Kirjoittanut
Marraskuun alussa Karkun evankelisella opistolla juhlitaan sen 100-vuotista historiaa. Aikojen kuluessa opiston toiminta on muuttunut, mutta näky on pysynyt samana. Jokainen ihminen kohdataan yksittäin, hyväksyen ja rakastaen.
– Karkun evankelinen opisto haluaa olla rohkeasti tulevaisuuteen katsova. Koko ajan on katsottava mihin suuntaan olemme menossa, eteenpäin kuitenkin aina. Ja samaan aikaan nojaamme tähän vanhaan kestävään perustaan, Raamatun sanaan, josta ammennamme, kiteyttää tänä syksynä 100 vuotta täyttävän Karkun evankelisen opiston rehtori Marja Koskenniemi.
Opistoa juhlitaan monin tavoin. Osana juhlintaa opisto järjesti jo keväällä lapsiperheille helatorstain lastentapahtuman, ja julkisti viime joulukuussa juhlakirjan Meidän opisto. Kirja poikkeaa tavanomaisesta historiikista, kertoen yksittäisten ihmisten kautta opiston merkityksestä heidän elämässään. Juhlinta huipentuu 2.-4. marraskuuta pidettävällä Meillä on lunastus! -satavuotisjuhlakurssilla ja satavuotisjuhlalla sunnuntaina 4. marraskuuta. Koskenniemi itse odottaa juhlalta eniten sitä, että opistolle saapuu eri ikäisiä ihmisiä, heitä, joille opisto on tärkeä ja jotka ovat opiston kautta saaneet elämäänsä jotain uutta ulottuvuutta. Viikonlopun ohjelma on pyritty rakentamaan niin, että siinä olisi huomioitu eri ikäiset. Perjantaina esimerkiksi on erityisesti nuoria kiinnostava Park7:n konsertti klo 19.00. Se on ilmainen ja kaikille avoin.
Yksilöllistä kohtaamista ja yleissivistystä
Koskenniemi aloitti opiston rehtorina vuonna 2011, mutta toimi jo sitä ennen opistolla muissa työtehtävissä.
– On hienoa saada olla yksi pieni lenkki pitkässä ketjussa. Tunnen itseni kovin pieneksi ja osaamattomaksi, mutta me teemme tätä työtä yhteistyössä tiimin kanssa. Opisto on jo sadan vuoden ajan ollut olemassa ja koen että Jumala on ollut käyttämässä opistoa omiin tarkoituksiinsa.
Koskenniemi kertoo, että opistolla on puhuttu yhdessä paljon siitä, mikä on opiston ydintehtävä, miksi opisto on olemassa ja mitä varten työtä tehdään.
– Tämä on evankeliumin viemistä eteenpäin sekä yhden ihmisen huomioimista ja huomaamista, auttamista ja kutsumista. Ja tietysti opisto, oppilaitos kun on, on yleissivistävä. Meillä on monenlaisia opintolinjoja, kuten Raamattukurssi, lukiolinja, aikuisten perusopetusta ja erälinja. Haluamme kohdata ja opettaa ihmisiä monella tavalla. Kaikessa toiminnassa näkyy kuitenkin se, että haluamme pitää evankeliumia esillä. Meillähän ei ole pääsyvaatimuksena, että pitäisi olla aktiivinen uskova tai mukana seurakunnassa. Mutta me haluamme kohdata jokaisen ainutlaatuisena Jumalan luomana ja sillä tavalla välittää Jumalan rakkautta eteenpäin.
Yhteisöllisyys on kantanut kaikkien haasteiden keskelläkin
Opisto sai alkunsa yksittäisten ihmisten näystä, että myös maaseudun nuorille tarvitaan sivistystä ja turvallinen paikka opiskella. 100 vuotta sitten maaseudulla oli aika vähän mahdollisuuksia. Aluksi opisto olikin vain nuorille, mutta nykyään opiskelijat ovat kaiken ikäisiä. Monenlaisia haasteita on vuosien varrella kohdattu ja voitettu. Kun opiston päärakennus tuhoutui tulipalossa joulukuussa 1959, juuri kun remonttityöt olivat lopuillaan, jo raunioiden äärellä syntyi ajatus siitä, että kaikki rakennetaan uudelleen. Tämän päivän ongelmat liittyvät esimerkiksi koulutuksen leikkauksiin ja rahoituksen vähenemiseen, kertoo Koskenniemi. Mutta kaikkina aikoina selviämiskeino on ollut sama:
– On luotettu tulevaisuuteen ja Jumalaan, ja menty rohkeasti eteenpäin. Aina on löytynyt uusia ihmisiä, joilla on ollut tämä sama näky. Opisto ei ole itsetarkoitus, mutta opisto on tärkeä ja tarvitaan tällainen paikka, johon ihmiset voivat tulla virkistymään, hiljentymään, kohtaamaan Jumalaa ja oppimaan Raamattua, sekä lepäämään Jumalan rakkaudessa.
Koskenniemi uskoo yhteisöllisyyden olevan opiston kantavan voima. Ajassa, jota elämme, on paljon yksinäisyyttä, juurettomuutta ja rikkinäisyyttä.
– Kun tulee tänne, saa kokea kuuluvansa johonkin, olevansa osa yhteisöä. Toivottavasti siinä vahvistuvat myös itsetunto ja usko omaan ainutlaatuisuuteen. Ja usko siihen, että jokaisella ihmisellä on tehtävä ja tarkoitus. Tämä on matalankynnyksen paikka. Alun perin tänne tultiin aina vuodeksi. Jouluna käytiin kotona ja sitten tultiin taas koko kevääksi takaisin. Täällä asuttiin ja elettiin yhdessä. Se on sellaista toinen toisensa hiomista. Samalla kun oppii tuntemaan itseään, oppii elämään toisten kanssa.
Aika on muuttanut opiskelutapoja ja käytäntöjä. Nykyään opiskelijat lähtevät koteihinsa viikonlopuiksi ja vapauttavat opiston viikonloppukurssien järjestämiseen. Mutta sama yhteisöllisyys on säilynyt. Se että välitetään ja huomataan, on yhä tärkeää.
Kaikki opiston opiskelijat eivät tule kristillisestä taustasta. Lukiolaisista Koskenniemi esimerkiksi kertoo, että osa tulee nimenomaan siksi, että Karkun opisto on evankelinen opisto, osa tulee siitä huolimatta. Myös rippikouluihin tulee niitäkin nuoria, joilla ei ole aiempaa yhteyttä evankeliseen opistoon. Jotkut haluavat päästä pois omista ympyröistään ja tulevat siksi. Jotkut taas ovat joutuneet omalla paikkakunnallaan kiusatuiksi. Moni sellaisista nuorista on täällä saanut ensimmäistä kertaa moniin vuosiin kavereita, ja tullut hyväksytyksi sellaisena kuin on. Se on puhuttelevaa, iloitsee Koskenniemi.
