimman osan kirjoitettua maailmanhistoriaa. Nämä ohikiitävät kansanvalistustilaisuudet tulee käyttää salamannopeasti hyväksi. Ole tarkkana.
Historiallisesti olemme yleensä siinä vaiheessa valloitustamme olleet pulassa, kun kulttuurissa on ihmisiä, jotka ovat koko nuoruutensa varttuneet rumuuden, irstauden, sodan tai ”vapautumisen” keskellä. Sillä heillä ei ole kokemusta siitä entisestä maailmasta, josta olisi pitänyt vapautua tai jonka puolesta taistella. Kuten sotilaat raakuuteen turruttuaan näkevät tappamisessa vain yksitoikkoista julmuutta, tylsyyttä ja lannistavuutta, niin tällaisetkin ihmiset näkevät vain rumuuden repivyyden, haureuden tyhjyyden ja ”vapautemme” sitovuuden. Sota näyttäytyy urheana vain niille, joiden mielessä ovat kirkkaana ne asiat, joiden puolesta taistellaan. Rumuus ja sonta taiteessa näyttäytyvät rohkeana performanssina vain niin kauan kuin muistissa on kauneus ja puhtaus, josta ne irtautuvat ja jota vasten ne on piirretty. Kun muisti on näistä asioista tyhjä, rumuus ei kiinnosta ketään.
Nykyisten oppikirjojemme reseptit on julkisen elämän valloituksen osalta käytetty. On suuri vaara siinä, että moni BB-sukupolven nuori, joka on kasvanut aina olemaan kaikkien kanssa kaiken aikaa ja omaksunut pesusienen tavoin vapaan rakkauden vankeuden, ei enää näe sitä tarkoittamanamme ilosanomana, jona edellinen sukupolvi sen vielä näki. Olemme turmion tiellä, jos samaan aikaan on jäljellä vielä vanhan maailman kristittyjä. Näiden ryhmien välinen vastakkainasettelu toimii ennen pitkää näet meidän tappioksemme. Synnin tylsyyden kuorruttamalle mielelle on uudestisyntymä löytää jotain latteudesta poikkeavaa, anteeksiantamuksesta puhumattakaan.
Hellä setäsi,
Pora
Kirjoitus on aiemmin julkaistu Nuotta-lehdessä Syyskuussa 2012
