Kirjoittanut
Poutalan mielestä merkittäviä eivät ole vain saavutukset, vaan myös matka niitä kohti.
Pikaluistelussa maailman kärkinimiin kuuluvan Mika Poutalan yksi elämän raskaimmista päivistä osui Vancouverin olympialaisiin vuonna 2010. Yksi horjahdus murskasi hänen suuren unelmansa: voittaa olympiakultaa. 500 metrin matkalla ensimmäinen luistelu hipoi täydellisyyttä, mutta toinen luistelu pudotti hänet mitalien ulkopuolelle viidenneksi.
Miehen ura ei kuitenkaan päättynyt tuona päivänä. Miksi hän ei viskannut luistimia komeron perälle? Siksi, että kaikki tekevät virheitä ja sitä ei tarvitse hävetä. Menestyjät eivät ole niitä, jotka eivät epäonnistu. He ovat niitä, jotka nousevat nopeimmin ylös epäonnistumisten jälkeen.
Vancouverin jälkeen positiivisesta elämänasenteesta tunnettu Poutala ymmärsi jotakin syvää. Ratkaisevaa ei ole vain itse saavutus, vaan matka sitä kohti.
– En saavuttanut unelmaa, kun en voittanut, mutta se, mitä saavutin, oli kiitollisuus. Kun katsoin taakse päin kolmea vuotta, tajusin, että olin saanut elää unelmaelämää. Unelmaelämä on silloin, kun tavoittelemme unelmaa, ei sitten, kun joskus saavutamme unelman.
– Meidän pitäisi olla kiitollisia tästä päivästä, siitä, mitä meillä on. Ei menestyminen tuo onnellisuutta vaan kiitollisuus. Minulla ei ole yhtään mitalia mutta olen kiitollinen tästä hetkestä, että saan taas tavoitella uusia unelmia.
Poutalan seuraava unelma on maailmanmestaruusmitali tältä vuodelta. Kuluvan luistelukauden aikana hän on jo parantanut Suomen ennätystä 500 metrillä ja päässyt palkintopallille maailmancupissa.
”Tee se niin hyvin kuin tekisit sen Jumalalle”
Mika Poutala toteaa viime syksynä ilmestyneessä kirjassaan Mitä menestyminen vaatii? (Passion Lives 2015), että monien mukaan pettymykset on nieltävä. Poutala itse ei ajattele näin yksioikoisesti. Hänen mielestään ne on ensin pureskeltava, sitten nieltävä, mutta ei koskaan unohdettava. Pureskelu tarkoittaa pettymyksen läpikäymistä: Mitä tein väärin? Mitkä asiat ajoivat siihen pisteeseen? Vasta kun kysymyksiin on saatu vastauksia, on aika niellä pettymys, eli hyväksyä se. Vatvominen ja valitus loppuu siihen.
”Se, että hyväksyy tilanteen, ei todellakaan tarkoita sitä, että hyväksyy sen, mikä johti epäonnistumiseen”, hän kirjoittaa.
Epäonnistumisen muistaminen tarkoittaa, ettei sen antamaa opetusta unohda. Silloin ei ehkä kaadu samaan kuoppaan uudestaan.
Poutala kertoo päässeensä yli Vancouverin pettymyksestä parhaiten puhumalla Jumalan kanssa. Saman Jumalan, joka hänet on myös asettanut pikaluistelijaksi.
– Raamattu sanoo, että se asia, mitä teet, tee se niin hyvin kuin tekisit sen Jumalalle. Sen takia Jumalalle parhaan tekeminen on, että yritän olla koko ajan paras pikaluistelussa. Jos tulee epäonnistumisia, silti haluan tehdä sen niin hyvin kuin osaan, koska teen sen Jumalalle.
Uskovasta perheestä lähtöisin oleva Poutala on koko elämänsä kulkenut taivaan Isään turvaten. Kun häneltä missä tahansa kysytään, kuka hän on, ensimmäisenä eivät tule mieleen ihmisten silmissä tärkeät meriitit: pikaluistelija, kirjailija tai kouluttaja.
– Olen Jumalan lapsi. Se on meriitti, joka merkitsee kaikkein eniten.
Lue Mika Poutalan ajatuksista lisää Uusi Tie -lehdestä.
