Väsynyt oon työstä
Jeesus, näet monet asiat, jotka vaivaavat ja ahdistavat. Kiitos, Jeesus, että päästät ulos tästä noidankehästä ja uupumuksesta vihdoin. Jeesus, anna hyviä ystäviä vaimolleni ja minulle.
odottavaJeesus, näet monet asiat, jotka vaivaavat ja ahdistavat. Kiitos, Jeesus, että päästät ulos tästä noidankehästä ja uupumuksesta vihdoin. Jeesus, anna hyviä ystäviä vaimolleni ja minulle.
odottavaPyydän johdatusta tulevaan, että löytäisin uskovien yhteyden, jossa voisi olla oma itsensä, rukoilla ja palvoa Jumalaa!
lukijaPyydän rukousta isäni puolesta. Hänelle tehtiin sappikivileikkaus, jonka seurauksena hänelle tuli haimatulehdus. Osa haimasta on kuoliossa.
Jumalassa on ainoa toivommeOlen hakenut uutta työpaikkaa. Jos en saa sitä, joudun entiseen työpaikkaani, jossa olen tullut kiusatuksi. Nyt odotan pelolla, halutaanko minut hakemaani paikkaan. Olen peloissani tulevaisuuteni vuoksi.
OdottavaPerheenjäseneni on vakavasti sairaana, eikä parannuskeinoa enää löydy. Rukoilkaa, että hänen loppuaikansa täällä olisi helpompi ja rauhallinen. Työasiani aiheuttavat minulle suurta murhetta. Kuinka jaksaa työssä? Olen hakenut toiseen työpaikkaan.
PeloissaanPuoliso on kuollut.
ystäväLiian moni sairastaa, ja liian monella on liian paha olla. He tarvitsevat rukousta, ja niin monenlaista muutakin apua.
kipeäJeesus, paranna sairauteni. Sinä näet kaiken, senkin, joka vaivaa jatkuvasti. Kiitos, Jeesus.
kipujen tuttavaRukouspyyntö syntymättömien lasten puolesta: että Isä varjelisi lapsia kaikelta vääryydeltä ja pahalta niin nyt kuin tulevaisuudessakin.
elämä