Kirjoittanut
Marraskuun 9. päivä tulee kuluneeksi 30 vuotta Berliinin muurin sortumisesta. Muurin murtuminen toi itäsaksalaisille sanan-, uskonnon- ja matkustusvapauden, tosin pian riemu vapaudesta vaihtui monilla pettymykseen.
Kylmän sodan symboli, Berliinin muuri, rakennettiin vuonna 1961 estämään itäsaksalaisten paot Länsi-Saksaan. Ennen muurin pystyttämistä DDR:stä pakeni länteen noin kolme miljoonaa Ihmistä. Ei ihme, että idässä pelättiin sosialistisen mallimaan tulevaisuuden puolesta. Muuri erotti perheitä ja ystäviä 28 vuoden ajan. Moni itäsaksalainen yritti pakoa yli muurin. Jotkut onnistuivat, mutta useimmat eivät. Berliinin muurimuseolle on koottu tarinoita onnistuneista ja epäonnistuneista pakoyrityksistä.
Toisen maailmansodan jälkeen liittoutuneet jakoivat sodan hävinneen natsi-Saksan Neuvostoliiton valtapiiriin kuuluvaksi Saksan demokraattiseksi tasavallaksi (DDR) ja läntiseen blokkiin kuuluvaksi Saksan liittotasavallaksi. Berliini jäi Itä-Saksan puolelle. Kaupunki jaettiin neljään osaan, Itä-Berliinistä tuli kommunistisen DDR:n pääkaupunki. Länsi-Berliini jakautui kolmeen sektoriin, joita hallitsivat Yhdysvallat, Iso-Britannia ja Ranska.
Toisinajattelijat kokoontuivat kirkon suojissa
Raja-asemien avaamista ja muurin purkamista edelsi DDR:ssä kuukausia kestäneet rauhanrukoukset, joita pidettiin kirkoissa eri puolilla Itä-Saksaa. Kirkko veti puoleensa kriittisesti ajattelevia ihmisiä. Puolueeton kirkko koettiin turvalliseksi paikaksi rauhanrukouksille, joissa tuotiin esille ihmisiä huolestuttavia yhteiskunnallisia asioita.
Kun muuri murtui, tunnelma oli lähes euforinen. Itä-Saksassa riemuittiin, mutta melko pian ilo vaihtui huoleksi ja pettymykseksi, sillä DDR pistettiin vauhdilla pakettiin. Osittain se oli pakon sanelemaa, sillä esimerkiksi monet rakennukset olivat erittäin huonossa kunnossa. DDR oli lähes konkurssikypsä, kun muuri sortui. Silti kaiken sen, mitä DDR:ssä oli vuosikymmenten kuluessa rakennettu, nopea purkaminen jätti monia ihmisiä tyhjän päälle.
DDR tarjosi väärennöksiä kristillisille rituaaleille
Kirkon ja valtion suhde oli DDR:ssä jännitteinen. Kirkkoa pidettiin luokkavihollisena ja pahamaineiseen länteen kuuluvana instituutiona. DDR:ssä kirkkoja ei kuitenkaan suljettu kuten monissa muissa kommunistisissa maissa. DDR:ssä painettiin jopa Raamattuja ja papeille oli pappisseminaareja. Kirkko ja uskonto olivat kuitenkin kommunistisen järjestelmän vihollisia. Kristittyjä painostettiin ja heidän mahdollisuuksiaan opiskeluun ja työntekoon rajoitettiin.
Itä-Saksan valtio toteutti ovelaa strategiaa uskonnon eliminoimiseksi; valtio tarjosi ihmisille houkuttelevia korvikkeita kristillisille rituaaleille ja sakramenteille. Esimerkiksi vuonna 1954 otettiin käyttöön nuorille suunnattu poliittinen aikuistumisriitti jugendweihen, joka korvasi rippikoulun. Alkuun se ei ollut pakollinen, mutta vähitellen muuttui sellaiseksi. Myös muita poliittisia riittejä kehitettiin korvaaman kristillinen rituaali. Valtio tarjosi ilmaisia juhlia niin kristillisen kasteen, avioliittoon vihkimisen kuin hautaan siunaamisenkin tilalle. Vuosikymmenten saatossa DDR onnistui kitkemään itäsaksalaisen uskonnollisuutta. Esimerkiksi kansalaisten kirkkoon kuuluminen romahti DDR:n olemassaolon aikana. Painostuksen alaisina ihmisiä erosi kirkosta, myös lasten kastamatta jättäminen pienensi kirkon jäsenmäärää.
.
