Kirjoittanut
Voiko dinosauruksen kloonata?
Dinosaurukset ovat aina kiehtoneet ihmisiä. Evolutionistit hyödyntävät tätä innostusta teoriansa pönkittämiseen, elokuvantekijät rahan tekoon. Jurassic Park – elokuvissa leikitellään ajatuksella dinosaurusten henkiin herättämisestä.
Olisiko 230 miljoonan evoluutiovuoden ikäinen hyönteinen, joka löytyi meripihkan sisältä, voinut imeä dinon verta ja voitaisiinko verestä eristetyistä soluista kloonata dino? http://www.dailymail.co.uk/sciencetech/article-2194642/The-230-million-year-old-bugs-perfectly-preserved-amber.html
Evolutionistien tiede muistuttaa päivä päivältä yhä enemmän science fictionia – tieteiskirjallisuutta
On ällistyttävää miten epätieteellisiä heidän kuvitelmansa ovat. Meripihka ei säily maaperässä 230 miljoonaa vuotta. Jos kaivat meripihkakorusi maahan, mitä niistä mahtaa olla jäljellä tuon ajan kuluttua? On ihme, että meripihka on säilynyt 4300 vuotta, kuvista näkee sen kunnon. Tämän ymmärtää suuri yleisö kansakoulupohjalta paremmin kuin fossiilien tutkija, joka tarvitsee rahoitusta laitokselleen.
DNA voi teoriassa säilyä 0,1 miljoonaa vuotta, valkuaisaineet 3 miljoonaa vuotta. Dinosauruksen kehon rakennekaava (bauplan) on sen munasolussa. Vaikka sen kromosomit saataisiin rakennettua ja kierrettyä oikealla tavalla miljoonien valkuaisainekelojen ympärille, tarvittaisiin vielä dinon munasolu.
Evolutionistien mieltymystä science fiction – tarinoiden kertomiseen pahaa aavistamattomalle suurelle yleisölle kuvaa myös ”mahdollisesti elinkelpoisen” planeetan löytyminen 1400 valovuoden päästä tai 100 miljoonan dollarin antaminen Stephen Hawkingille elämän etsimiseksi avaruudesta. Jotta planeetalla voisi olla elämää, 300 eri ympäristötekijän pitää toteutua ja tämän jälkeen vielä tapahtua ihme eli solun syntyminen.
Dinosaurusten pehmytkudoksia on löydetty – mitä tämä tarkoittaa?!
Kudosten, solujen ja eloperäisten aineiden löytyminen dinojen jäänteistä viime vuosikymmeninä on järkyttänyt evolutionistien markkinoimaa näkemystä dinosaurusfossiilien iästä. Miten kudokset voisivat säilyttää rakenteensa ja venyvyytensä, solut jopa soluelimensä ynnä valkuais- ja muut eloperäiset aineet hienorakenteensa ja osia alkuperäisistä molekyyliketjuistaan yli 65 miljoonaa vuotta? Niiden säilyminen maaperässä 4300 vuotta on jo hämmästyttävää, mutta mahdollista.
Muistakin fossiileista voidaan eristää eloperäistä alkuperää olevaa ainetta, joka ei ole kivettynyt eli mineralisoitunut. Mineralisoitunutta pehmytkudosta tietysti myös on, mutta siinä ei ole eloperäistä kudosta. On myös muistettava, että mineralisoitumisen on täytynyt tapahtua hyvin nopeasti.
Eloperäisen aineen eristäminen on yllättänyt kaikki
Luonnossa pieneliöt käyttävät eloperäiset aineet ravinnokseen varsin nopeasti. Ne myös muuttuvat rakenteeltaan ja hajoavat itsestään ajan myötä monestakin eri syystä.
Pehmytkudosten todellisuutta ei voida enää kiistää. Aineisto on runsasta ja vakuuttavaa ja analyysit luotettavia. Nykytilanteesta voidaan tehdä kolme johtopäätöstä:
- Pehmytkudokset ovat alkuperäisiä ja vielä tuntematon mekanismi on säilyttänyt ne miljoonia vuosia.
- Pehmytkudokset ovat alkuperäisiä ja ne ovat säilyneet, koska fossiilit ovat äkisti hautautuneet luonnonmullistuksissa vain joitakin tuhansia vuosia sitten.
- Pehmytkudokset ovat vain myöhempiä bakteerikasvustoja (biofilmejä) tai näytteisiin on päätynyt ulkopuolista kudosta. Tästä lisää myöhemmin seuraavissa blogeissa.
Mikäli johtopäätös 2 on oikea, evoluutioteoriaa ei voi enää käyttää maakerrosten iän määrittämisen perustana. Tämä merkitsee, että 65 miljoonaa vuotta sitten sukupuuttoon kuolleeksi väitetyn dinosauruksen fossiilin löytyminen hiekkakivestä ei enää määritä kyseistä hiekkakiveä 65 miljoonan vuoden ikäiseksi. On tärkeää muistaa, että kerrostumien ikä lyötiin lukkoon eliöiden oletetun ”evoluutioaikataulun” perusteella. Eli kerroskivilajien fossiilit olisivat ”todisteita miljoonien vuosien aikana tapahtuneesta evoluutiosta”. Tästä kivikerrosten iänmäärityksestä sovittiin ennen radioaktiivisiin isotooppeihin perustuvia iänmäärityksiä. Tästä on seurannut edelleen vallitseva käytäntö: jos määritykset eivät ole yhteensopivia, fossiilien perusteella tehty iänmääritys valitaan!
Dinosaurusten löytöpaikka, Montanan osavaltion Hell Creek – muodostuma, ei ole ilmastoltaan ihanteellinen pehmytkudosten säilymistä ajatellen
Hell Creek – muodostuman paksuus vaihtelee 40 metristä 170 metriin. Se sisältää myös merieläinten, kuten haikalojen fossiileja. Hiekkakivessä nähdään myös virtaavan veden aiheuttama tyypillinen kerroksellisuus. Jättimäinen tsunamiaalto selittää merieläinten läsnäolon sekä maa- ja merieläinten sekoituksen. Paras selitys kerroskivilajien synnylle ovat toisiaan seuranneet jättimäiset vedenpaisumustsunamit. Tämä oli myös virallisen tieteen kanta aina 1700 – luvulle asti. Kerrostumia pidettiin joko vedenpaisumuksen tai useamman perättäisen luonnonmullistuksen aikaansaamina.
Maailmanlaajuisessa vedenpaisumuksessa jättimäiset tsunamit olisivat vyöryneet yli mantereiden
Ne olisivat sekoittaneet maa- ja merieläimiä meriveden kuljettamiin hiekka- ja mutakerroksiin, jotka myöhemmin kivettyivät. Osa pehmytkudoksista kivettyi nopeasti, sillä hienorakenteet ovat havaittavissa. Mineraalit ovat niissä korvanneet pehmytkudoksen eloperäisen aineen. Osa pehmytkudoksista on säilynyt alkuperäisenä 4300 vuotta. Jokainen tsunami sekoitti edellisiä kerrostumia ja synnytti uuden kerrostuman.
Tämä on ilmeistä kun tarkastelee esimerkiksi Arizonan Suuren kanjonin päällekkäisiä kerrostumia
Sieltä kerrostumien välistä ”puuttuu miljoonia vuosia” sieltä täältä ja eri ”geologisten aikakausien” välillä ei ole vuosimiljoonien edellyttämää eroosiota. Nousevat vedenpaisumuksen tulvavedet ovat äkisti haudanneet erilaisia elinympäristöjä. Nämä vedenpaisumuksen megatsunamit olivat merellä vain muutaman metrin korkuisia ja nousivat jättitsunameiksi vasta mantereen kohdatessaan. Ne eivät kaataneet Nooan arkkia, joka oli mitoiltaan ihanteellinen ajelehtimaan tällaisissa oloissa. Vedenpaisumuksesta, dinosauruksista ja jääkaudesta kerron lisää youtubessa: https://www.youtube.com/watch?v=DM7f2NQWdyQ
Kun Mary Schweitzer julkaisi ensimmäisen pehmytkudoslöytönsä, eräs artikkelin arvioija ryhtyi raivokkaasti puolustamaan evoluution pitkiä ajanjaksoja
Hän ei välittänyt aineistosta ja totesi pehmytkudosten löytämisen mahdottomaksi. Kun Schweitzer kysyi, millainen aineisto saisi arvioijan vakuuttuneeksi, tämä vastasi: ”Ei mikään”. Mary Schweitzer ei ole kreationisti ja hän työskentelee kuumeisesti löytääkseen ”selityksen” pehmytkudosten olemassaololle.
Koska evolutionistit pitävät teoriaansa tosiasiana, dinosaurusten fossiilien löytäminen kertoo heille, että löytöpaikan kiven ikä on yli 65 miljoonaa vuotta. Jokainen ymmärtää, että kyseessä on kehäpäätelmä. On myös syytä muistaa, että tuossa ajassa eroosio olisi kuluttanut hiekkakiven pois! Nykyisellä eroosionopeudella mantereet olisivat matkanneet savena ja hiekkana merenpohjaan alle 20 miljoonassa vuodessa.
Pehmytkudoksia kaikkialla
Viime vuosina on löydetty 505 miljoonaa evoluutiovuotta vanhasta eliöstä kitiiniä. Sukupuuttoon kuolleista ammoniiteista löydettiin 165 miljoonan evoluutiovuoden ikäistä helmiäistä, jota muutenkin löytyy fossiileista yleisesti, alkaen aina 400 miljoonan evoluutiovuoden takaa. 150 miljoonan evoluutiovuoden ikäisestä mustekalasta löytyi mustetta. Ei ole enää poikkeus eristää erilaisia valkuaisaineita jurakauden dinosaurusten fossiileista. Jopa liskolinnun (Archaeopteryx) 150 miljoonan evoluutiovuoden ikäisestä fossiilista on eristetty eloperäistä ainetta.
Näytteet eivät merkittävästi eroa moderneista näytteistä. Kyseessä eivät ole yksittäiset löydökset vaan pehmytkudoslöydöt kattavat koko monisoluisen eläinkunnan väitetyn 500 miljoonaa vuotta jatkuneen ”evoluution” ajan. Myös raakaöljyn väitetty miljoonien evoluutiovuosien ikä herättää kysymyksiä, sillä luonnossa on mikrobeja, jotka käyttävät öljyä ravinnokseen.
Mielenkiintoista on myös, että hiilen C14 isotooppia on eristetty eläinten fossiileista säännöllisesti alkaen 541 evoluutiovuotta sitten
Isotooppi säilyy korkeintaan 0,1 miljoonaa vuotta. Näytteiden saastuminen on tietenkin huolellisesti poissuljettu. Geologiset kerroskivilajit fossiileineen, alkaen 541 miljoonaa evoluutiovuotta sitten, sopivat kaikki paremmin vedenpaisumuksen megatsunamien perättäisten aaltojen ja vedenpaisumuksen jälkikatastrofien aiheuttamiksi. Raamatun historiankuvauksen aikataulu on uskottavampi kuin evoluution vuosimiljoonat. Onhan myös peräti hämmästyttävää, että kaksi hiekkakivimurikkaa eri kerrostumista näyttävät aivan samanlaisilta, vaikka ikäeroa on 500 miljoonaa vuotta. Eihän betonikaan ole ”ikuista”.
Muutamia esimerkkejä tuoreista löydöistä
Pehmytkudokset ja valkuaisaineet eivät siis voi säilyä maaperässä kymmeniä vuosimiljoonia. Parhaissa kuviteltavissa laboratorio-olosuhteissa ehdoton yläraja on tieteellisissä tutkimuksissa arvioitu 3 miljoonaksi vuodeksi, luonnon muuttuvissa oloissa korkeintaan miljoonaksi vuodeksi.
Tuoreimmasta löydöstä kertoo Colin Smith artikkelissaan, joka on päivätty 9. kesäkuuta 2015
Tiedemiehet löysivät dinosaurusten fossiileista jäänteitä, jotka muistuttavat punasoluja ja kollageeni – valkuaisaineen säikeitä. Imperial College Londonin tutkijaryhmä havaitsi pehmytkudokselta vaikuttavia jäänteitä 75 miljoonan evoluutiovuoden ikäiseksi luokitellun dinosauruksen fossiileista, vaikka fossiilit olivat huonosti säilyneitä. Nämä fossiilit olivat peräisin yli sadan vuoden ikäisestä museokokoelmasta. Tähän mennessä pehmytkudoksia on löydetty vain poikkeuksellisen hyvin säilyneistä dinosaurusten fossiileista, jotka ovat hyvin harvinaisia ja niitä on paljon vähemmän kuin huonosti säilyneitä. Hyvin säilyneistä fossiileista eristettyjen pehmytkudosten aitous ei ole enää kiistanalaista. Lisätutkimukset huonosti säilyneistä ovat käynnissä.
Nyt tutkittiin dinosauruksen kynttä ja siinä havaittiin pieniä munanmuotoisia rakenteita, joissa oli tiiviimpi keskus
Nämä voisivat olla punasoluja ja mikäli näin on, tutkimus voisi löydön tehneiden mukaan valaista miten dinosauruksille kehittyi linnun tasalämpöinen aineenvaihdunta. Yhdessä fossiilissa havaittiin kuitumaisia rakenteita, jotka muistuttivat modernia kollageenia. Tämän valkuaisaineen rakenne vaihtelee eri eläimillä ja toimii ikään kuin sormenjälkenä. Lisätutkimusta tarvitaan näytteen aitouden selvittämiseksi. Mikäli tämä onnistuu, ”dinosauruslajien sukulaisuutta päästään tutkimaan”.
Tutkijatohtori Sergio Bertazzo toteaa: ”Lisätutkimuksia tarvitaan, mutta tutkimamme muinaiset kudosrakenteet muistuttavat punasoluja ja kollageenikuituja. Jos ensi havaintomme vahvistetaan, saadaan tuoretta lisätietoa dinosaurusten elintavoista ja kehityksestä.” Tutkijatohtori Susannah Maidment lisää, että tutkimus auttaa ymmärtämään, että pehmytkudoksen säilyminen dinosaurusten fossiileissa voi olla laajamittaisempaa kuin on luultu, sillä nämä löytyivät varsin huonosti säilyneistä fossiilin kappaleista. Jos pehmytkudosten säilyminen on tavallista, näin päästäisiin luokittelemaan dinosauruksia ja tutkimaan niiden aineenvaihdunnan muutoksia.
Viitteitä tähän ja seuraaviin kahteen blogiin tästä aiheesta on osoitteessa: http://luominen.fi/kivettymat-pehmenivat
