Kirjoittanut
Laajasti levinnyt tulkinta apulaisoikeusasiamies Jussi Pajuojan suvivirsi-päätöksestä on väärä. On väitetty hänen sanoneen, että virsi ei ole uskonnollinen. Näin hän ei ole sanonut.
Oikeastaan päinvastoin.
Näin Pajuoja päätöksessään: ”Se, että suvivirsi mielletään normaaliksi osaksi koulujen kevätjuhlia, on nähdäkseni itsessään omiaan vähentämään virren uskonnollista luonnetta päätösjuhlien asiayhteydessä laulettuna.”
Virsi on siis apulaisoikeusasiamiehen mukaan luonteeltaan uskonnollinen, mutta kevätjuhlassa laulettuna se on myös tärkeä osa suomalaista perinnettä ja kulttuuria. Pajuojan mukaan ”suvivirttä ei kuitenkaan koulun kevätjuhlassa laulettuna voida pitää sisällöllisesti korostuneen uskonnollisena”. Virsi sinänsä ei siis tee kevätjuhlista tilaisuutta, joka olisi uskonnon harjoittamista.
Sitä paitsi: kukaan ei voi toisen puolesta päättää, onko virsi hänelle uskonnollinen vai ei ja onko sen laulaminen uskonnon harjoittamista vai ei. Esimerkiksi minulle virsi on uskonnollinen ja on aina ollut ja sen laulaminen uskonnon harjoittamista.
Apulaisoikeusasiamies Jussi Pajuojan suvivirsi-päätös oli mielestäni kuitenkin kaiken kaikkiaan niin viisas ja hyvä kuin se voi olla. Siinä painotetaan kristinuskon suuri, jopa ratkaiseva, merkitys kulttuurissamme. Tosiasia on, että jos joku haluaisi poistaa kaikki kristinuskoon pohjautuvat perinteet ja niiden ilmentymät, ei suomalaisesta kulttuurista jäisi paljon mitään jäljellä.
Koko jupakka lähti liikkeelle – kuinkas muuten – vapaa-ajattelijoiden aktiivisuudesta. Ymmärrän hyvin, että siltä taholta tulee aloitteita uskonnon ja sen harjoittamisen estämiseksi. Varsinkin kristinuskon.
Sen sijaan en lainkaan ymmärrä, miksi kirkkomme oma-aloitteisesti lähtee määrittelemään ja rajaamaan mitä jotkut meistä saavat ja mitä eivät saa pitää uskonnon harjoittamisena. Ja näin vielä niin uskonnonharjoittamisen kannalta tärkeässä yhteydessä kun jumalanpalveluksessa. Tällaista rajausta on nimittäin tehty.
Oulun tuomiokapituli on 2.9.2008, mielestäni pöyristyttävässä, kannanotossaan koskien jumalanpalvelusta ja papin uskonnonharjoittamista sen toimittamisessa todennut muun muassa seuraavaa:
”Lähtökohtaisesti pappi viranhaltijana toimittaessaan jumalanpalvelusta ei tee sitä oman uskonnonharjoittamisensa vuoksi, vaan antaakseen seurakuntalaisille tilaisuuden heidän uskonnonharjoittamiseen. Tarkasteltaessa jumalanpalveluksen kulkua papin omaan uskonnonharjoittamiseen ei kuulu esim. saarna tai ehtoollisen jakaminen seurakuntalaisille. Tiukasti arvioiden papin omaan uskonnonharjoittamiseen voidaan katsoa kuuluvan esim. osallistuminen virrenveisuuseen ja ehtoollisen nauttimiseen.
Mikään näistä ei kuitenkaan ole jumalanpalvelusta toimittavalle papille toimitukseen kuuluvaa ehdotonta välttämättömyyttä. Pappi voi siten toimittaa jumalanpalveluksen osallistumatta itse lainkaan uskonnonharjoittamiseen. Tällainen tilanne ei tietenkään ole toivottavaa kirkon kannalta ja jos sellaista esiintyy, on se poikkeuksellista, mutta mahdollista..”
Olen ennen tästä tuomiokapitulin päätöksestä kirjoittanut ja kysynyt, onko tämä todella Suomen evankelis-luterilaisen kirkon virallinen kanta. Vastausta en ole saanut, joten toistan kysymykseni.
