Kirjoittanut
Päätoimittaja Timo Junkkaala pureutuu tänään ilmestyneen Elämään-lehden (11/2012) pääkirjoituksessa uskoontulokokemuksiin. Junkkaalan mukaan moni pappi kertoo nykyään kasvaneensa eroon sellaisesta kristillisyydestä, jossa oli aikoinaan uskon löytänyt.
– Heiltä tekisi mieli kysyä, missä he nyt olisivat, jos tuota uskoontuloa ei olisi aikoinaan tapahtunut.
– Ja miksi he haluavat estää muita kokemasta samaa, mikä aikoinaan muutti heidän elämänsä, Junkkaala jatkaa.
Hänen mukaansa kirkossa ei enää edes puhuta uskoontulosta ”muuten kuin ehkä varoittavaan sävyyn”.
– Kotimaa-lehti tiesi jokin aika sitten kertoa, ettei rippikoulussa enää pyritä siihen, että nuoret tulisivat uskoon. Mahtoi olla lehden mukaan hyväkin uutinen.
– Tarkoitettiin kai sitä, että Jumala ottaa ihmisen yhteyteensä jo kasteessa, ja että usko on Jumalan lahja. Mutta unohdettiin, että valitettavasti lahja usein hukataan, Junkkaala kirjoittaa.
Junkkaala katsoo, että uskoontulossa on kysymys ennen kaikkea syntien anteeksiantamisesta.
– On kyse meistä jokaisesta. Vanhan kristinopin mukaan Jeesuksen tunteminen ja Jumalan lapseksi pääseminen on elämämme tärkein asia.
– Uskoon tuleminen on sitä, että uskotaan Raamatun lupausten olevan totta ja koskevan myös minua. Keskeisin lupaus on Jeesuksen sanoissa: Sinun syntisi annetaan sinulle anteeksi, Junkkaala määrittelee.
– Usko koskettaa koko ihmistä, myös tunteita, mutta se on olemukseltaan muuta. On sanottu, ettei Jumala tule elämäämme järjen, tunteiden tai tahdon ovesta vaan omantunnon ovesta.
