Kirjoittanut
Kirjoittaja on pappi ja kirjailija.Vappuna murtaudutaankin siis esiin omin aattein ja vaattein, astutaan ylpeinä päin aurinkoa. Yhä harvempi osallistuu kulkueeseen punaisten banderollien alla, yhä useampi Jeesus-marssiin. Ylioppilaslakkien suhdanteet vaihtelevat, kuten tippaleipienkin, mutta viikinkien jumalten juhlajuoma sima pysyy. Kuten muissakin vuoden suurissa juhlissa, pakanuus kohtaa nytkin nykyajan ja noituus nokialandian suloisessa sekamelskassa.
Kirkko on näitä muinaisia vuoden kulun ja auringon kierron määrittämiä juhlia kristillistänyt, ominut omiin tarkoituksiinsa ja kirjannut kalentereihinsa vaihtelevalla menestyksellä. Joulun ja pääsiäisen se onnistui kaappaamaan, mutta vappu on toistaiseksi jäänyt suomalaisten mielissä maalliseksi mellastukseksi.
Vapussa on silti pieni, vaatimaton, salattu ja unohdettu merkitys, joka puhuttelee juuri arkisuuttaan. Vappu on tuntemattomien sankareiden juhla.
Toukokuun ensimmäinen päivä oli aikanaan papiston vaihtopäivä.
Sen kuva on kuin Topeliuksen Maamme-kirjasta tai Valistuksen koulutaulusta:
Arka kappalainen pysäyttää vähillä tavaroillaan lastatut kiesinsä pikkupappilan pihaan. Parhaassa tapauksessa seurakunta on niin vauras, että hengenmiehelle on portaille tuotu hengenpitimiä, jauhosäkkejä jopa, ja navetassa näkyy olevan lehmäkin. Pahimmassa tapauksessa pastori tietää jo hevosta pihakoivuun sitoessaan, että lähtö uuteen paikkaan on saman tien edessä. Tai ehkä hänen oletetaan avioituvan edeltäjänsä lesken kanssa, jonka lapset juuri kirmaavatkin häntä vastaan?
Joka vappu ajattelen näitä satoja hengenmiehiä puolisoineen, jotka vuosisatojen mittaan, piispan määräyksestä ja kirkon käskystä lähtivät matkaan. Kuka napisten, kuka kyselemättä. Joku vuosittain, toinen kerran tai kaksi elinaikanaan. Jotkut harvat armoitetuin taidoin, useimmat kömpelösti ja kompastellen. Kenelle se oli kutsumus, kenelle kuihtunut työksi, ainoaksi mitä osasi. Osa painiskeli epäilysten kanssa koko ikänsä, toiset puskivat uskonvarmuudellaan läpi harmaan kiven. Moni rakensi isänmaata, moni kaipasi kotimaata.
Mutta kaikki he antoivat tähän Jeesus-marssiin koko elämänsä. He olivat sitoutuneet palvelemaan paikallaan, uskon varassa, kirkon ja Kristuksen tähden.
Heille nostan simalasini. Kuuliaisuudelle vähässä. Sitkeydelle paljossa. Tavallisille ihmisille tavattoman palveluksessa. Pienellekin murrokselle roudan maassa. Tänäkin vappuna.
