Kirjoittanut
Samuli Siikavirta on pastori Suomen evankelisluterilaisessa lähetyshiippakunnassa. Hän on väitellyt Cambridgen yliopistossa Paavalin kasteteologian ja etiikan suhteesta.Suomessa ei saa vastustaa mitään tai ketään. Tältä vaikuttaa, kun seuraa viimeaikaista keskustelua vähän aiheesta kuin aiheesta. Vastustamisesta on tullut lyömäase ja kirosana. Seuraavassa pari tuoretta esimerkkiä.
Kun Kuopion piispanvaalissa jatkoon pääsevätkin melko perinteistä linjaa kannattavat tohtorismiehet, pelistä pudonnut radikaalieksegeetti Sakari Häkkinen luonnehtii vaalitulosta ”protestiksi Wille Riekkisen edustamaa teologisesti avaramielistä linjaa kohtaan”. Ennenaikaisen epilogin kirjoittamiseen joutunut ehdokas pahoittelee vaaliblogissaan: ”Harmi, että ennen niin edistyksellisenä tunnetussa Kuopion hiippakunnassa perinteinen linja voitti.”
Ehkä pitää harmitella, koska enemmistöllä luterilaiseen kansankirkkoon kuuluvasta 77,2 prosentin kansanosasta on sormi niin sanotusti hiirellä.
Toivoa muutoksesta kuitenkin on – ei siis kannata vielä klikata ja erota. Enemmistön mielestä ikävien asioiden kuten oikean opin, kirkon tradition ja ”kaikenlaisten ohjeiden” taakseen jättävä ja eteenpäin edistyksellisen ihmiskeskeisesti porhaltava avara linja vielä voittaa, Häkkinen unelmoi. Kukapa syrjimättömyyttä ja yhdenvertaisuutta ajavaa linjaa nyt oikeasti haluaisi vastustaa? Vain ikävästi kirkon kaksituhatvuotiseen historiaan katseensa kiinnittävät ”traditionalistit”. Ja hehän, kuten tiedetään, ovat kirkon suurin uhka. Onneksi ovat kuolemassa sukupuuttoon, mitä nyt välillä nostavat päätään.
***
Sama piirre näkyi presidentinvaaleissa.
Kun median suosikkiehdokkaan kannatusluvut eivät viimemetreilläkään riitä uhkaamaan kansan suosikin asemaa, vastustuspuhe saa alkaa. Helsingin Sanomat otsikoi 31.1.: ”Haavistoa vastustetaan enemmän kuin Niinistöä”. Erikoisen uutisesta tekee, että asiahan on kannatuslukujen valossa itsestään selvä. Haavistoa vastustetaan enemmän kuin Niinistöä, koska Niinistöä kannatetaan enemmän kuin Haavistoa. Yksinkertaista.
Vastustus-termin viljely onkin vallankäyttöä. Haaviston vastustus mainitaan uutisessa viidesti, kun taas Niinistön vastustamiseen viitataan suoraan vain kerran (jälkimmäisellä kun ei herätetä intohimoja vastustetun puolesta).
”Suurinta Haaviston vastustus on kristillisdemokraattien, kokoomuksen, keskustan ja perussuomalaisten kannattajien keskuudessa”, uutinen painottaa. Listasta ei löydy monta positiivisessa mediavalossa viime aikoina ruodittua puoluetta. Kukapa järkevä citysuomalainen siis haluaisi liittyä heihin ja olla ”Haaviston vastustaja”, kun siinä samalla leimautuu esimerkiksi seksuaalivähemmistöjen, ympäristönsuojelun ja siviilipalveluksen vastustajaksi? Pois se meistä.
Pääkaupungissa äänet menivätkin lähes tasan.
***
Mitä tästä opimme? Vastustaa ei saa, koska vastustaminen on pahasta, ja vastustajat ovat niin Suomen kuin Jumalan valtakunnankin pohjasakkaa. Vastustuksen kohde saa kansakunnan sympatiat, koska vastustaminen on yksinkertaisesti kamala asia. Sitä on siis vastustettava.
Vastustamista tarkoittava sana ”protesti” tulee latinan verbistä protestari, joka puolestaan merkitsee jonkin asian julkisesti julistamista. Eikö jonkin vastustamisessa ole kyse nimenomaan siitä, että julistetaan omaa, toisenlaista näkemystä? Eikö jonkin asian puolustaminen johda loogisesti sen vastakohdan vastustamiseen. Mitä pahaa siinä on?
Vastustaminen, koski se sitten naispappeutta, parisuhderukousta, presidenttiehdokasta tai vaikka automaattimetroa, ei automaattisesti tarkoita vihapuhetta. Se voi mennä sellaiseksi, jos rikotaan kahdeksatta käskyä ja puhutaan solvaavasti tai mennään henkilökohtaisuuksiin. Vastustaa voi kuitenkin myös yhtä rehdisti kuin jotakin tai jotakuta voi puolustaa.
Jeesus julisti Jumalan valtakuntaa, jossa syntinsä tunnustaville tarjotaan uutta alkua. Vaikka hän protestoi tekovanhurskautta ja vallanhimoa vastaan, hän myös opetti vihaa kohdatessamme kääntämään toisen posken. Ja niin hän itsekin teki, ristillä syntiä, kuolemaa ja perkelettä vastustaessaan. Nöyrä vastustus toi lopulta ylösnousemuksen voiton – meillekin vastahakoisille.
