Kirjoittanut
Olen seinäjokinen Vapaakirkon hallituksen puheenjohtaja. Kristillisiä harrastuksiani ovat mm. Israel-työ, jota teen oman kirkkokuntani ohella myös Israelin Ystävien liittohallituksessa sekä Kristillinen teatteriyhdistys Kristy, jossa olen pari kymmentä vuotta näytellyt ja pari näytelmää olen itsekin teatterille kirjoittanut. Siviilissä olen sairaanhoitopiirin johtaja, sairaalaneuvos, ns. soteveteraani, kymmenen vuotta soteuudistusta tehnyt ja siinä myös omat traumani hankkinut. Yhden vaimon mies, kahden aikuisen tyttären isä ja yhden tyttären tyttären ja yhden tyttären pojan ukki. 68-kertainen maratonin juoksija.Otsikko on suora lainaus Hesarin pääkirjoitustoimittaja Jaana Savolaisen kolumnista. Savolainen on myös yksi median harvoista SOTE-uudistusasiantuntijoista.
Kommentoin Savolaisen kolumnia twitterissä toteamalla, että valitettavan oikeaan osuva. Minulle käsitteet ”yksilö” ja ”vapaus” ovat hankalia, sanoisinko haasteellisia. Olen toki pohjalaisena oppinut siihen, että ”mitä lieneekin aarteita Suomessa, toki kallehin on vapaus” ja että ”jokainen on oman onnensa seppä”, mutta kun katson sitä, minkälaista hedelmää kasvava yksilön vapaus saa aikaan, ahdistun. Siksi kirjoitin twiittiini ”valitettavasti”.
Kristillisessä kontekstissa vapaus-käsitteellä on vahvan myönteinen sisältö: ”Vapauteen Kristus vapautti meidät.” Tämähän on ihan ydintä: Jeesus vapautti meidät synnin orjuudesta. Vapausteesille on kuitenkin antiteesinsä: ” … se on Jumalan tahto, että te hyvää tekemällä tukitte suun mielettömäin ihmisten ymmärtämättömyydeltä – niin kuin vapaat, ei niin kuin ne, joilla vapaus on pahuuden verhona, vaan niin kuin Jumalan palvelijat.” tai ” Jokainen olkoon alamainen sille esivallalle,…”. Antiteesi on myös vapaus vanhurskaudesta: ” Sillä kun olitte synnin palvelijoita, niin te olitte vapaat vanhurskaudesta.” Vapaudessamme meidän siis kuitenkin pitäisi noudattaa lakeja ja tehdä hyvää ja olla vanhurskaita.
Yksilö nousee esille myös vahvasti Raamatun teksteissä: ” Mutta kaikille, jotka ottivat hänet vastaan, hän antoi voiman tulla Jumalan lapsiksi, niille, jotka uskovat hänen nimeensä, … ”, ” Joka katsoo minut ylen eikä ota vastaan minun sanojani, hänellä on tuomitsijansa …” jne. Kuitenkin Jumala käsittelee usein myös kollektiiveja ikään kuin metafyysisinä olentoina. Israelille, siis kokonaiselle kansalle Hän sanoo ”… minä olen sinut nimeltä kutsunut; sinä olet minun.” Seurakunnalle Hän sanoo: ” Muista siis, mistä olet langennut, ja tee parannus, …” Yksilön synti myös aiheuttaa koko yhteisölle negatiivisen seurauksen. Herra sanoi Joosualle: ” En minä enää ole teidän kanssanne, ellette hävitä keskuudestanne tuhon omaksi vihittyä” (Aakania, joka oli toiminut vastoin Jumalan käskyä).
Kristillisessä mielessä ei yksilön vapauden yhteiskunnallinen lisääminen voi olla sellainen arvo, joka toimii johtotähtenä päätöksenteossa. Kristillisessä kontekstissa vapautta tärkeämpi arvo on ”Rakasta Herraa, sinun Jumalaasi, kaikesta sydämestäsi ja kaikesta sielustasi ja kaikesta mielestäsi.” ja ”Rakasta lähimmäistäsi niin kuin itseäsi.” Rakkaus, joka on Jumalasta, on tekijä, jolle vapaus on ja pitää olla alamainen.
Tämä rajoittamatonta yksilön vapautta korostava aatesuunta on aina ollut vahva niiden keskuudessa, joiden ensisijainen murhe ei ole ollut elämisen perustarpeiden tyydyttäminen. Tämä vapaus onkin tuottanut paljon hyvää niin tieteen kuin taiteen alallakin (joskin myös paljon pahaa). Kun läntisen maailman elintaso on noussut erityisesti 1900-luvulla ja kun tiedonvälitys on kokenut melkoisen vallankumouksen, myös työtätekevien massojen arvomaailma on radikaalisti muuttunut ja tuo Savolaisen toteama yksilön vapauden nostaminen johtotähdeksi on tosiasia.
Itse näen nykyisen yksilön vapauden vaatimuksen olevan paljonkin kytkennässä konsumerismin, kuluttajuuden samanaikaiseen nousuun. Myynnin kannalta on tärkeätä, että kuluttajat tiedostavat tarpeensa ja tekevät myös yksilöinä kuluttamispäätöksensä, koska yksilön kulutuspäätös on toisenlainen kuin ihmisten yhdessä, esimerkiksi poliittisen järjestelmän kautta tekemä. Tämä koskee erityisesti ylempiä tuloryhmiä. Siksi on markkinoiden kannalta järkevää, että yksilötason vapautta lisätään nimenomaan kuluttamispäätöksissä.
Kuluttaminen ei sinänsä ole ongelma (kunhan se tapahtuu siten, että resurssia jää riittävästi kulutustavaroiden ja kuluttajapalveluiden tuottamisen ohella myös tuotantokoneistojen ylläpitämiseen ja kehittämiseen sekä tutkimukseen ja innovointiin, ja että luonto sen kestää). Kuluttamisesta tulee ongelma, jos sitä ohjaavat vääränlaiset eettiset arvot: ”Rakasta itseäsi ja mielihyvääsi kaikesta sydämestäsi ja kaikesta sielustasi ja kaikesta mielestäsi”. Tällaisten arvojen maailma ei ole sellainen, jossa ainakaan itse haluaisin elää. Siksi pelkään yksilön vapautta johtotähtenä: vaikka vapaus ei olisikaan nollasummapeliä, niin hyvin mahdollista on, että pyrkimyksestä maksimaaliseen yksilön vapauteen seuraa tosiasiallisesti ihmisten jakautuminen niihin, joilla on vapautta ja niihin joilla ei ole.
