Yön kuningatar

Kokenut israelinlähetti Heikki Nurminen kertoi tarinan Yön kuningattaresta. Yön kuningatar on kukka, joka kukkii vain öisin, siksi harva pääsee sen kauneutta todistamaan. Heikki kutsui Yön kuningattareksi vanhaa naista. Seurakunnan pappi kutsui tätä hengelliseksi voimakeskukseksi. Nainen makasi omakotitalon yläkerrassa sängyssään, oli maannut jo vuosikaudet. Seinillä oli lähetysmaiden karttoja ja lähettien kuvia. Hän rukoili heidän puolestaan päivittäin, samoin kuin seurakuntansa työntekijöiden puolesta. ”Kun voimattomuus iskee, tulen tänne”, sanoi pappi. Yön kuningatar kukkii silloin, kun toiset ihmiset eivät sitä näe. Mutta se kukkii ja Isä näkee ja kuulee. Rukous valaa perustusta evankeliumin julistamiselle.

Jeesus sanoi kristittyjen olevan maailman valo ja suola. Jokainen kristitty on Kristoforos, Kristuksen kantaja, vaikka ei sitä itse tunnistaisi. Uskomalla Jeesukseen on todistaja, se ei ole valintakysymys tai vain erikseen evankelistoille ulkoistettu tehtävä.

Kun puhutaan varsinaisesta evankelistan armolahjasta, sillä tarkoitetaan rohkeutta kertoa evankeliumi luontevasti ja paineetta ja vielä taitoa tehdä se ymmärrettävästi. Usein armolahja liittyy luontaisiin taitoihin ja edellytyksiin.

Mitä evankelistalta sitten voidaan odottaa? Hänen tulee suostua olemaan oman kokoisensa. Ei matkia uskonsankareita tai hengellisiä esikuviaan, vaan löytää oma lahjansa ja oma paikkansa Valtakunnan työssä. Hänen on syytä muistaa Jeesuksen toistamat sanat: ”Monet ensimmäiset tulevat olemaan viimeisiä ja viimeiset ensimmäisiä.” Ihminen älköön arvioko tehtävänsä merkitystä, jääköön se kutsujalle.

Toiseksi terve asenne tehtävään on nöyryys ja osaamattomuuden kokemus. Mooseksen reagointi elämäntehtäväänsä on puhutteleva. Kutsun saatuaan hän yritti kiemurrella koukusta kaikin keinoin: ”Mikä minä olen menemään…” ; ”En ole koskaan ollut hyvä puhuja, minulla on hidas puhe ja kankea kieli…” ; ”Minä pyydän, lähetä joku muu…”. Jumalan tahtoa vastaan oli kuitenkin turha pyristellä. Jumala antoi kutsun myötä lupauksen olla Mooseksen kanssa koko ajan.

Ryvettymätön evankelista ei voi tietää, mitä on kantaa elämänristiä. Jos ristiä ei ole, kipua, sairautta, vaikeaa lähimmäistä, ahdistusta, pelkoa, oman sydämen vaivoja, heikkoa uskoa, vaikeroimista, pimeyttä tai muuta, joka johtaa kuumiin erämaihin, ei voi tietää, mitä kanssakulkijat tarvitsevat. Risti antaa paljon puhuttavaa Herralle ja se avaa syvyyksien aarteet: ”Minä annan sinulle aarteet pimeistä piiloistaan ja kalleudet kätköistään, jotta oppisit tietämään, että se, joka sinua nimeltä kutsuu, olen minä, Herra, Israelin Jumala” (Jes. 45:3).

Tärkein työväline ei ole omat tarinat, vaikka niitä on hyvä käyttää. Tärkein on aina Jumalan sana, Raamattu. Sieltä löytyy oikea opetus Isästä ja Pojasta ja Pyhästä Hengestä. Sieltä löytyvät laki ja lupaukset. Sieltä löytyy kuvaukset Jumalan kohtaamisen oikeista paikoista. Raamatun sana kantaa Kristuksen sydämeen, ilman sanaa ei ole uskoa. Jo edesmennyt saarnaaja, Heino Pätiälä, kertoo:

”Ei ole saarnassa neuvottava ihmisiä odottamaan Pyhää Henkeä, vaan sanaa on saarnattava niin, että kuulijat siitä saavat Hengen lahjan. Kun sinulle julistetaan kaikki syntisi anteeksiannetuiksi Jumalan Pojan veressä, niin siitä saat sekä Pyhän Hengen että uskon, jos et jää evankeliumin vastustajaksi.”

Kun julistuksen ytimessä on vielä Pätiälän ohjelman lisäksi Herran asettamat sakramentit, saamme vastauksen myös siihen kysymykseen, missä on ”ristin juuri”, jonne julistajat usein kehottavat kuulijoitaan saapumaan.

Kirjoitus on julkaistu aiemmin Elämä –lehdessä 3/2016