Kirjoittanut
Maalaistytön muisteluksiaOlen parhaillaan kirjoittamassa kirjaa nimeltä ”10 matkaa Mongoliaan”. Kerron siinä mm. hengellisestä tyttärestäni Altaista, joka tuli uskoon ja oppi vetämään ilosanomapiiriä toimiessaan tulkkinani viisitoista vuotta sitten. Sen jälkeen hänestä tulikin pienen luterilaisen seurakunnan nuortenpiirin kantava voima.
Kun palasin Mongoliaan seuraavan kerran, tahtoi Altai kertoa minulle ”elämänsä suurimman todistuksen”. Tämä oli tapahtunut Ulaanbaatarissa vuosi tytön kasteen jälkeen. Perheen naiset olivat olleet järjestämässä uudenvuodenkutsuja äidin firman työntekijöille, ja äiti oli lähettänyt Altain hakemaan autosta jotain tavaraa neljän aikaan aamuyöllä.
Paikalle sattui kolme humalaista poikaa, jotka pysäyttivät tytön ja alkoivat käyttäytyä uhkaavasti: he halusivat rahaa. Kun Altailla ei ollut sitä antaa, iskivät pojat hänet katuun ja potkivat häntä niin pahoin, että nenäluu murtui ja nenästä vuosi verta kuin härän kurkusta. Tytön kasvot turposivat vähitellen sinipunakukertaviksi, ja hänen oli maattava selällään sängyssä viisi päivää, että nenä luutuisi entiselleen.
Sukulaiset juoksivat kadulle, hyppäsivät autoon ja saivat kuin saivatkin huligaanit kiinni. Poliisi kutsuttiin paikalle ja pojat pidätettiin. Poliisi tiedusteli, mitä nuorille rikollisille tehtäisiin. Jos perhe nostaisi oikeusjutun, pojat joutuisivat armotta kolmeksi vuodeksi vankilaan. Altai voisi myös vaatia heiltä suuret vahingonkorvaukset.
Altai kiehui raivosta ne viisi päivää, jotka hän makasi sängyssä selällään. Mutta sitten hän päättikin antaa kaiken anteeksi, ja viha laantui heti. Ei vankilaa, ei vahingonkorvauksia, vain yksi ehto: poikien pitäisi tulla kerran kirkkoon.
Altai ilmoitti kyynelet silmissään koko seurakunnan edessä antavansa pieksäjilleen anteeksi, koska Jeesus on antanut hänelle hänen syntinsä anteeksi.
Kun nuorisorikolliset tulivat vanhempineen kirkkoon, oli diakoni tehnyt saarnansa heitä silmällä pitäen. Ensin hän saarnasi lakia toisen ihmisen hakkaamisesta ja sitten evankeliumia Jumalan armosta Kristuksessa. Sen jälkeen Altai ilmoitti kyynelet silmissään koko seurakunnan edessä antavansa pieksäjilleen anteeksi, koska Jeesus on antanut hänelle hänen syntinsä anteeksi. Hän myös kutsui poikia ja heidän perheitään mukaan seurakunnan toimintaan. Ei heitä ole sen jälkeen kirkossa näkynyt, mutta yhdesti he ovat joka tapauksessa saaneet evankeliumin kuulla ja jopa kokea sen käytännössä. Eikä heidän vanhempiensa kiitollisuudella Altaita kohtaan ole rajoja…
Tällaisia ihmeitä evankeliumi saa aikaan kaikkialla maailmassa – sen levittäminen ei todellakaan ole turhaa työtä. Tämän tahdoin sanoa viimeisessä blogissani seurakuntalainen.fi:n sivuilla. Lupasin kirjoittaa näitä lähetysjuttuja vuoden ajan joka 10. päivä, ja nyt se lupaus on täytetty. Joka haluaa lukea edelleenkin hengentuotteitani, voi tehdä sen osoitteessa www.ilosanomapiiri.fi tai Lähetyshiippakunnan sivuilla, jonne kirjoitan blogin kerran kuussa.
