Kirjoittanut
Evankelis-luterilainen kirkko nimittää itseään kansankirkoksi. Yksi merkittävä peruste käsitteelle on se, että kirkkoon kuuluu kansan enemmistö. Ensimmäistä kertaa tämä ei kuitenkaan toteudu koko Suomessa. Kirkon tilastojen mukaan Helsingin Kallion ja Paavalin seurakuntiin kuuluu enää alle 50 prosenttia alueiden asukkaista. Piispainkokouksen pääsihteerin Jyri Komulaisen mukaan kansankirkko oli toimiva tietyssä historiallisessa tilanteessa, mutta se aika ei ole enää. Pitää lopettaa puhuminen kansankirkosta, Helsingissä ainakin, hän ehdottaa.
Ev.-lut. kirkolla ja valtiolla ovat läheiset suhteet. Tämä käy ilmi muun muassa kirkon tutkimuskeskuksen julkaisemasta selvityksestä ”Kirkkona valtiossa”, jossa tutkija Leena Sorsa tarkastelee valtiosuhteen edellytyksiä ja uudistuspaineita. Seurakuntalainen uutisoi 15.2., että selvityksen perusteella kirkon erityisasemaan kaivataan muutosta.
Luterilaisen kirkon erityisoikeuksiin lukeutuu verotusoikeus, läsnäolo-oikeus valtion tai kunnan laitoksissa ja valtiollisissa juhlatilaisuuksissa sekä oikeus välittää ohjelmia Ylen kanavilla. Kirkolla on myös lakisääteinen velvoite hoitaa hautaustointa. Lisäksi kirkko on velvollinen ilmoittamaan jäsentietonsa väestörekisteriin.
Valtiokirkkoon viittaavia säädöksiä on purettu vähitellen. Viimeisimpänä tuomiokapitulien ylläpito siirtyi kirkolle vuonna 1997 ja piispojen nimitysoikeus vuonna 2000. Edelleen kirkkoa koskettavat lakimuutokset kuitenkin vahvistetaan eduskunnassa.
Jyri Komulaisen mukaan tämä ei tarkoita sitä, että kirkkoa pitäisi nimittää valtiokirkoksi. Hän vertaa Suomen tilannetta Tanskaan, jossa ev.-lut. kirkolla ei ole edes kirkolliskokousta, vaan valtio tekee kaikki kirkkoa koskevat päätökset. Komulainen myös muistuttaa, että Suomessa on toinenkin erityisasemasta nauttiva kirkko eli ortodoksinen kirkko. Siksi ”on absurdia puhua luterilaisesta kirkosta valtiokirkkona”. Erityisasemaa ei kuitenkaan ole hänen mielestään syytä kiistää.
– Kyllähän Suomessa valtion ja kahden kirkon välillä on sellaisia oikeudellisia kytköksiä, jotka tuovat poikkeavan aseman verrattuna muihin, Komulainen toteaa.
Lähetystehtävää tulee painottaa
Helsingin Kallion ja Paavalin seurakuntien jäsenmäärän lasku on herättänyt mediassa keskustelua kansankirkkokäsitteen paikkansa pitävyydestä. Muun muassa Vapaa-ajattelijat ovat voimistaneet vaatimuksiaan kirkon erityisaseman purkamisesta.
– Ovatko etuoikeudeksi myönnetyt asiat etuoikeuksia vai eivät? Kirkon lait hyväksytään eduskunnassa, mutta se ei ole kirkolle hyvä asia, vaan hidaste kaikissa päätöksissä. Luterilainen kirkko tunnetaan käytäväkeskusteluissa kankeudesta ja byrokratiasta. Hautaustehtäväkin on mieletön resursseja vaativa sektori, Jyri Komulainen arvio.
Hän myöntää, että jäsenmaksu verotuksen kautta on selkeä etu kirkolle, vaikka se ei teekään kirkosta rikasta, niin kuin osa kansasta kuvittelee. Komulainen ja moni muu, kuten arkkipiispa Kari Mäkinen, ovat kuitenkin ehdottaneet, että veronkanto laajennettaisiin muihinkin kirkkokuntiin tai uskonnollisiin yhdyskuntiin.
– Voisimme rakentaa oikeudenmukaisen järjestelmän muita kohtaan. Esimerkiksi Vapaa-ajattelijat vaativat kaikilta uskontokunnilta pois oikeuksia, mutta kyllähän oikeuksien lisäämisen kautta luodaan enemmän vaikutusta ja osallistumista yhteiskunnassa, Komulainen pohtii.
Pääsihteeri näkee, että lähetystehtävä on se, mitä nykykirkon tulisi painottaa nyt ja tulevaisuudessa. Hänen mukaansa kansankirkko oli toimiva tietyssä historiallisessa tilanteessa, mutta se aika ei ole enää.
– Pitää lopettaa puhuminen kansankirkosta, Helsingissä ainakin. Ei ole uskottavaa puhua käsitteillä, joita käyttivät sodan jälkeiset sukupolvet. Tilastot osoittavat, että nuorella sukupolvella heikkenee kristinuskon tuntemus romahdusmaisesti.
Lähetystehtävään mallia voi Komulaisen mielestä hakea globaalin etelän kirkoilta, jotka ovat vähemmistökirkkoja ja joilla ei ole valtiokirkon taustaa.
