Hyvät: Netflixin uusi elokuva Neitsyt Mariasta ei ole täysin raamatunmukainen, mutta tavoittaa evankeliumien ytimen Yleinen: Muistokirjoitus: Antero Laukkanen tiesi, että rukouksen tililtä kate ei lopu

”Mustien ja valkoisten kirkot yhdistettävä”

 

kuva: sxc.hu

Brittiläinen musta pastori haluaa nähdä seurakunnissa suurempaa etnisten ryhmien välistä yhteyttä ja poistaa jaon valkoisiin ja mustiin seurakuntiin.

Lontoolaisen Jesus House -kirkon senioripastori Agu Irikwu kertoo Christian Today -sivustolla toivovansa ilmaisun ”mustaenemmistöinen seurakunta” poistuvan käytöstä parin seuraavan vuosikymmenen kuluessa.

– Kun katson lapsiani, he puhuvat täydellistä englantia oikeanlaisella painotuksella. Puolet poikani läheisistä ystävistä ovat valkoihoisia – tuohon sukupolveen nuo vanhat karsinat eivät päde, Irikwu huomauttaa.

Fida neliöb. 19.-31.12.

Jesus Housen noin 3 000 sunnuntaikävijästä enemmistö on afrikkalaistaustaisia. Pastori Irikwu on viime aikoina toiminut pioneerihankkeessa, jossa pyritään poistamaan kulttuurisia raja-aitoja. Hän myöntää, että mustien ja valkoisten ryhmät tekevät asiat ”hyvin eri tavoin”.

Kuitenkin hän uskoo, että ne voivat yhdistyä.
– Yhteydessä on jotain, mitä Jumala rakastaa, ilman että pitäisi olla samasta muotista valettuja. Me tuomme erilaiset asiat samaan pöytään, hän kuvailee. (RV)