Voiko kirkko kuolla?

Ensimmäistä helluntaita kutsutaan kirkon syntymäpäiväksi. 2000 vuotta myöhemmin puhutaan joidenkin kirkkojen kohdalla jo kuolinkelloista.

Eikä vasta nyt. Jo Ilmestyskirjassa todettiin, että jos seurakunta ei tee parannusta, sille käy huonosti. Ja monelle niin on käynytkin. Ilmestyskirjassa mainittuja seurakuntia ei enää ole.

”Kun Ihmisen Poika tulee, löytääkö hän uskoa maan päältä?” kysyi Jeesus. Raamattu vastaa, että kyllä löytää. Kristillinen kirkko ei koskaan kokonaan kuole. Mutta Jeesuksen kysymys on silti aiheellinen. Monia paikalliskirkkoja on kuollut ja tulee yhä kuolemaan.  

Viime aikoina on alettu kysellä, kuinka käy protestanttisten kirkkojen Euroopassa. Kaikki luvut kertovat huolestuttavasta kehityksestä. Ruotsissa kastetaan enää 40 % lapsista ja konfirmoidaan vielä vähemmän.  Kirkossa käynti on romahtanut. Syyksi Crux-lehdessä asiasta kirjoittanut Terho Hämeenkorpi sanoi, että ”herätysliikkeet ovat jo kauan eläneet omaa elämäänsä kirkosta erillään”.

Itä-Euroopassa odotettiin kirkkojen nousua, kun kommunistinen pakkovalta sortui. Kirkko oli ollut ainoa instituutio, joka oli edes jossain määrin säilyttänyt itsenäisyytensä ja joka murrosvaiheessa tarjosi väylän protestin esittämiselle. Ensin näytti siltä, että toiveet toteutuisivat, mutta ilo jäi lyhytaikaiseksi.

Esimerkiksi Virossa kirkon jäsenmäärä nousi 1990-luvun alussa, mutta on sen jälkeen jyrkästi laskenut. Kukaan ei varmasti tiedä, paljonko jäseniä nyt on, mutta arviot liikkuvat 10 %:n kahta puolta. Kirkon verotulojen kehitys tiedetään tarkasti. Tulot ovat nyt pudonneet jo alle sen, mitä ne olivat kommunismin kaudella.

Tarton yliopiston käytännöllisen teologian opettajan Kaido Soomin mukaan kirkon alamäki oli alkanut jo 1900-luvun alussa. Kirkko oli Balttian saksalaisten pappien johdossa torjunut herätysliikkeet ja kadottanut yhteyden kansaan. Viron kirkko oli siis jo ennen kommunismin tuomaa tuhoa heikompi kuin herätysliikkeiden vahvistama Suomen luterilainen kirkko. Soomin mukaan Virossa kestivät parhaiten ne seurakunnat, joissa oli herätysliikkeiden vaikutusta.

Suomessa käydään kamppailua kirkon suunnasta. Viime aikoina on nähty paljon vaivaa, jotta kirkko kelpaisi niille, joille sen sanoma ei ole tärkeä. Kirkon johdossa ja mediassa on henkilöitä, jotka pyrkivät määrätietoisesti heikentämään herätysliikkeiden vaikutusta ja mahdollisuuksia. Jos suunta ei muutu, kirkon alamäki jyrkkenee niin kuin on käynyt kaikkialla muuallakin, missä on valittu sama suunta. 

Kirkkoa ei yksinkertaisesti voi rakentaa niiden varaan, jotka eivät jaa kirkon uskoa. Kirkko kestää vain, jos se pitäytyy Jumalan sanaan ja uskon perusteisiin.   

Luterilaista kirkkoamme on syytetty siitä, että Pyhä Henki on sille vieras. Vaikka onkin syytä torjua ajatus, että Pyhä Henki toimisi vain siellä, missä hänestä puhutaan – pikemminkin Pyhä Henki on Raamatun mukaan läsnä siellä, missä puhutaan Kristuksesta ja hänen rististään – on todella olemassa vaara, että maailman henki valtaa kirkon.

Samalla kun rukoilemme vanhan kirkkorukouksen sanoin ”Tule Pyhä Henki sydämissämme Kristusta kirkastamaan”, on syytä rukoilla myös, että ”kirkko ei turvautuisi tämän maailmanajan voimiin vaan Totuuden Hengen johdatukseen”.