Yksikin syrjäytynyt nuori on liikaa

Kohtasin viime viikolla kaksi nuorta miestä helsinkiläisessä lähiössä. Olin kuvaamassa erästä henkilöä, kun nuoret miehet hihkaisivat, että “Ota meistäkin kuva”. Lupasin ottaa. Nuoret miehet asettuivat oitis poseerausasentoon. Jotenkin heille tuntui olevan tärkeää, että he tulivat huomatuiksi, että heistä otettiin kuva oikealla kameralla. Sain heidän yhteystietonsa, jotta voin lähettää heille kuvat.

Vuosia sitten vierailin kristittyjen ylläpitämässä kuurojen lasten sisäoppilaitoksessa Jordaniassa. Siellä näin samanlaista nälkää tulla nähdyksi. Lapset pyörivät ympärilläni ja vinkkasivat minua ottamaan heistä kuvia. Siltä reissulta minulla on tallessa monta kuvaa ihastuttavista lapsista, jotka olivat kokeneet elämässään paljon torjuntaa ja heidän kaipauksensa tulla nähdyksi oli suuri.

Helsinkiläisen lähiön pojat olivat nauttineet erilaisia päihdyttäviä aineita. Kohtaaminen jätti jäljen. Näiden nuorten miesten ote elämästä oli selvästi lipsunut – ainakin tilapäisesti. En tunne heidän tarinaansa, mutta päihteiden sekoittama pää iltapäiväaikaan keskellä viikkoa puhuu omaa tarinaansa. He eivät olleet töissä, eivätkä koulussa. Olivatko he kenties olleet koulussa, mutta keskeyttäneet sen? Tai oliko pakollinen oppivelvollisuus suoritettu, eikä sen jälkeen ollut tullut jatkettua mihinkään. Ehkä työelämä ei kiinnosta tai ei ole voimia hakeutua sinne. Tai sitten päihteet tai mielenterveysongelmat ovat vieneet työpaikan. Tai kenties he elivät railakasta, pitkittynyttä teini-ikää yhteiskunnan tukien varassa.

Pelkään, että kohtaamani nuoret miehet ovat syrjäytymisvaarassa. Kukaan ei haaveile syrjäytymisestä. Näilläkin pojilla on varmasti ollut ja on tulevaisuuden unelmia. Kuka auttaisi heidät oikealle polulle? Miten he pääsisivät jälleen osallisiksi yhteiskunnasta?

Suomessa syrjäytyneitä on noin 66 000 – aivan liikaa siis, vaikka määrä on jonkin verran pienentynyt viime vuosina. Minusta yksikin syrjäytynyt nuori on liikaa ja yhteiskunnan eriarvoistumiskehitys on huolestuttavaa.

Yhteiskunnallisesti pitäisi tehdä päätöksiä, jotka ehkäisevät syrjäytymistä. Keinoja on monia. Myös seurakunnat ja muut kristilliset tahot voisivat tässä laittaa oman kortensa kekoon. Kautta aikain kirkko on auttanut eri tavoin vähäosaisia. Tämän päivän vähäosaisia ovat muun muassa syrjäytyneet ja syrjäytymisvaarassa olevat nuoret. Toki nyt jo on järjestöjä, jotka tekevät töitä heidän parissaan, mutta auttavia käsiä ja jalkoja, kuuntelevia korvia ja ymmärtäviä sydämiä tarvitaan enemmän.

Seurakunnat voisivat tehdä enemmän työtä kadulla ihmisiä kohdaten. Helsinkiläinen Malmin seurakunta on jo ryhtynyt toimeen. Seurakunta on palkannut projektipappeja, joiden tehtävänä on kohdata ihmisiä heidän arjessaan. Tällaista toimintaa kaivattaisiin enemmän. Tämä vinkiksi muille seurakunnille ja järjestöille.