Kuunteleminen on valinta pysäyttää kiire ja keskittyä toiseen. Se on tietoinen päätös sulkea ympäriltään maailman melu ja antaa jakamaton huomio käsillä olevalle ihmiselle ja hänen asialleen.
Toisen kuunteleminen on yksi tärkeimmistä empatiakeinoista, joten sitä on syytä harjoitella. Kyse ei ole mitättömästä asiasta: aktiivisen ja myötätuntoisen kuuntelun avulla saamme takuulla aikaan kestävämpiä ihmissuhteita, parempia ratkaisuja, työelämän tuloksia ja laadukkaampia kohtaamiskokemuksia – sekä kaiken kukkuraksi maineen miellyttävänä ihmisenä. Aito ja läsnä oleva kuuntelu ei kuitenkaan aina ole niin helppoa kuin voisi kuvitella. Miten kuuntelemisen taitoaan voisi kehittää?
Hyvä kuuntelija pitää toista keskustelun päähenkilönä.
Tee tietoinen valinta kuunnella. Kuunteleminen on valinta pysäyttää kiire ja keskittyä toiseen. Se on tietoinen päätös sulkea ympäriltään maailman melu ja antaa jakamaton huomio käsillä olevalle ihmiselle ja hänen asialleen. Samalla se osoittaa keskustelukumppanin kunnioittamista ja arvostamista.
Sama pätee Jumalan äänen kuulemiseen. Raamatussa kerrotaan muun muassa, kuinka kuningas Ahab ”paneutui makuulle vuoteelleen, kääntyi seinään päin eikä syönyt mitään”.1 Myös kuningas Hiskia kääntyi vaikeassa tilanteessa seinään päin,2 pois häiriötekijöistä, kun hän oli ensin levittänyt asiansa Jumalan eteen.3 Nuori Samuel puolestaan vastasi Eelin neuvon mukaan: ”Puhu, Herra, palvelijasi kuulee”.4
Ilmaise, että olet mukana. Hyvä kuuntelu ei ole mykkää passiivisuutta. Kuuntelija ei seiso patsaana huoneen nurkassa vaan osoittaa keskittynyttä kiinnostustaan eleillä, ilmeillä ja lyhyillä ilmaisuilla. Hän katsoo silmiin, nyökkäilee ja antaa toiselle ihmiselle kokemuksen tulla nähdyksi ja kuulluksi.
Kuultu pitää ottaa sydämen asiaksi.
Älä feikkaa. Keskittymistä ei kannata teeskennellä. Epäaitous puskee ikävästi läpi, ja keskustelukumppani kyllä huomaa, jos hänen sanansa valuvat toisesta korvastasi sisään ja toisesta ulos tai odotat vain mahdollisuutta paeta paikalta. Et voi miettiä samanaikaisesti kauppalistaa tai sitä, voittaako Tappara tänään.
Kukaan meistä ei kuitenkaan voi olla aina sataprosenttisen keskittynyt – eikä tarvitsekaan, sillä se yksinkertaisesti kuormittaa liikaa. Onkin hyvä tunnistaa ne tilanteet, jolloin on ehdottomasti syytä olla kunnolla läsnä. Voimme petrata silloin, kun sillä todella on väliä. Tällaiselle keskustelulle kannattaa sopia aika, jolloin molempien vireystila ja aikataulu ovat riittävät.
Älä pakota puhumaan. Joskus voi käydä niin, että jokin selvästi vaivaa toisen mieltä, mutta hän ei kuitenkaan kerro mitään. Hän saattaa vastata, että kaikki on hyvin, vaikka ilmeet, eleet ja käyttäytyminen kertovat muuta. Tuolloin voi silti rukoilla, että hän löytää oikean ajan, tavan ja kuuntelijan purkaakseen pahaa oloaan.
Toista ei voi painostaa puhumaan, jos hän ei ole siihen valmis. Ehkä hän ei koe keskustelua turvalliseksi tai tarpeelliseksi tai haluaa ensin itse prosessoida asiaa rauhassa. Jotkut saattavat kammota ”tenttaamista” tai liian ”virallista” keskustelutilannetta, mutta asia saattaa tulla luontevasti esiin lenkkipolulla, saunan lauteilla tai muun mielekkään tekemisen kautta.
Kysy, älä oleta. Vaikutumme usein ihmisistä, jotka osoittavat meille aitoa kiinnostusta. He eivät jyrää ja aseta itseään ykköspaikalle, vaikka olisivat kokeneempia, vaan pitävät toista keskustelun päähenkilönä. Kuinka kaunis piirre!
Tällaiset ihmiset kykenevät asettumaan toisen asemaan ja näkemään tilanteen keskustelukumppaninsa silmin. He eivät oleta etukäteen tietävänsä, mitä toisella on sanottavana tai millainen tämä on. Kuuntelija on aidosti kiinnostunut siitä, mitä toinen ajattelee, tuntee, haluaa ja tarkoittaa. Hän käyttää selventäviä kysymyksiä saadakseen lisää tietoa asiasta ja tarkentaakseen yksityiskohtia. Sanojen lisäksi hän havainnoi puhujan kehonkieltä ja äänensävyä. Hän ei siis kuuntele vain sanoja vaan myös tunteita.
Pidä suu supussa. Jumala loi ihmiselle kaksi korvaa ja yhden suun, jotta kuuntelisimme enemmän kuin puhuisimme. Siispä sen sijaan, että puhua pälpättäisi kaiken, mitä tietää tai kuvittelee tietävänsä asiasta, olisi hyvä malttaa pysyä hiljaa ja keskittyä kuuntelemaan.
Moni meistä innostuu liikaa omista oivalluksistaan ja näkemyksistään ja tarjoilisi niitä mielellään aina tilaisuuden tullen. Jos vaikeneminen on vaikeaa, voi kuuntelutilanteeseen kirjoittaa itselleen kahden sanan muistilapun: ”Ole hiljaa.” Kuuntelemisen aikana voi myös kirjoittaa itselleen tukisanalistan, jotta muistaa palata mieleen nousseisiin ajatuksiin omalla vuorollaan. Yksi keino on myös käyttää konkreettista välinettä, esimerkiksi sohvatyynyä: sillä on puheenvuoro, jonka sylissä tyyny on.
Pysäytä ajatusten rulla. Monilla meistä on vilpittömän hyvät aikomukset kuunnella keskittyneesti. Silti toteutus takkuaa. Ryhdymme kyllä kuuntelemaan, mutta pian huomiomme on karannut siihen, mitä meillä olisi annettavana aiheeseen. Saatamme miettiä jo toisen puheenvuoron aikana omaa vasta-argumenttiamme tai kokemustamme asiasta.
Useimmat ihmiset puhuvat 110–140 sanaa minuutissa, mutta ajattelevat seitsemän kertaa nopeammin. Siksi ajatukset lähtevät helposti harhailemaan, niin ettemme ymmärrä kunnolla, mitä toinen sanoo. Kun aivot juoksevat jo pidemmällä, puolet toisen puheesta jää kuulematta ja samalla läsnäolo herpaantuu.
Ole luottamuksen arvoinen. Jouluevankeliumista löytyy yksi erinomainen kuuntelija: Maria. Hän kuunteli tarkkaavaisesti, kun paimenet kertoivat kedon tapahtumista, Herran enkelistä, kirkkaudesta ja taivaallisesta sotajoukosta. Maria kätki nämä sanat sydämeensä ja tutkisteli niitä mielessään.5 Viesti kosketti syvältä.
Juuri sellaista kuuntelu on. Kuultu pitää ottaa sydämen asiaksi ja kätkeä mielen sopukoihin. Hyvä kuuntelija ymmärtää sanoman arvon, mutustelee sitä sisimmässään eikä koskaan riko luottamusta tai käytä kuulemaansa väärin.
Viitteet:
1) 1. Kun. 21:4. 2) 2. Kun. 20:2. 3) 2. Kun. 19:14. 4) 1. Sam. 3:9–10. 5) Luuk. 2:19.
