Kirjoittanut
Paasto alkaa huomenna ja kirkkotekstiilit vaihtuvat vihreästä liilaan. Minä taas kuulun siihen porukkaan, joka aikoo vaihtaa entistäkin vihreämpään. Sitä kutsutaan ekopaastoksi.
Tutustuin ekopaastomeininkiin viime vuonna Helsingin Tuomiokirkkoseurakunnan pappi Hannu Varkin vapaaehtoisten kanssa järjestämässä tapahtumassa. Päädyin paikan päälle Agricolan kirkkoon jokseenkin vahingossa ja ihastuin heti tapahtuman ilmapiiriin. Ohjelmassa oli ekoaiheisia alustuksia ja yhteistä keskustelua siitä, miten paaston aikana omaa elämää voisi yksinkertaistaa ja samalla muuttaa ympäristöystävällisemmäksi. Keskustelu oli rakkaudellista ja rakentavaa ja tarjosi loistavia ideoita omaakin arkea ajatellen.
Aivan uudenlainen asia oli hiljaisuus. Keskelle iltapäivää oli varattu tunti aikaa omalle oleilulle, ulkona vaeltelulle ja kirkossa istuskelulle – täysin hiljaa, pidättäytyen kontaktista muiden ihmisten kanssa. Tämä oli ensikertalaiselle hätkähdyttävä kokemus, sillä se ei tuntunut suinkaan ahdistavalta tai oudolta vaan ainoastaan rauhalliselta. Aika ei käynyt pitkäksi ja kun muita toimia ei ollut, ehti ympäristöä ja itseä havainnoimaan aivan eri tavalla. Ajattelin, että tällaista paastoa haluaisin viettää: rauhoittumista, maailman humun, uutisten ja ostoimpulssien pois sulkemista. Ja kun hiljaisuus päättyi, olivat vastassa jälleen ne samat mukavat ihmiset – kyllä, paasto voisi tarkoittaa myös enemmän aikaa läheisten kanssa.
Tapahtumassa oli toinenkin minulle täysin uusi asia. Hengellisen järjestön nuoriso- ja opiskelijatyön kasvattina en ollut aiemmin kohdannut tilannetta, jossa kaikenikäiset kristityt keskustelisivat ja viettäisivät aikaa yhdessä. Lapsia ei paikalla tainnut olla, mutta itseäni vanhempia aikuisia kylläkin, montaa ikäluokkaa. Se oli valtavan antoisaa ja jäin jopa kaipaamaan tapahtuman jälkeen tuollaisia kunnon keskusteluita, joissa pääsisin kuulemaan myös kokeneempia ääniä ja heijastamaan omia mietteitäni elämää nähneiden ihmisten ajatuksiin.
Puolen vuoden kuluttua tapahtumasta aloitin työt ympäristöjärjestössä ja ilahduin, kun minua pyydettiin puhujaksi tämän vuoden ekopaasto-tapahtumaan. Tuntui hauskalta huomata, että edellisvuoden tapahtuma oli herättänyt minussa jotakin, mikä oli saanut vuoden verran kasvaa ja konkretisoitua ja nyt pääsin jakamaan sitä muiden kanssa. Viime viikonloppuna ollut ekopaasto-iltapäivä jätti jälleen levollisen ja hyvän olon ja halun pyrkiä näinä pääsiäistä edeltävinä viikkoina todella rauhoittamaan elämääni. Kannustan teitä muitakin siihen – ainakin kokeilemaan, sillä parasta, mitä voi itselle antaa, on rauhallinen aika yksin sekä yhdessä läheisten ja Jumalan kanssa. Uskon, että tällainen lahja on mieluinen myös viimeksi mainituille!
