Vastavirtojen kansaa

Kasvatuksen tradition professori Tapio Puolimatka on kyseenalaistanut rohkeasti, häpeästä välittämättä, aikamme utopian vapaasta ihmisestä, joka ei tarvitse ulkopuolisia auktoriteetteja kertomaan oikeasta ja väärästä. Puolimatka kirjoitti viime vuonna silmiä avaavan pamfletin Seksuaalivallankumous – perheen ja kulttuurin romahdus. Kirja analysoi yhteiskuntaelämän keskeistä paradoksia: kun yksilön vapaus korotetaan ylimmäksi arvoksi, seurauksena on perheen ja yhteiskunnan hajoamisprosessi, jonka lopputuloksena yksilön vapaus kaventuu.

Kristillinen ihmiskäsitys alleviivaa, että avioliitto on elinikäiseksi tarkoitettu yhden miehen ja yhden naisen välinen liitto, joka on vapaasti solmittu ja julkisesti voimaan saatettu (piispojen Kasvamaan yhdessä -puheenvuoro 1984). Miksi tätä käsitystä niin rankalla tavalla kritisoidaan? Mikä perinteisessä ydinperhe -ajatuksessa niin kovasti ärsyttää? Historian valossa kuitenkin tiedetään, että lasten hyvinvointi on syvempää ja yhteiskunnan järjestys vakaampaa siellä, missä ydinperhe on yhteiskunnan perusyksikkö.

Ranskan suuri vallankumous ja bolsevistinen vallankumous Venäjällä ovat esimerkkejä ylioptimistisesta edistysuskosta, joka johti seksuaalisen vapauden lisäämiseen perhe-elämän kustannuksella. Uudistusten lopputuloksena olivat kasvavat yhteiskunnalliset ongelmat ja totalitarismin vahvistuminen, kun ongelmia pyrittiin saamaan kuriin. Puolimatka kuvaa hyvin kehityskulkuja, jotka osoittavat yhteiskunnan vapauden, tasapainon ja hyvinvoinnin riippuvuuden perheen eheydestä ja hyvinvoinnista.

Kristillisessä Euroopassa on toteutunut sama kolmivaiheinen perhemuotojen sykli, kuin antiikin Kreikassa ja Roomassa. Kehitys on edennyt suvun ja heimon hallitsemasta edustusperheestä ehdottomia perhearvoja kunnioittavaan perheyksikköön ja edelleen atomisoituneeseen perheeseen. Esimerkiksi Rooman valtakunnan hajoamista seuranneessa kaaoksessa valtaan päässeet Pohjois-Euroopan germaaniheimot palauttivat suvun ja heimon vallan 500-luvulla jKr. Kun kristinusko sai jalansijaa germaanisten heimojen parissa, sen käsitys ihmisen ainutlaatuisesta yksilöllisyydestä Jumalan kuvaksi luotuna persoonana muutti perhekäsityksen vähitellen yksilölliseen suuntaan. Vahvoihin perhearvoihin ja yhteiskuntasektorien eriytymiseen perustuva perheyksikkömalli sai uudestaan vallan 1100-luvulta alkaen. Alkoi toteutua Augustinuksen kuuluisa lausuma: perheen kolme olennaista tekijää ovat uskollisuus tai luotettavuus, lasten saaminen ja pyhyys. Se tarkoittaa, että puolisoiden suhde on erottamaton, samoin kuin vanhempien ja lasten välinen ykseys. Länsimaissa ehdottomien perhearvojen varaan rakentava perheyksikkömalli kesti aina 1700-luvun loppupuolelle saakka.

Kristinuskon vaikutuksen hiipuessa atomistin perhemalli on saanut lisää valtaa. Maallistuminen kaventaa ihmisen näkökulman ajallisen elämän rajoihin ja saa etsimään elämäntarkoitusta maallisen elämän piiristä. Elämä kun päättyy ajalliseen kuolemaan, on tartuttava hetkeen. Atomistinen persona elää itseriittoisuudessa, välinpitämättömänä yleispätevistä arvoista jotka puolustavat kaikkien yhtäläisiä oikeuksia ja sitovat kaikkia ihmisiä. Yleispätevien arvojen sijaan on astunut oma ehdoton vapaus.

Puolimatkaa kuunnellessa vakuuttuu, että avioliiton pyhyyttä ja perhekeskeisyyttä on todella syytä puolustaa niin raamatullisesta syystä, kuin myös yhteiskunnallisen hyvän tähden. Muurinaukoissa on vielä tilaa ja vartijoita on kovin vähän. Jeesuksen sanojen mukaan lopussa laittomuus lisääntyy ja monien rakkaus kylmenee. (Matt. 24:12) Jospa kuitenkin yrittäisimme pitää edes hehkua yllä, kunnes Herramme palaa.