Kirjoittanut
Esko Murto on pastori Suomen Luther-säätiössä ja hoitaa Matteus-yhteisöään.Antiikin Kreikan taruissa jumalten sanansaattajana toiminut Hermes tuli tärkeän viestintätehtävänsä vuoksi runoilijoiden ja puhetaidon ammattilaisten suosikkijumalaksi, mutta hänestä löysivät suojelijansa myös varkaat ja valehtelijat. Ilmeisesti jo muinaiset kreikkalaiset ymmärsivät, että nopeaa kieltä ja kauniita sanoja voidaan käyttää sekä totuuden puolustamiseen että valheen levittämiseen.
Hermes sai sittemmin antaa nimensä tieteenalalle, jossa tutkitaan tulkintatapoja periaatteita – eli kyse on hermeneutiikasta. Hermeksen palvojien monipuolisuus näyttäytyy myös hermeneutiikan harjoittajissa. Tulkintaoppia voidaan käyttää varjelemaan ja uskollisesti kuvaamaan totuuksia, mutta myös taitavasti sotkemaan, luomaan huteria tulkintoja, jotka kuitenkin hermeneuttisilla silmänkääntötempuilla saadaan vaikuttamaan aidoilta ja oikeilta.
Viime viikkojen aikana velloneessa – nyt jo laantuneessa – homokeskustelussa on puhuttu jossain määrin alentuen, jossain määrin paheksuen ”kirjaimellisesti Raamattua lukevista” tahoista. Heille vastakkainen, uskonnollisuudestaan huolimatta kuitenkin kohtuullisen järkevä joukko, esitellään aitona luterilaisuutena, jossa osataan tulkita. Tämän tulkitsemisen myötä he tajuavat, että joko a) Raamattu ei oikeasti esitä homoseksuaalisuutta negatiivisena asiana tai b) Raamatun homovastaisuudesta huolimatta homoseksuaalisuus pitää kuitenkin hyväksyä. Avainsana koko keskustelussa on tulkinta. ”Fundamentalistit” eivät ymmärrä tulkita, liberaalit ymmärtävät.
Mutta eihän se ihan niin ole. Ei kyse ole siitä, että toinen osapuoli tulkitsisi Raamattua ja toinen osapuoli ei, vaan siitä, että kummatkin tulkitsevat – mutta erilaisten tulkitsemisen periaatteiden mukaan.
Löytyykö merkitys tekstistä vai lukijasta?
Itse pidän tulkinnan tavoitteena mahdollisimman syvällisen ja tekstin alkuperäiselle tarkoitukselle uskollisen ymmärryksen syntymistä. Tulkinta lähtee liikkeelle siitä oletuksesta, että tekstillä on jokin sanoma välitettävänä lukijalleen, ja tulkinnan tehtävänä on tämän sanoman mahdollisimman selvä ymmärtäminen. Luullakseni tällainen ajatus tulkinnasta ei ole kellekään vieras. Emmekö toimi juuri tällä tapaa esim. lukiessamme lehtiartikkeleita, sähköposteja tai ystäviemme facebook-päivityksiä?
Viimeisen viikon aikana lehtijutuissa ja kolumneissa esiin putkahtanut ”tulkinta” on kuitenkin tarkoittanut jotain aivan muuta. Tällaisessa ”tulkinnassa” tekstiä käytetään niin kuin taidemaalari käyttäisi paletille pursotettuja värejä: luovasti yhdistellen luoden kankaalle halutun kaltaisen kuvan. Tämä uudenlainen ”tulkinta” ei tunnu olevan enää järin kiinnostunut siitä, mitä itse teksti tai tekstin laatija oikeastaan sanoo tai tarkoittaa. ”Tulkinnan” tarkoitus on usein jopa päinvastainen: sen avulla teksti käännetään sanomaan se, mitä tulkitsija tahtoisi sen sanovan, sen sijaan että annettaisiin tekstin sanoman kaikessa kiusallisuudessaan olla se, mikä se on. Tulkitsija on kuin George Orwellin eläintilan propagandasika Vinku, joka puhetaidollaan kerta toisensa jälkeen sai muille eläimille uskoteltua, että alun perin laadittujen sääntöjen muuttuminen eläinten kannalta yhä epäedullisemmiksi oli vain alkuperäisten sääntöjen hengen mukaista.
Joskus tällaiseen muokkaamiseenkaan ei ole tarpeen mennä. Kirkossa ”tulkinta” on alkanut merkitä käytännössä samaa kuin ”karsinta”. Eli tulkinta ei ole niinkään enää tekstin ymmärtämistä, vaan tekstin arvioimista ja arvostelemista, jonka perusteella osa tekstin sisällöstä hyväksytään, osa hylätään. Tämä ei kylläkään sanan varsinaisessa mielessä ole enää ”tulkintaa”, vaan jotain ihan muuta.
Ehkä rehellisempää olisi hylätä koko roska…
C. S. Lewis totesi aikanaan, että jos ihmiset eivät hyväksy kirkon mysteeriluonnetta, olisi rehellisempää kokonaan lakkauttaa kirkko sen sijaan, että siitä koetettaisiin väkisin muokata suurta yleisöä miellyttävämpi versio. Mitä mieltä on säilyttää jotain sellaista, josta ei oikeastaan pidä ja johon ei usko?
Lewisin kysymys tekisi mieli esittää niille tahoille, jotka pyrkivät ”tulkinnallaan” muuttamaan Raamatun sanoman osin täysin päinvastaiseksi. Onko mielekästä nähdä vaivaa tulkinnallisten suoritusten eteen, kun lopulta ongelma on siinä että teksti alunperinkin sanoo jotain, mitä tulkitsija ei hyväksy. Eikö olisi viisaampaa vain luopua koko kirjasta ja samalla myös kyseisen kirjan varaan rakentuneesta uskonnosta?
Niiden, jotka kuvittelevat klassista kristillistä ihmiskäsitystä edustavien kokonaan hylkäävän ”tulkinnan”, olisi hyvä edes joskus elämässään lukea jokin kyseisten teologien kirjoittama teos. Kyse on pääsääntöisesti yliopistokoulutuksen saaneista teologeista, jotka ovat mm. opetelleet kuolleiden kielten sanastoa ja kielioppia voidakseen tutkia tekstejä alkuperäisessä kieliasussaan. He ovat tutustuneet satojen ja jopa tuhansien vuosien mittaisiin tulkintatraditioihin, ymmärtääkseen erilaiset näkökulmat joita tulkintaan liitetään. Väite, että he ”eivät tulkitse Raamattua” on täysin absurdi.
Millainen on tulkinnan tulevaisuus?
Suurin kysymys ei ole se, mitä tekstit sanovat esim. homoseksuaalisuudesta – se on kuitenkin varsin selvä asia. Suurin kysymys on se, voidaanko yhä uskoa siihen, että persoonallinen Jumala haluaisi ja myös kykenisi ilmaisemaan tahtonsa ihmiselle ymmärrettävällä tavalla? Onko mahdollista, että Raamattu ei olisikaan ”ihmisten kokemuksia Jumalasta”, vaan Jumalan itsensä vaikuttama (klassisessa kristinuskossa sanotaan: ”inspiroima”) kirjakokoelma? Tässä on kyse uskonnollisesta uskosta, joka oli aivan yhtä mahdotonta uskoa 1000 tai 2000 vuotta sitten kuin nykyäänkin. Ei se, että meillä on nykyään jääkaappeja ja hiukkaskiihdyttimiä ole tätä asiaa oleellisesti muuttanut.
Hermes on oikukas jumala, ja hänen nimissään puhutaan hyvää ja huonoa. Nyt on ihan viimeinen hetki – ehkä jo liian myöhäistä – peräänkuuluttaa, millaista on se tulkinta, jota kirkossa ja myös kulttuurissamme laajemminkin halutaan harjoittaa. Kunnioitammeko sanoja ja sanojaa niin paljon, että emme ryhdy muokkaamaan viestejä oman mielemme mukaisiksi? Vai onko informaatio vain savea postmodernin tulkitsijan dreijan päällä, valmiina ottamaan sen muodon, jonka kaikkivoipa lukija sille määrää? Vanhaan aikaan saattoi lääkäreiden käsiin joutuminen olla sairaalle kuolemaksi. Nykyään teksti on ihan yhtä suuressa vaarassa langetessaan tulkitsijoiden käsiin.
