Virolainen oli kutsumuspoliitikko

Tänään perjantaina tulee kuluneeksi tasan sata vuotta valtioneuvos Johannes Virolaisen syntymästä. Järjestämme tapahtuman kunniaksi juhlaseminaarin eduskunnassa. Muistamme Virolaista monilla muillakin tapahtumilla vuoden aikana.

Virolaisen elämänkaari on monin tavoin sidottu itsenäisen Suomen historiaan. Hän syntyi Viipurin maalaiskunnan Yläsommeen kylässä. Suomi oli silloin tsaarien hallitseman Venäjän alainen autonominen suuriruhtinaskunta. Hän oli kolmen vuoden ikäinen, kun Suomi itsenäistyi ja naapuriksi tuli bolsevikkien hallitsema sosialistinen Neuvostoliitto. Hän kuoli vuonna 2000, jolloin Suomesta oli Euroopan unionin jäsen ja naapurina jälleen Venäjä.

Lahjakas poika lähetettiin koulutielle, jolla hän ylsi aina tohtorin arvoon saakka. Toisen maailmansodan aikana Virolainen joutui organisoimaan oman heimonsa evakuointia muualle Suomeen. Heti sotien jälkeen suoritetuissa eduskuntavaaleissa vuonna 1945 hänet valittiin eduskuntaan, jonka jäsen hän oli sitten yhtä kautta lukuun ottamatta aina vuoteen 1991 saakka. Ministerinä hän on toiminut kauemmin kuin kukaan muu suomalainen, lähes 17 vuotta.

Virolaisen tie vei Suomen politiikassa aina toiseksi ylimmälle askelmalle saakka. Hän ylsi pääministeriksi ja eduskunnan puhemieheksi. Vain ylin askelma eli presidentin virka jäi saavuttamatta. Vuoden 1982 vaaleissa hän oli kyllä ehdokkaana ja teki hyvän kampanjan, kansa vain valitsi silloin Mauno Koiviston.

Poliitikkoja on kautta aikain arvosteltu, niin Virolaistakin. Yhdestä asiasta häntä ei kuitenkaan koskaan päästy syyttämään, nimittäin oman edun ajamisesta. Hän ei koskaan hakeutunut mihinkään valtion virkaan tai muuhun hyväpalkkaiseen työhön, vaikka tilaisuuksia olisi varmasti ollut. Hän oli maanviljelijä, Vironperän isäntä. Sieltä hän lähti vuosikymmenten ajan puhujamatkoille eri puolille Suomea, eduskuntaan tai valtioneuvostoon hoitamaan valtakunnan asioita ja sinne hän palasi, vaihtoi työvaatteet ja muuttui maanviljelijäksi. Näin hän säilytti vapautensa ja riippumattomuutensa, häntä ei voitu politiikassa painostaa ainakaan taloudellisilla tekijöillä.

Politiikka oli Virolaiselle kutsumusammatti. Tämä voi kuulostaa yllättävältä tämän päivän ilmapiirissä, kun politiikan ammatit sijoittuvat kansalaisten arvostuksissa aivan häntäpäähän. Mutta kyllä kyse oli Virolaisen kohdalla aivan muusta kuin vain ammatista, jolla saattoi ansaita leipänsä. Hänellä oli vahva vakaumus, jonka nojalla hän ajoi tärkeinä pitämiään asioita koko sielullaan ja tarmollaan.

Virolaisen elämäntyö sopii minusta luterilaiseen työmoraalin käsitykseen. Se keskeinen sisältö on se, että ihminen palvelee lähimmäistään ja yhteiskuntaa arkisella työllään. Kaikki rehellinen työ on arvokasta kutsumustyötä tästä näkökulmasta. Virolaisen kohdalla voi todeta, että työllä oli myös siunausta, sillä hänen saavutustensa luettelo on mittava. En käy hänen ansioitaan tässä luettelemaan. Yhtenä esimerkkinä mainitsen vain, että Virolaisella oli keskeinen rooli korkeakouluverkon laajentamisessa koko maahan 1950-luvulta 1970-luvulle.

Onneksi meillä on tänäänkin kaikissa puolueissa ihmisiä, joille politiikka on luterilainen kutsumusammatti, tapa palvella lähimmäistä ja yhteiskuntaa. Mutta myönnän, että enemmänkin heitä saisi olla.

Timo Laanisen radiokolumneja kuullaan Radio Deissä perjantaisin klo 8.40 ja 12.50.