Kirjoittanut
Viime viikolla Suomen ev.lut. kirkon järjestämiin kansainvälisiin kumppanuusneuvotteluihin osallistunut Feymi Madzhirov on mietteliäs kysyttäessä neuvottelujen antia. Mitähän tähän voisi sanoa. Iso ja hyvä asia oli se, että monesta eri kansasta tuli kirkon edustajia tässä konferenssissa yhteen. Isona puutteena koin sen, että siitä, mitä ihminen kaikkein eniten tarvitsee, puhuttiin hyvin vähän. Meidän syntisyytemme ja pelastuksen tarpeemme, Kristuksen työ meidän puolestamme ei ollut paljon esillä, Istanbulin luterilaisen kirkon pastori lausuu.
Feymi Madzhirov paimentaa kahta millet-turkkilaisista koostuvaa luterilaista seurakuntaa Bulgariassa. Peshterassa ja Krushevossa kokoontuvat seurakunnat ovat osa Istanbulin luterilaista kirkkoa. Seurakuntalaiset elävät hyvin vaativissa oloissa. Työttömyyden tähden monet bulgarialaiset lähtevät ulkomaille etsimään töitä. Madzhirov kuitenkin iloitsee, että saa julistaa näillä ihmisille evankeliumia ja jakaa elämänsä heidän kanssaan.
– Seurakunnan jäsenet tulevat kuulemaan evankeliumia ja raamattuopetusta. He tulevat kuulemaan, mikä heidän tilanteensa on Jumalan edessä ja saamaan synninpäästön Sanan ja sakramentin kautta. Millet-turkkilaiset ovat sen verran pieni yhteisö kotikaupungissani Peshterassa, että kaikki siinä tietävät jo jotain seurakunnastamme. Ja jossain vaiheessa seurakuntalaisten kautta evankeliumi vetää yksittäisiä uusia ihmisiä myös mukaan seurakuntaan, Madzhirov kuvaa kasvavaa seurakuntaansa.
Saarna ja ehtoollinen ihmetyttivät
Feymi Madzhirov on opiskellut presbyteerisessä raamattukoulussa Sofiassa ja saanut sen lisäksi luterilaista opetusta suomalaisilta lähetystyöntekijöiltä. Istanbulin luterilaisen kirkon papiksi hänet vihittiin 2005. Se luterilaisuus, johon hän nyt kumppanuusneuvotteluissa tutustui, tuntui kuitenkin hieman erilaiselta.
– Konferenssin alussa oli jumalanpalvelus, jossa huomasin joitakin merkittäviä eroja. Tuntui, että Jumalan sana ei ollut paikallaan. Siitä ei oikein tiennyt, onko se selvää ja voiko siihen luottaa. Jumalan sanalla ei ollut sitä roolia, joka sillä pitäisi olla, Madzhirov sanoo.
– Synninpäästön sana kuulosti toivomukselta, ei julistukselta. Myös ehtoolliseen suhtauduttiin jotenkin toisella tavalla. Tuli näkyviin se, että seurakunnassa on jakautumista ja eroa ihmisten välillä, vaikka näin ei pitäisi olla, hän jatkaa.
Madzhirov kertoo, että konferenssissa keskusteltiin muun muassa siitä, miten pienet, köyhät ja heikot kirkot voivat auttaa suuria kirkkoja, ja miten suuret pieniä.
– Ehkä me tällaisena pienenä kirkkona voimme olla kutsumassa sekä suomalaisia että itseämme parannuksen tekemiseen. Meidän ei tarvitse pelätä julistaa ja käyttää Jumalan sanaa ja evankeliumia. Jumala on antanut evankeliumin – Jeesuksen itsensä – saadakseen meidät lähellensä eikä kauaksi itsestään tai kauaksi toisistamme, Madzhirov muistuttaa.
